Pitäikö perustuloa maksaa vielä vanhemmillaan asuville täysi-ikäisille? Opiskelijoille? Entä miljonäärin tai suurituloisen johtajan kotirouvalle? Tai peräti varakkaalle itselleen?
Jos, niin paljonko perustulon pitäisi olla ja olisitko valmis maksamaan lisää veroja mainittujen ryhmien etujen parantamiseksi? Ja jos perustulo ei koskisi kaikkia kansalaisia, miksi sitä pitäisi kutsua perustuloksi?
Jos, niin paljonko perustulon pitäisi olla ja olisitko valmis maksamaan lisää veroja mainittujen ryhmien etujen parantamiseksi? Ja jos perustulo ei koskisi kaikkia kansalaisia, miksi sitä pitäisi kutsua perustuloksi?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Perustulo yksinkertaisesti kannattaa unohtaa kokonaan. Ainakin jos pitää itseään järkevänä taloustieteilijänä. Varsinkin tällaisessa työn ympärillä pyörivässä taloudessa sen vaikutukset olisivat tuhoisat.
Oletetaan, että meillä on kuvitteellinen kansantalous, jossa on työntekijät A, B, ja C. Näiden kuukausittainen palkkatulo on vastaavasti 1 000, 1 200 ja 1500 euroa. Oletetaan myös, että kansantalouteen säädetään perustulo, 950 euroa.
Tämä perustulo luultavasti saisi A:n siirtymään työstä perustulolle. Hänen työnsä tuolloin tuottaisi vain 50 euroa per kk verrattuna tilanteeseen, että hän ei lainkaan työskentele. Koska todennäköistä on, että ennen pitkää perustuloon tulee korotuspaineita, niin sanokaamme että sen määrä nostetaan 1 200 euroon. Nyt myös B siirtyy perustulolle. C siirtyy seuraavalla korotuksella eikä kansantaloudessa enää kukaan tee työtä vaan kaikki ovat automatisoidulla sosiaaliturvalla.
Juuri se, että perustulo maksetaan automaattisesti tekee siitä niin vaarallisen, sillä sosiaaliturvajärjestelmämme olisi täydellinen katastrofi ilman punaista nauhaa ja stigmaa jota sen käyttämiseen liittyy.
Järkevämpi tapa korjata nykyisen taloustilanteen ongelmat kuin perustulo olisi vähentää liike-elämältä turhia rasitteita valtion rahanryöstön (verotus) ja turhan byrokratian osalta niin, että työnteko olisi kannattavampaa kuin nykyisin.
Perustulostahan ei ole vielä mitään valmista mallia. Minkälainen mallin sitten tulisi olla? Mielestäni hyvä malli olisi sellainen jossa perustulo olisi riittävän iso jolloin se vähentäisi turhaa byrokratiaa ts. se kattaisi nykyisen työttömyyskorvauksen ja päälle muutama satanen asumiseen eli perustulon määrä olisi noin 800€ ja se olisi veroton tulo. Tämän tulon päälle voisi sitten tehdä töitä esim. 300€ veronalainen työ ei vielä laskisi perustuloa mutta siitä eteenpäin perustulo laskisi progressiivisesti ja kun tulojen määrä ylittäisi tietyn määrän, perustuloa ei enää saisi.
Perustulo tulo = tulot yhteensä
800,00 300,00 = 1100,00
782,00 400,00 = 1182,00
780,00 500,00 = 1280,00
777,00 600,00 = 1377,00
773,55 700,00 1473,55
769,58 800,00 = 1569,58
765,02 900,00 = 1665,02
759,77 1000,00 = 1759,77
753,74 1100,00 = 1853,74
746,80 1200,00 = 1946,80
738,82 1300,00 = 2038,82
729,64 1400,00 = 2129,64
719,09 1500,00 = 2219,09
706,95 1600,00 = 2306,95
692,99 1700,00 = 2392,99
676,94 1800,00 = 2476,94
658,49 1900,00 = 2558,49
637,26 2000,00 = 2637,26
612,85 2100,00 = 2712,85
584,77 2200,00 = 2784,77
552,49 2300,00 = 2852,49
515,36 2400,00 = 2915,36
472,67 2500,00 = 2972,67
423,57 2600,00 = 3023,57
367,11 2700,00 = 3067,11
302,17 2800,00 = 3102,17
227,50 2900,00 = 3127,50
141,62 3000,00 = 3141,62
42,86 3100,00 = 3142,86
Tähän t6ietty pitää lisätä lisäksi ansiotulojen verotus mutta jotenkin tuolla idealla.
Se pitäisi kuitenkin varmistaa jollain keinolla, ettei opiskeluiässä olevat jäisi suosista eleleen perustulolla.
Nostetaan eläkkeet kuopasta ja maksetaan pois jääneet korotukset! Rahaa
Se olisi järkevämpää kuin ottaa tämä perustulo-hömppä osaksi Suomen talouspolitiikkaa. Löysin seuraavan kirjoituksen aiheesta ajankohtaisena
http://tepposakkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/105009-perustulo-lepää-mariaanien-haudassa-toistaiseksi
Jos Säkkisen kirjoittama Keskustan historiikki tuossa pitää paikkansa, Keskusta on -80 luvulta saakka (ainakin) ollut sosialistinen puolue.
"Perustulon – oli malli sitten mikä hyvänsä – läpiviemiseksi olisikin murrettava yleiseen mielipiteeseen syöpynyt kuva punavihreistä elämäntapavetelehtijöistä, jotka tavoittelevat kansalaispalkkaa oman elämisensä rahoittamiseksi toisten kustannuksella."
Ihmiset eivät ehkä ole ennen perustulon käyttöönottoa "elämäntapavetelehtijöitä", mutta ennen pitkää perustulo johtaisi tähän tilanteeseen.
Järkevin tietämäni talousihminen, Pauli Vahtera, on kirjoittanut perustulon älyttömyydestä blogikirjoituksessaan 6. elokuuta 2013
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2013/08/06/suomen-valtion-tasekupla/
On mukava nähdä, että hän osaa suhtautua suomalaisia kansanedustajia järkevämmin perustuloon
"Perustulon kannattajat uskovat, että sen jälkeen kaikki menisivät töihin, kun ansiotulot eivät enää alentaisi sosiaaliturvaa. Sen verran olen elämää nähnyt, että uskon päinvastaiseen. Yhä useampi alkaa elämäntaiteilijaksi perustulon varassa."
Kuin tässä ei olisi tarpeeksi, kuten Vahtera sanookin, perustulo kiihdyttäisi turvapaikkaturismin ennennäkemättömiin mittoihin. Taloudellinen ikiliikkuja houkuttaisi jokaisen kynnellekynevän pummin elelemään ilmaisella rahalla ja saisi talouden romahtamaan. Ihan kuin turvapaikkaturisteja ei nytkin tulisi riittämiin rajojen yli.
No kun n. 1000€/kk verottoman perustulon jälkeen kaikista muista henkilökohtaisista tuloista (ansiotulot, pääomatulot, optiot, bonukset ym.) maksettaisiin 50% tasavero niin eiköhän se miljonäärin kotirouvakin ansaitsisi sen 1000€/kk IHAN OMAA rahaa, kun mies maksaisi oikeasti muista tuloistaan 50% tasaveroa, kokonaisveroasteen jäädessa sen n. 1000€/kk alle 50%:n kuitenkin.
Suomeen voisi samalla määrätä 10%/tunti kaikkien alojen minimituntipalkan, jotta kansalaistulon takia ei tänne luotaisi mitään halpatyömarkkinoita. Samalla maassa jo olevat Itä-Euroopan alipalkatut saisivat palkankorotuksen. 10€/tunti minimipalkka Suomessa ei ole liikaa, kun tietää Suomen EU:n kalleimman hintatason. Yrittäjä ja tämän perhe voisi toki tehdä tätä alemmalla palkalla töitä omassa firmassaan, tuottohan tulee kuitenkin heille itselleen. Työntekijähän on kuitenkin se joka tuo jokaisen firman tuoton ja omistajille jaettavat voitot, joten kohtuullinen korvaus tästä heille, ei pelkkiä perkuujätteitä.
Verorikoksissa vielä otettaisiin malli jossa piilotettu varallisuus otettaisiin kokonaisuutena rikosvälineenä valtiolle lisäverotuloiksi. Näin veroparatiiseihin ja ulkomaille varojen piilottaminen vähenisi pelotteen takia. Nythän sen sijaan SSS-porvarihallitus Sipilän ja Stubbin johdolla haluaa verorikollisille 10 vuoden takautuvan armahduslain, kun tiedonvaihto on parantumassa lähiaikoina ja varoja verottajalta piilottaneet rikkaat ovat vaarassa jäädä kiinni verorikoksistaan.
Nämä neljä asiaa kun tehdään niin työ kannattaa Suomessa ja korruptiota vähennetään.
"eiköhän se miljonäärin kotirouvakin ansaitsisi sen 1000€/kk IHAN OMAA rahaa,"
Sarkasmi on toisinaan todella paikallaan. Ja kuten mainittua tuollainen 1 000 euroa per kk riittäisikin ajamaan ison määrän alimman tuloluokan ihmisiä pysyvästi sosiaalitoimiston asiakkaaksi perustulolle.
"Suomeen voisi samalla määrätä 10%/tunti kaikkien alojen minimituntipalkan, jotta kansalaistulon takia ei tänne luotaisi mitään halpatyömarkkinoita."
Korkea palkka ei ole itsetarkoitus, tai ainakaan pitäisi olla. Palkka voi olla korkea tai matala vain suhteessa hintoihin ja varmempaa keinoa lamojen pitkittämiseen on vaikea kuvitella kuin korkeat palkat taloudellisesti huonoina aikoina.
Minimipalkkalait ovat niin ikään omiaan kasvattamaan työttömyyttä, sillä ne tekevät erityisesti nuorille ja vähän koulutetuille vaikeammaksi päästä työmarkkinoille. Ne pitävät palkat keinotekoisen korkeina mikä vähentää yritysten halua palkata lisää työvoimaa.
"10€/tunti minimipalkka Suomessa ei ole liikaa, kun tietää Suomen EU:n kalleimman hintatason."
Sosialisteilta aina unohtuu, että minimipalkka nostaisi tuota hintatasoa entisestään. Nämä kaksi ovat keskenään vuorovaikutuksessa. Mitä EU:n kalleimpaan hintatasoon tulee
"Verorikoksissa vielä otettaisiin malli jossa piilotettu varallisuus otettaisiin kokonaisuutena rikosvälineenä valtiolle lisäverotuloiksi."
Sosialistit eivät yleensä tajua mitään hinnoista, kuten seikkaa, että valtion harjoittama rahanryöstö, verotus, siirtyy aina osaksi hintoja. Siten ei ole mitään sattumaa että Suomessa on sekä korkea hintataso että korkea ry...verotus. Täten valtion ja kuntien ry...verotus vähentää kulutusta.
Muuten ilmaus "verorikos" on oikeastaan aika omituinen, sillä kun asiaa ajattelee, verotus on sinänsä rikos. Siinä valtio väkivallalla tai sen uhalla siirtää osan ihmisen tuloista itselleen ja jakaa kunkin hetken suosikeilleen.
Sosialistien ratkaisuissa yleensä ei näy ehdotusta, että tehtäisiin leikkauksia ylipöhöttyneessä julkisessa sektorissa ja näiden leikkausten tuoman säästön turvin alennettaisiin valtion ryöst... verotuksen määrää. Tai maksettaisiin yhä huimaavammaksi käyvää valtion velkaa takaisin.
"Nämä neljä asiaa kun tehdään niin työ kannattaa Suomessa ja korruptiota vähennetään."
Tuo väite on hieman kuin sanoisi, että pitkään liian pienellä ruoka-annoksella kituuttanut ihminen kokee parantumisen olossaan kun hänen annostaan entisestään pienennetään.
Julkisen sektorin pyramidin yläosa on pöhöttönyt, alaosasta on jo suorittavasta työstä leikattu turhat pois. Ongelma on se että keskiosan yläpuolen valkokaulustyöntekijät ovat hyväpalkkaisina kokoomuksen kannattajia, eikä kokoomus todellakaan halua näitä kannattajia pois vaaliuurnilta, ja kannatuksensa pysyvästi 10%:n paikkeille. Keskijohdon/hallinnon ja valvovien esimiesten paperinpyörittäjävalkokaulusluokka on pääosin turha menoera, korkeintaan viihdyttävät toisiaan palavereissa, seminaarimatkoilla ja kehittämispäivillä ym.
Samalla palkkasummalla palkataan 1,5-2 suorittavan työn tekijää jotka siis pitävät yhteiskunnan palveluiden pyörät pyörimässä.
"Sarkasmi on toisinaan todella paikallaan. Ja kuten mainittua tuollainen 1 000 euroa per kk riittäisikin ajamaan ison määrän alimman tuloluokan ihmisiä pysyvästi sosiaalitoimiston asiakkaaksi perustulolle".
.
Nythän se on jo jokaiselle mahdollista, meinaan toimeentulotuki, perusosa n. 480€/kk ja kohtuulliset asumiskulut (vuokra/vastike vesi sähkö) tekevät tuon saman n.1000€/kk. Ovatko ne ajaneet kaikki alimman tuloluokan ihmiset pysyvästi sosiaalitoimiston asiakkaiksi toimeentulotuelle? Vain sosiaalirasistin sairaassa rasistimielessä.
-
"Korkea palkka ei ole itsetarkoitus, tai ainakaan pitäisi olla".
.
Kuka on puhunut korkeasta palkasta? Täällä kirjoitettiin 10€/tuntipalkasta minimipalkkana, sehän on todella pieni palkka.
Oikeistolaiset eivät yleensä ymmärrä verotuksen merkityksestä ja mitä sillä suurelta osin kustannetaan mm. maan vakaus ja turvallisuus ovat verovaroin kustannettuja ja rakennettuja. Eivätkä varsinkaan sitä kuinka paljon he itse ovat hyötyneet verovaroin kustannetuista palveluista. Myös näiden kermaperseiden oma tulotaso ja erilaiset työehdot sekä koulutus ovat verovaroin rakennetun hyvinvointiyhteiskunnan ansiota. Maksuhaluttomuus iskee kun itse on hyödyt jo saatu. Häpeällistä!
Keskustelukumppani tuntee asemansa niin lujaksi, että hän saman tien turvautuu henkilöön käyvään nimittelyyn.
Rasisti muuten tarkoittaa rotusyrjijää. Tässä keskustelussa ei ole kuitenkaan rotukysymykset olleet millään tavalla esillä, joten pidän kommenttia "sosiaalirasismista" paitsi asiattomina, myös epärelevantteina.
"Ovatko ne ajaneet kaikki alimman tuloluokan ihmiset pysyvästi sosiaalitoimiston asiakkaiksi toimeentulotuelle? Vain sosiaalirasistin sairaassa rasistimielessä."
Tähän nimenomaiseen kysymykseen vastasin jo 15.10. joten keskustelukumppanini ilmeisesti ei osaa lukeakaan.
"Täällä kirjoitettiin 10€/tuntipalkasta minimipalkkana, sehän on todella pieni palkka. "
Sosialistit, joille suuret menot ovat lähes yhtä tärkeitä kuin suuret tulot ja suuri valtion rahary...verotus, pitävät siis 10e/h pienenä palkkana. No siitä voi tietenkin kiistellä onko se pieni vai suuri. Kuitenkin minimipalkkalaki jo tuolla tasolla riittäisi aiheuttamaan lisää työttömyyttä. Kirjoitin minimipalkkalaeista 17.10.
"Oikeistolaiset eivät yleensä ymmärrä verotuksen merkityksestä ja mitä sillä suurelta osin kustannetaan mm. maan vakaus ja turvallisuus ovat verovaroin kustannettuja ja rakennettuja"
On tavallaan koomista viitata valtion rahary...verotukseen vakautta ja turvallisuutta tuovina asioina. Bostonin teekutsut esimerkiksi alkoivat ry...verokysymyksestä. Tietenkin jos ajattelee sosialistista unelmaa, joka luodaan luomalla mahdollisimman paljon köyhiä niin sen kannalta ry...verotus tietenkin on ihan unelma-asia. MV-lehti kirjoitti tästä juuri eilen
http://mvlehti.net/2015/10/18/kuinka-luoda-sosialistinen-valtio/
Kannattaa huomata osuus, joka ry...verotuksella on Alinskyn mukaan.
Toisaalta jopa armeija olisi tarvittaessa tai haluttaessa yksityistettävissä. Irakin sodassa ja maan "vakauttamisessa" sen jälkeen amerikkalaiset käyttivät normaaliarmeijan ohella Blackwaterin ja muiden yksityisten turvapalveluiden joukkoja.
"Eivätkä varsinkaan sitä kuinka paljon he itse ovat hyötyneet verovaroin kustannetuista palveluista."
Palvelut voidaan haluttaessa tuottaa myös yksityisesti ja valtion sekaantuminen asiaan johtaa yleensä vain tehottomuuteen tuotannossa. Esimerkiksi lääkärin tai hammaslääkärin vastaanotolle on usein viikkojen jonot suomalaisissa kaupungeissa, kun yksityiselle pääsee usein huomattavasti nopeammin. Valtio ry...verottaa kansalaisiaan ja sitten jakaa rahoja byrokraattisille organisaatioilleen, jotka tuottavat palvelut usein paljon kömpelömmin kuin yksityinen yritys tekisi.
"Myös näiden kermaperseiden oma tulotaso ja erilaiset työehdot sekä koulutus ovat verovaroin rakennetun hyvinvointiyhteiskunnan ansiota."
Jos valtio ei väkivallan uhalla ryöstäisi osaa palkasta, niin silloin jäisi enemmän käteen ja tulotaso paranisi, se on varmaa. Koulutus taas on aika lailla yliarvostettua ja olen aiemmin kirjoittanut, että peruskoulun ja lukion voisi yhtä hyvin yhdistää kolmevuotiseksi kouluksi, joka aloitettaisiin 15v iässä ja jonka jälkeen ihminen menisi opiskelemaan ammattiin tai yliopistoon. Koulutus on ehkä pahin esimerkki siitä, mihin valtiososialismi johtaa. Sosialismi ei tietenkään kykene päättelemään, minkälaista koulutusta ihmiset tarvitsevat, joten sen alaisuudessa valtio vain sanelee koulutuksen ja tuloksena onkin tarpeettoman pitkä peruskoulutus (ja lukio) joka tarjoaa isolta osin tarpeetonta yleissivistystä.
Lopulta tietenkin ihmisen on opittava työssä työnsä tekeminen koulutuksesta huolimatta.
John Taylor Gatto, opettaja ja kotikoulutuksen puolestapuhuja, kertoo kirjassaan Dumbing us down, että tietyllä alueella USA:ssa ennen kouluvelvollisuutta 98 prosenttia ihmisistä osasi lukea. Kun jonkin aikaa oli kulunut kouluvelvollisuuden alkamisesta, määrä aleni 90 prosenttiin eikä enää noussut yli 91:n.
"Maksuhaluttomuus iskee kun itse on hyödyt jo saatu"
Sosialismin kömpelyyttä kuvaa se, että ihminen joutuu kustantamaan näitä (tarpeettoman tuhlaavaisia) palveluita, vaikka ei tarvitsisi niitä. Tämä siksi, että sosialismin keinoin ei voi kunnolla päätellä, mitä ihmiset tarvitsevat.
"Rasisti muuten tarkoittaa rotusyrjijää. Tässä keskustelussa ei ole kuitenkaan rotukysymykset olleet millään tavalla esillä, joten pidän kommenttia "sosiaalirasismista" paitsi asiattomina, myös epärelevantteina".
Wikipedia:
"Rasismi on aate tai toiminta, jossa ihmisten rodun, etnisen taustan tai biologisten eroavaisuuksien tai näihin liittyvien fyysisten tai henkisten ominaisuuksien erilaisuudella perustellaan ihmisten eriarvoista kohtelua eli syrjintää. Rasismiksi voidaan kutsua myös toimintatapoja ja yhteiskunnallisia rakenteita, jotka johtavat näihin seikkoihin perustuvaan eriarvoisuuteen".
Eiköhän kunnon oikeistolainen sosiaalirasisti pidä huonompaa ainesta biologisten eroavaisuuksiensa takia tai näihin liittyvien fyysisten tai henkisten ominaisuuksien erilaisuudella kakkosluokan kuonana, ainakin syrjivän nimittelyn tasolla.
Lasken aivan samaan kategoriaan etnisen rasismin kanssa, heillä on aivan samat alentavat argumentit käytössään.
"On tavallaan koomista viitata valtion rahary...verotukseen vakautta ja turvallisuutta tuovina asioina. Bostonin teekutsut esimerkiksi alkoivat ry...verokysymyksestä. Tietenkin jos ajattelee sosialistista unelmaa, joka luodaan luomalla mahdollisimman paljon köyhiä niin sen kannalta ry...verotus tietenkin on ihan unelma-asia".
.
Teekutsuliikettä ajatusmaailmasi taakse ajattelinkin. Voit tarkistaa köyhien määrän pohjoismaiden korkeamman verotuksen hyvinvointivaltioissa ja alhaisen verotuksen "onneloissasi". Kummassahan mahtaa köyhyys olla yleisempää? Mitään Monacoja ym. rikkaiden veroparatiiseja ei kannata ottaa huomioon vertailussa. Suomen nykyiset ongelmat johtuvat pitkälti 12 vuotta kestäneestä porvaripäähallituspuoluekaudesta, jossa kokoomus ja kepu ovat toteuttaneet hyvinvointivaltion hävityskamppanjaa ja kasvattaneet valtionvelkaa hyväosaisten verotuksen laskulla. Suomessa mm. yhteisövero, pääomaverotus ja omaisuuteen sekä varallisuuteen kohdistuvat verot ovat huomattavasti alle EU:n keskitason, ansiotuloverot ja kulutustasaverot taas EU:n huippua, kuten myös hintataso. Ja ostovoima huono. Tästä syystä talous sakkaa ja Suomi sukeltaa. SSS-porvarihallituksen EK-politiikka huonontaa vielä tilannetta entisestään.
Porvarijohtoiset hallitukset ovat Suomen valtionvelkaa kasvattaneet aina eniten. Kepun Esko Ahon pääministerikaudella valtiovelka kasvoi suhteellisesti eniten, 50Mrd€ euroiksi muutettuna. Tämä summa oli 90-luvun rahan arvolla jopa huomattavasti suurempi kuin toisiksi eniten kasvattaneen kokoomuksen Jyrki kataisen pääministerikaudella kasvattama 50mrd€. Myös Matti Vanhasen 2-kaudella ja Mari Kiviniemen kepupääministerikausilla valtionvelkaa nostettiin runsaasti. Onneksi välissä SDP:n Paavo Lipposen 1- ja 2 pääministerikaudella Esko Ahon jättivaltionvelkaa saatiin alennettua paljon. Kyse on pitkälti siitä että porvarihallitukset laskevat hyväosaisten, elinkeinoelämän ja pääomapiirien verotusta ja lisäävät elinkeinoelämän tukia. Vaikka he samalla alasajavat hyvinvointipalveluita, joista tulee säästöjä, saldo jää miinukselle. Hyväosaisten paapominen tulee kalliiksi.
No Suomessa saakin tutkimusten mukaan köyhin viidennes (köyhät, työttömät, pienituloiset) sosiaalituista 25% MUTTA, MUTTA, rikkain viidennes (miljonäärit ja varakkaat) saavat Suomen sosiaalituista 17%. Muut ryhmät jotain siitä välistä.
Esim. Australiassa köyhin viidennes australialaisista saa sosiaalituista yli 40% ja rikkain viidennes ei saa niitä juuri lainkaan. Australiassa moraali ja oikeudenmukaisuus pelaa tässä, Suomessa oikeisto paapoo rikkaita, varakkaita ja hyväosaisia. Tästä kertoo myös se että Suomen rikkain mies Antti Herlin saa Suomen eniten maataloustukia noin 328 000 euroa ja viime vuonna 20 miljoonaa ansainnut Björn "Nalle" Wahlroos sai noin 252 000 euroa maataloustukea, molemmat sivutoimisesta maanviljelystä. Suomen rikkain mies Herlin ja multimiljonääri Wahlroos ovat Suomen suurimmat sosiaalitukien saajat, itse asiassa he ovat todennäköisesti kaikkien aikojen suurimmat Suomen sosiaalitukien saajat kun katsotaan heidän aiempien vuosien lähes yhtä suuret tuet, joita on maksettu miljoonia euroja. Tämä kertoo Suomen hyväosaisten paapomisesta.
Herlin ja Wahlroos saivat taas suuret maataloustuet
http://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/5508/f994dc19e0
"Lopulta tietenkin ihmisen on opittava työssä työnsä tekeminen koulutuksesta huolimatta".
Aivan, työntekijäthän ne jokaisessa yrityksessä sen tuloksen ja omistajille jaettavat voitot tekevät, vaikka saavat yleensä vain perkuujätteitä palkaksi. Ilman työntekijöitä ei juurikaan olisi yrittäjä/omistajamiljonäärejä. Hyvin harva tekee omalla työllään suuria voittoja, vaan niiden takana on suuri joukko työntekijöitä tekemässä tulosta. Varsinkin duunarit siis osaavat työnsä tehdä joka näkyy tämänkin vuoden suurina omistajille jaettuina osinkoina.
"Muuten ilmaus "verorikos" on oikeastaan aika omituinen, sillä kun asiaa ajattelee, verotus on sinänsä rikos. Siinä valtio väkivallalla tai sen uhalla siirtää osan ihmisen tuloista itselleen ja jakaa kunkin hetken suosikeilleen".
Ilman verotusta ne tulot ja varallisuudet vaan eivät pysyisi suurimmalla osalla ihmisistä, vaan joku toinen ottaisi ne vahvemman oikeudella. Verovaroilla kun valtioiden turvallisuuskin toimii ja varsinkin vakaus. Suurimmalla osalla ei olisi varaa kustantaa henkilö- ja omaisuudensuojaa jos ne yskityisesti omilla varoilla pitäisi hoitaa. Veronmaksu on siis jokaisen omaksi parhaaksi, kuten myös tulonsiirrot ja hyvinvointipalvelut. Verotus on siis todellakin kunniavelkaa Suomea rakentaneille ja heidän jälkipolvilleen, joiden työstä kermaperse voi itkupotkuraivota veroistaan.
Tuon sosialistisen pläjäyksen voisi sanoa olevan omituisinta järkeilyä jonka olen pitkään aikaan kuullut. Katsotaanpa
" Ilman verotusta ne tulot ja varallisuudet vaan eivät pysyisi suurimmalla osalla ihmisistä, vaan joku toinen ottaisi ne vahvemman oikeudella."
Siis toimintaa, joka täyttää lähtökohtaisesti rikoksen tuntomerkit, puolustetaan sillä, että jos ei tämä ota niin tuo ottaa ne (ryöstämällä). Ja tämän pitäisi tuoda "vakautta ja turvallisuutta"? Kuitenkin lopputulos, jos joku ahne (vapaiden markkinoiden, jos ajattelisimme hetken sellaisia olevan) kapitalisti, ottaisi rahat, olisi aivan sama kuin jos valtio ne ottaisi. Siis lyhyesti: Jos kapitalisti ryöstää, se tuo epävakautta ja turvattomuutta, mutta jos valtio tekee saman, se tuokin vakautta ja turvallisuutta.
" Suurimmalla osalla ei olisi varaa kustantaa henkilö- ja omaisuudensuojaa jos ne yskityisesti omilla varoilla pitäisi hoitaa."
Eikä varmaan hankkia tukiopetusta oikeinkirjoituksesta? Mietitäänpä asiaa hetki. Jos ajatellaan tilannetta, jossa ry...verotus poistettaisiin, se olisi valtava lisäkannuste talouselämälle ja kilpailuakin tulisi lisää. Valtio ei myöskään enää pystyisi ottamaan niin paljon pieniltä yrityksiltä ja antamaan isoille (suosikeilleen, muistakaamme, että 70 prossaa valtion yritystukia saavista firmoista ovat olleet suuria sellaisia kuten Viking Line). Markkinahinnat tuolle suojalle tietenkin asettuisivat siihen mitä ihmisillä on varaa maksaa.
"Veronmaksu on siis jokaisen omaksi parhaaksi, kuten myös tulonsiirrot ja hyvinvointipalvelut."
Varsinkin kun sosialistit eivät muutakaan ratkaisua keksi.
"Verotus on siis todellakin kunniavelkaa Suomea rakentaneille"
Tämä "kunniavelka" parhaillaan on ajanut hintatason Suomessa ylös. Esimerkiksi alv, joka nostaa hintoja ja lisää byrokratiaa, puhumattakaan siitä, että se itse asiassa vääntää veroasteikkomme alapäästä yhdessä tuloveron kanssa regressiiviseksi. Tämä tarkoittaa suomeksi sitä, että pienituloiset maksavat enemmän ry...veroja kuin suurituloiset, kiitos mm alv:n.
Hyvinvointipalvelujen tarpeellisuus? Kukapa sitä rohkenisi epäillä? Mutta jos koitetaan kuitenkin. Kun valtio tarjoaa hyvinvointipalveluja oletusarvoisena "oikeutena" (Sosialistit ovat vääntäneet tuon "oikeudeksi" vaikka se sanan varsinaisessa merkityksessä ei voi olla sitä.) niitä tietenkin käytetään enemmän. "Kun minulla on oikeus". Ja kysymys tietenkin mitä näihin palveluihin kuuluu. Käynti kerran vuodessa lääkärillä? Neljä kertaa? Kerran kuussa? Joka toinen päivä? Kun ajatellaan että joku sosialisti päättää sen hallituksessa, niin on satavarmaa että päätös on mahdollisimman tehoton.
Mutta jos ajatellaan tilannetta, että nuo palvelut tuotettaisiin yksityisesti (Ja että valtiota ei olisi sotkemassa) niin ihmiset kävisivät vain tarpeellisissa palveluissa. Tämä laskisi kustannuksia suoraan. Lukuisat kilpailevat firmat tarjoaisivat palveluja, joten asiakkaiden olisi mahdollista äänestää jaloilla jos palvelu on huonoa tai ylihinnoiteltua.
"heidän jälkipolvilleen"
Joilla, jos sosialistit saavat asian vapaasti päättää, onkin sitten yhä suuremmat määrät "kunniavelkaa" yhdessä yhä muhkeamman määrän ulkomaanvelkaa kanssa tietenkin.
"joiden työstä kermaperse"
Onko sosialisteilla nykyään jokin kermaperse-fetissi tms? Ihmetyttää aika lailla taipumus lisätä tuota sanaa vähän joka väliin.
"voi itkupotkuraivota veroistaan."
Öh, mitäs sille "kunniavelalle" tapahtui?
"Aivan, työntekijäthän ne jokaisessa yrityksessä sen tuloksen ja omistajille jaettavat voitot tekevät"
Toinen puhuu aidasta ja toinen... ei edes aidan seipäistä. Tuo hyppäys aiheesta toiseen oli todella omituinen, paitsi tietenkin keskustelun aiheen tökerön muuttamisen kannalta.
Olin siis puhunut tuossa siteeratussa pätkässä siitä, että koulutus täyttää pään turhalla yleissivistykseltä ja sosialistinen keskustelukumppanimme hyppää suoraan siihen, miten todellisuudessa (hänen mukaansa) työntekijä on yksin vastuussa työnantajansa voitosta.
Tuollaiset "älylliset" loikat ovat tyypillisiä sosialisteille. Kuten iltasatu auttaa pientä lasta uneen, loikka aiheesta toiseen vie huomion yhdestä ongelmasta jonkin dogmin tuomaan lupaukseen.
Työntekijät tietenkin voivat vaikuttaa firman tulokseen myönteisesti, mutta vain jos he ovat hyviä ja tuottavia työssään. Huono työntekijä aiheuttaa tappiota enemmän kuin oman osansa ja yhden huonon aiheuttamia tappioita tarvitaan useita hyvä paikkaamaan.
Hieman mm työmoraalista
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2012/11/13/kaikki-kusettavat/
"vaikka saavat yleensä vain perkuujätteitä palkaksi"
Kapitalisti tarjoaa työpaikan ja hän on sijoittanut varallisuuttaan siihen. Siten hän tarvitsee voittoa mm tuon sijoituksen takaisin saamiseksi ja tietenkin elämiseen. Se on hölmön (tai sosialistin) liiketoimintaa jossa kaikki voitto jaetaan palkkoina. Firma ei saa pääomaa sijoituksiin ja alkaa pian taantua.
Mutta verratkaamme valtion ratkaisuun. Työttömiä marssitetaan 9 eurolla per päivä johonkin "työharjoitteluun". Eikö sitä voisi sanoa "perkuujätteiksi"? Tuntipalkka olisi noin yhden euron.
"Hyvin harva tekee omalla työllään suuria voittoja, vaan niiden takana on suuri joukko työntekijöitä tekemässä tulosta."
Työnantajansa johtamana. Moniko näistä työntekijöistä itse menestyisi työnantajansa paikalla? Jos kaikki, niin miksi he ovat työntekijöitä. Jos kaikki on niin upeaa ja helppoa kuin kapitalistisessa iltasadussa.
"tämänkin vuoden suurina omistajille jaettuina osinkoina."
Osingonjako on muuten yksi yritysmaailman isoista ongelmista. Esimerkiksi Henry Ford sr:llä oli vaikeuksia aluksi osakkaidensa kanssa, kun hän olisi halunnut sijoittaa rahoja tuottavaan toimintaan eikä jakaa niitä osinkoina.
Käsittelinkin työntekijän ja työnantajan keskinäistä suhdetta voiton osalta yllä. Molemmilla on oma osuutensa. Toisaalta yllättävän moni suurfirma saa osuuden osinkoihin valtiolta yritystukina, esim Viking Line, joka jakoi 50 senttiä per osake. Näin valtio sitä "kunniavelkaa" käsittelee.