Niin voiko olla mahdollista että voi viettää onnelisen elämän yksinäisenä? Itse olin ihan tyytyväinen elämääni aikoinaan vaikka ei ollut yhtään kaveria.Eikä tyttökaveria. Päivät sai rauhassa touhuta mistä itse tykkäsi ja viikonloput tekemiset sai suunnitella miten itse halusi. Mutta sitten sitä jotenkin ''heräsi'' todellisuuteen ja tajusin että tämä yksinäisyys on yhtä helvettiä. Joka vitun ikinen päivä olet yksin, kukaan ei soita, ei kysele kuulumisia tai muutakaan. Ja sitä vain sitten masentuu niin paljon ei jaksa tehdä mitään tai lähteä mihinkään. Työntekokaan ei innosta koska ei vain jaksa kun on niin masentunut..Ajatuksissa se että ei vain jaksa enää ollenkaan ja olisiko se itsemurha sittenkin ratkaisu.. Itse en ainakaan voi viettää onnellista elämää yksinäisenä.
Voiko yksinäinen viettää onnellisen elämän?
Itsesäälinmestari
880
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyl mä oon aatellu että voi viettää onnellisen elämän jos rakastaa itseään ja viihtyy itsensä kanssa..
Täysin samaa mieltä. Jos on sinut itsensä kanssa, arvostaa itseänsä, sekä pitää yksin olosta, niin ei ole ongelma. Toisaalta tälläinen ihminen saattaa löytää muitakin, tahtomattaankin.
Voi jos on rahaa kuten minulla. Jos ei saa töitä eikä voi tienata rahaa niin ei voi olla onnellinen.
mitäs aijot sillä rahalla tehdä?
Kyllä sitä ihminen jonkun kontaktin tarvitsee... Nyt vaan hakemaan sitä sopivaa ihmistä elämääsi.
Onnekas jos on perhe ...
Eli ensin viihdyit yksinäsi, ja sitten aloit siitä kärsiä? Ehkä jotain muuta on tapahtunut samalla? Olen lukenut, että kiinteät ystävyyssuhteen muodostetaan noin parikymppisenä. Jos siihen mennessä ei osaa ystävystyä, niin samanlaisia kiinteitä ystävyyssuhteita ei enää vain saa. Sosiaalisuuden tarve on toteutettava jotenkin muuten.
Itse olen aina ollut yksinäinen susi. Olen eronnut. Voin sanoa, että parempi on yksin kuin huonossa parisuhteessa. Parisuhteen rajoittavuus on aika helvetillistä. Vaikea yksin asuneen ihmisen on olla valmis kaikkiin parisuhteen vaatimiin kompromisseihin. Toisen siisteyskäsitys voi olla ihan erilainen (itse siisti, toinen porsas). Toisen rahankäyttötottumukset voivat olla täysin erilaiset (itse pärjään vähällä, toiselle mikään ei riitä, ja kaikki menee ulosottoon). Elämän äänien sieto voi olla erilainen (toinen huudattaa teeveetä ja radiota, itse haluan olla kotona hiljaisuudessa). Ja entä sitten, jos tulee lapsia? Omaa rauhaa ei ole enää juuri lainkaan. Enpä oikein suosittele.
Ihmiskontakteja saa helpommallakin kuin hakemalla elämänkumppania tai partneria. On olemassa lukuisia harrastusmahdollisuuksia, joista osa jopa täysin ilmaisia. Missä iässä vaan voi esim. opetella laulamaan. Yleensä kuoroissa on hyvä meininki ja ihmiset ovat ystävällisiä. Itse juttelen myös tuntemattomien ihmisten kanssa erilaisissa tapahtumissa ja paikoissa joissa käyn. On muutama mukavampi naapurikin, joiden kanssa juttelen. Usein jonottaessa on hyvä mahdollisuus keskustella. En yleensä tunne itseäni yksinäiseksi. Pari ystävää minulla on, mutten näe heitä säännöllisesti. Suhteet sukulaisiin ovat enemmän kuluttavia kuin antavia, eli pidän etäisyyttä.
Ainakin pääkaupunkiseudulta löytyy hyvin paljon ilmaisia tai edullisia meno- ja harrastusmahdollisuuksia. Varmasti jokaisessa pikkukylässäkin on omat yhdistyksensä, joiden toimintaan voi olla jopa suotavaa mennä mukaan. On omaa mielikuvituksen köyhyyttä, jos jää yksin sohvalle makaamaan. Itse en todellakaan ole varoissani. Elän ihan minimillä. Silti virikkeitä on tarjolla paljon. Välillä on kurjempaa, muttei se yksinäisyydestä johdu.
Miten onnellisuus määritellään? Mitä onnellinen elämä on?
Onko onnellinen elämä mielitekojen, tahdon ja tavoitteiden toteutumista? Jos onnellinen elämä määritellään näin, niin silloin sellainen yksilö, joka ei voi sietää sosiaalista kanssakäymistä, voi olla yksin eläessään kaikkein onnellisimmillaan. Loogista, eikö olekin?
Toisaalta ihminen kuitenkin tarvitsee apua. Sellainenkin ihminen, joka ei voi sietää sosiaalista kanssakäymistä, saattaa vaikka vammautua onnettomuudessa tai sairastua tavalla, jonka vuoksi hän tarvitsee apua. Silloin hänelle saattaa tulla yksinäisyydestä kärsimystä, ja mahdollisuudet onnelliseen yksinäisyyteen katoavat. Vaikka ei oikeasti koskaan vammautuisikaan tms., sen mahdollisuus väikkyy yksinäisyyttä rakastavalla erakkoluonteellakin alitajunnassa, ja aiheuttaa huolta, mikä puolestaan nakertaa onnellisuuden kokemusta.
Joku toinen, joka jatkuvasti tai edes toisinaan kaipaa sosiaalista kanssakäymistä, on todennäköisemmin onnellinen, jos hänellä on jatkuvasti tai edes toisinaan sosiaalista kanssakäymistä.
Ihmisille on tyypillistä kaivata edes yhtä läheistä ystävää, jonka kanssa voi jakaa huolet, toiveet, unelmat, haaveet, arkisetkin ajatukset, mielipiteet jne. Moni epäsosiaalinen erakkoluonnekin kaipaa ystävää. On kuitenkin ihmisiä, jotka eivät kaipaa yhtäkään ystävää.