Ruskehtava paakkuinen vuoto

Osaako joku auttaa tai kertoa mistä voi johtua ruskehtava hieman paakkuinen vuoto? sitä on jatkunut jo noin viikon, kuukautisten ei pitäisi vielä alkaa ja edellisistäkin kuukautisista on jo aikaa. En syö e-pillereitä ja minkäänlaisia alaselkä tai vatsakipuja ei ole.

Kiitos avusta!
3203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuulostaa ihan vaan välivuodolta.Et kertonut ikääsi..

Äänestä

Kummalta puolelta se tulee?

Äänestä

Jospa kysymyksessä on Endometrioosi?
Mitä endometrioosi on?

Endometrioosi on kohdun limakalvon pesäkesirottumatauti, jota sairastaa arviolta 5-10 % hedelmällisessä iässä olevista naisista. Endometrioosissa kohdun limakalvon (endometrium) kaltaista kudosta kasvaa kohdun ulkopuolelle esimerkiksi munasarjoihin, munanjohtimiin sekä kohdun, suolen ja virtsarakon pinnoille.

Endometrioosipesäkkeet käyttäytyvät samantapaisesti kuin kohdun limakalvo. Ne reagoivat kuukautiskierron mukaiseen estrogeenitason nousuun ja laskuun. Estrogeenitason kohotessa pesäkkeet paksuuntuvat, mutta väärässä paikassa kasvava kudos ei pääse poistumaan elimistöstä vuotona. Vatsaontelossa vuotava veri ärsyttää ja tulehduttaa viereisiä kudoksia, jonka seurauksena voi muodostua arpikudosta ja elimiä toisiinsa liimaavia kiinnikkeitä.

Endometrioosi aiheuttaa kroonista kipua, heikentää sitä sairastavan elämänlaatua ja aiheuttaa lapsettomuutta. Endometrioosi on uusiutuva, krooninen sairaus. Lopullista parantavaa hoitoa ei sairauteen ole vielä löytynyt, mutta oireita voidaan hoitaa muun muassa tulehduskipulääkkeillä, hormonilääkkeillä tai leikkauksella.

Oireet
runsaat ja/tai kivuliaat kuukautiset (dysmenorrhea)
kipu ja/tai tiputteluvuoto ennen kuukautisia
välivuodot
krooninen kipu alavatsan, sukupuolielinten ja/tai lantion alueella
yhdyntäkipu (dyspareunia) tai kipu välittömästi yhdynnän jälkeen
tärinäkipu
selkäkipu
iskiaskipu
tihentynyt virtsaamistarve ja/tai kipua virtsatessa (dysuria)
suolen toiminnan häiriöitä ja/tai kipua ulostaessa
pahoinvointi
hiivatulehdukset
krooninen väsymys
lapsettomuus
--------------------------------------------------------------

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nakkerpakker kirjoitti:

Osaako joku auttaa tai kertoa mistä voi johtua ruskehtava hieman paakkuinen vuoto? sitä on jatkunut jo noin viikon, kuukautisten ei pitäisi vielä alkaa ja edellisistäkin kuukautisista on jo aikaa. En syö e-pillereitä ja minkäänlaisia alaselkä tai vatsakipuja ei ole.

Kiitos avusta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu