Kuinka intiimiyttä kunnioitetaan kyseisessä paikassa? Saako olla omassa huoneessa rauhassa vai onko ryhmähuoneessa? Entäs se kun lapsi syntynyt, saako olla täysin rauhassa ja vieraiden kanssa vai onko hoitajat koko aika huohottamassa niskassa?
Kovasti mietin tätä synnytysprosessin intiimiyttä, koska jos sitä ei ole ja sitä ei kunnioiteta niin se vaikuttaa älyttömästi koko prosessiin ja suhteisiin.
Kovasti mietin tätä synnytysprosessin intiimiyttä, koska jos sitä ei ole ja sitä ei kunnioiteta niin se vaikuttaa älyttömästi koko prosessiin ja suhteisiin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eiköhän sinun olisi parempi synnyttää kotona omin avuin, kuin myös sen jälkeen pysytellä kotona ihan omassa rauhassa eikä mennä kärsimään synnytysosastolle?
Kotonasi saat olla omassa huoneessasi eikä hoitajat ole kyselemässä vointiasi.
Tämä ei ole ilkeilyä eikä huumoria, vaan vakavasti otettava vastaus.
"Vieraita" monikossa ei lasketa tauteja tartuttamaan, vain lapsen isä pääsee osastolle, joten heimo täytyy jättää ulos.
"Kuinka intiimiyttä kunnioitetaan kyseisessä paikassa"
Ei kunnioiteta, eli vittusi joudut varmasti näyttämään jos synnytysosastolle menet!
Pysy siis poissa ja kaukana!
En tiedä, mitä intiimiyden kunnioituksella tarkoitat. Jos mielikuvasi synnyttämisestä on jonkinlainen hiljainen, rauhallinen tapahtuma - niin sitä se kyllä voi olla PKKS:ssä. Se voi olla myös niin, että ammattilaisten, kätilöiden, lääkäreiden, leikkaussalihoitajien, ym. tavoitteena on saada vauva elävänä maailmaan - ja siinä vaiheessa erityinen intimiteetin kunnioittaminen ei ole tärkein toiminta. Olet potilas, vähän kuin kapistus, jota käännellään, väännellään, määrätään ja pistetään piikkejä, tms. Tämä on valitettavaa, mutta joskus ei ole aikaa (eikä halua) kysellä, mitä jokin yksilö, ihminen haluaa. Jotenkin olisi opittava luottamaan ja uskomaan ammattilaisten taitoon ja kokemukseen; siihen, että lääkärin, kätilön, hoitajan tekemä työ on "minun parhaakseni". (Itse opin luottamaan erikoislääkärin ammattitaitoon erään sairauden yhteydessä: hoito tepsi, paranin).
Synnytitpä missä tahansa, niin joudut tilanteeseen, jossa toinen (vieras) ihminen tutkii sinua. Yksin synnyttäminen on toki mahdollista, mutta sisältää käsittääkseni suuria (hengenvaarallisia) riskejä.
Ensimmäisen lapseni kohdalla saimme olla rauhassa kahdestaan mieheni kanssa. Oli hiljaista - poislukien erilaisten kojeiden äänet, jotka mittasivat sydämen sykettä, tms. Olin jonkinlaisessa horroksessa, kunnes synnytys eteni, ja sitä myötä kivut. Varsinaisessa synnytyksessä (en kyllä tiedä oikeita termejä) tarvittiin lopulta lääkäriä ja pihtejä. Hyvä niin, koska tärkeintä oli lapsen turvallisuus. Ei jäänyt mitään traumoja hampaankoloon. No ehkä vähän kuitenkin.
Hassua kyllä: kun tarvitsin "käydä vessassa isolla" ennen synnytystä, käskin mieheni ulos salista - ja nolostellen istuin kätilön tuomalle wc-paljulle (semmoinen metallinen pystypotta). Meinasi ujostuttaa ihan mahdottomasti, kunnes kätilö sanoi seuraavasti: "älä huoli, me olemme nähneet aivan kaiken". Ja yhtäkkiä ei ulostaminen (perustarve) muiden läsnäollessa nolostattunut. Samalla tavoin kehoittaisin suhtautumaan synnytykseen mahdollisimman avoimesti ja luonnollisesti. (En kyllä vertaa synnyttämistä ja ulostamista toisiinsa, ;D!)
Mitä tulee synnytysprosessin intiimiyteen: vaikka se ei toteutuisi toivettesi mukaisesti, niin synnytyksen jälkeen luot suhteen vauvaasi. Toki olet luonut suhteen jo aiemmin odotusaikana, mutta varsinainen tutustuminen, elämänmittainen suhde alkaa lapsen synnyttyä. Mielestäni synnytyksestä ei pitäisi tehdä suoritusta, jota arvioidaan jollain asteikolla, tai että synnytys jotenkin (kielteisesti) vaikuttaisi jollain tapaa mainitsemiisi "suhteisiin". Et voi valitettavasti etukäteen määrätä miten synnytyksesi sujuu. Toivon sinulle mahdollisimman luonnonmukaista - tai tarvittaessa kipulääkityksen avittamaa - synnytyksen kulkua. -Käsittääkseni synnytyssalissa kerrallaan on yksi synnyttäjä. Et siis joudu muiden synnyttäjien kanssa samaan tilaan. Mutta kuten kohdallani kävi: naapurihuoneesta kuului toisen synnyttäjän ääniä. Olin niin kipeä, että en jaksanut välittää - jouduin keskittymään omaan olooni. Synnytyksen jälkeen on mahdollista saada perhehuone. Itse jaoin huoneen toisen ensisynnyttäjän kanssa. Oli mukava vaihtaa kokemuksia.
Hoitajat kyllä valitettavasti huohottavat niskassa lapsen synnyttyä. Olisin tarvinnut yöllä tapahtuneen synnytyksen jälkeen unta, lepoa enemmän. Sain nukkua muutaman tunnin, kunnes aamuvuorolainen hoitaja toi vauvani viereen kello 7.30 (unta takana ehkä neljä tuntia). Meinasin oksentaa väsymyksestä, enkä aluksi tajunnut, että miksi mun ei annettu nukkua eli levätä tarpeeksi. Jostain syystä ajattelin, että hoitaja ei halua hoitaa minua eikä vauvaa.
Väsymys kaikkosi, kun kuulin hoitajan sanovan, että vauva on itkenyt! Äidinvaisto heräsi leijonaemon lailla. Eikun imetystä opettelemaan, vierihoitoon, jne. Tajusin, että kukaan - siis ei kukaan eikä varsinkaan hoitajat - ei huolehdi vauvastani paitsi minä. Aviomies oli samaan aikaan kotona, ja siellä valitettavasti sama meno jatkui: lapseni elämä oli ainoastaan minun varassani. Mies ei osallistunut mitenkään, oli poissa alusta alkean. Minulla ei kirjaimellisesti ollut ketään toista aikuista, ei edes naapureita, auttamassa vauvan kanssa. Tästä on jäänyt huonot muistot, siksi kirjoitan.
Vielä eräs asia: mikäli synnytyksestä jää paha pelko, trauma, tms. niin se on kyllä vakavasti otettava asia. Synnytyksen jälkeen keskustelu kätilön kanssa taitaa kuulua jo nyt asiaan, vähän sellainen "jälkibriiffaus", tms. Jos silti asioita jää mieleen kaivelemaan, on mahdollista saada keskusteluaika synnytyspelkoasiantuntijan kanssa. Tiedän parikin tapausta, joille jäi niin karmeat muistot sairaalan synnytysosastolta (ei PKKS), että he eivät koskaan halunneet lisää lapsia. Lopuksi toivon sinulle vielä kerran sydämestäni kaikkea hyvää ja suurta onnea tulevan lapsen kanssa. Sinusta tulee aivan paras äiti!