Avovankilat kiellettävä. Homma ei vaan toimi

Ottakaa nyt asiaksi hoitaa tämä suomen syöpä kuntoon. Avovankilat lakkautettava toimimattomuuden takia.

Tarvitsemme laitoksen joka sulkee yhteiskunnan ulkopuolelle henkilöt, jotka eivät sopeudu elämään ihmisiksi lakejamme noudattaen. Suomen päättäjät vaarantavat tavalliset kansalaiset ajattelemattomuuttaan.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suomalainen vankeinhoito on yksi maailman parhaista. Rikoksen uusintaprosentit ovat maailman pienimpiä. Aina voi parantaa, mutta nykyinenkin systeemi toimii paremmin kuin melkeuin missään muualla.

Äänestä

Avo vankiloita tulisi lisätä ja paljon sekä laitos kokoa pienentää jolloin olisi enmmän resusseja kohdentaa yksilöön muutoin yksilön kehitys jää tapahtuvaksi oman onnen nojassa siviiliin pääsyn jälkeen sitä paitsi taas kerran ajattelemattomia mielipiteitä mutta hyvä sinänsä että saataisi järkevää eli rakentavaa keskustelua aikaan. ja tärkeintä ettei aleta yleistään yksittäistapausten perustella, vaiko haluaako joku lestat, papit vankilaan iki ajoiksi koska keskuudessaan on pedareita yms.

Äänestä
  • Eiköhän näitä yksittäistapauksia ole jo liikaakin. Vankiloiden pitäisi olla pienempiä, jolloin vartionti helpompaa.

    vankien pitäisi olla vankilassa, eikä saisi päästä lomille ym. Sopeuttaviin ostosreissuille, kuten juuri saimme lukea.

    Vapauden menettäminen ja sulkemalla vangittu ulos yhteiskunnasta olisi enemmän rangaistus ja toimivampi.
    Vangittu sisäistäisi paremmin tekonsa seuraukset ja tietää myös rikostensa seuraamukset.

    Rikokset kasvavat juuri tuollaisen hyysäys-sääli asenteella.

    Halvempaa olisi toki kuolemanrangaistus, miksi tuomittu saisi elää riistettyään toiselta hengen tahallisesti. Vaihtoehto parantumattomasti sairaille yhteiskuntaan sopeutumattomille. Luoti ei maksa paljon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SaaJärkeillä kirjoitti:

Ottakaa nyt asiaksi hoitaa tämä suomen syöpä kuntoon. Avovankilat lakkautettava toimimattomuuden takia.

Tarvitsemme laitoksen joka sulkee yhteiskunnan ulkopuolelle henkilöt, jotka eivät sopeudu elämään ihmisiksi lakejamme noudattaen. Suomen päättäjät vaarantavat tavalliset kansalaiset ajattelemattomuuttaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu