Nykiihän Sipilän suupielestä, nykiihän?

Toivossa on hyvä elää, vai mitä, toverit?

Nykii, nykii, NYKII!!
755
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

“Hallitus olisi voinut jättää pienituloisimpien eurot rauhaan.”

Eläkeläiset ry:n toiminnanjohtaja Hannu Partanen kummeksuu sitä, että hallitus antaa deflaatiosta johtuen kansaneläkkeen laskea ensi vuonna.

Kela tiedotti keskiviikkona, että Kansaneläkeindeksiin sidotut etuudet pienenevät muutaman euron kuukaudessa

Kela kertoi tiedotteessaan, että koska kuluvan vuoden kolmannen vuosineljänneksen inflaatio oli negatiivinen, kansaneläkeindeksin pisteluku ja siihen sidotut etuudet pienenevät vuoden 2016 alussa 0,4 prosenttia.

Tämä merkitsee sitä, että yksin asuvan kansaneläke pienenee ensi vuoden alussa 2,33 euroa ja parisuhteessa asuvan 2,07 euroa kuukaudessa.

Hannu Partanen toteaa, että leikkaus ei ole iso mutta sitäkin periaatteellisempi.

– On tyrmistyttävää, että kaikkein pienituloisimmilta jälleen nipistetään heidän vähistä euroistaan.

Hänen mukaansa negatiivisesta indeksitarkistuksesta olisi tullut luopua, kuten tehtiin kuusi vuotta sitten.

Vuodelle 2010 kansaneläkeindeksin normaali tarkistus olisi ollut miinusmerkkinen. Tuolloin hallitus kuitenkin päätti pitää indeksin ennallaan, jotteivät siihen sidotut etuudet olisi pienentyneet.

– Vastaava poikkeusmenettely olisi voitu tehdä nytkin, mutta siihen ei tällä hallituksella näköjään riittänyt tahtoa.

Kelan tiedotteen mukaan hallitus on myös esittänyt, että takuueläkkeeseen tehtävä tasokorotus vuoden 2016 alussa nostaisi täyden takuueläkkeen määrän 766,85 euroon kuukaudessa.

– Tämä merkitsee, että takuueläke nousee 20,28 euroa eikä aiemmin luvattua 23 euroa, koska pohjaan on tehty 0,4 prosentin indeksileikkaus ennen euromääräistä korotusta, Partanen laskee.

Takuueläkkeen enimmäismäärä on nyt 746,57 euroa kuukaudessa.

Kansaneläkeindeksi lasketaan vuosittain

Kela kertoi keskiviikkoisessa tiedotteessaan vahvistaneensa vuoden 2016 kansaneläkeindeksin pisteluvuksi 1631, ja se on 0,4 prosenttia pienempi kuin vuoden 2015 pisteluku, koska inflaatio on painunut miinukselle.

Kansaneläkeindeksi lasketaan vuosittain Tilastokeskuksen määrittämän elinkustannusindeksin kolmannen vuosineljänneksen pistelukujen perusteella. Pistelukuihin vaikuttavat esimerkiksi elintarvikkeiden ja polttoaineiden hinnat, jotka ovat nyt laskeneet.

Käytännössä indeksitarkistus pienentää kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksia muutamia senttejä päivässä ja enintään muutaman euron kuukaudessa. Esimerkiksi työmarkkinatuki pienenee ensi vuoden alussa 32,80 eurosta 32,68 euroon päivässä, mikä merkitsee 2,58 euron vähennystä tuen määrään kuukaudessa.

Indeksitarkistus vähentää Kelan etuusmenoja 21 miljoonaa euroa vuonna 2016.

Tiedote Kelan verkkosivulla

Tämä koskee myös niitä lukuisia kepulaisia takuueläkkeiden ja/tai kansaneläkkeiden saajia. Kiitämme Juha Sipilää ja hänen keksijäntaitojaan kurittaa pienituloisia eläkeläisiä. Vaaliuurnilla tavataan jos ollaan enää hengissä.

Äänestä
  • Olen kanssasi aivan samaamieltä, että kun eläke pienenee 2,58 euroa kuukaudessa niin se ottaa päähän. Mutta jos ole vasemmistoinen, niin lohduttaako yhtään se että AY, johtajien kuukausi ansiot nousee 2-3 tuhatta euroa kk. Tämä siitä syystä että heidän entiset ansiot ovat vain 200-300 tuhatta euroa vuodessa. joten siihen pitää sada korjausta. Sillä sinun entiset ansiot ovat ilmeiseti lähes kymmenen tuhatta vuodessa.
    Että ei kukaa järkevä ihminen kuseta alaisiaan niin kamalasti kuin AY johtajat. Kansalta ovat saaneet myös tuomionsa, viimeisen kyselyn mukaan suomen kamalin oppositio lähes kautta-aikain.

    Äänestä

  • KauKe kirjoitti:

    Olen kanssasi aivan samaamieltä, että kun eläke pienenee 2,58 euroa kuukaudessa niin se ottaa päähän. Mutta jos ole vasemmistoinen, niin lohduttaako yhtään se että AY, johtajien kuukausi ansiot nousee 2-3 tuhatta euroa kk. Tämä siitä syystä että heidän entiset ansiot ovat vain 200-300 tuhatta euroa vuodessa. joten siihen pitää sada korjausta. Sillä sinun entiset ansiot ovat ilmeiseti lähes kymmenen tuhatta vuodessa.
    Että ei kukaa järkevä ihminen kuseta alaisiaan niin kamalasti kuin AY johtajat. Kansalta ovat saaneet myös tuomionsa, viimeisen kyselyn mukaan suomen kamalin oppositio lähes kautta-aikain.

    Luulenpa että sinunkin jauholakin ay eli MTK:n johto tienaa pikkuisen enemmän kuin sinä.Johtajien palkat sielläkin n.230000 euroa vuodessa että turha mellastaa työläisten AY johtajien palkoista.Samanlaisia rosvoja ne molemmat on.

    Äänestä

  • KauKe kirjoitti:

    Olen kanssasi aivan samaamieltä, että kun eläke pienenee 2,58 euroa kuukaudessa niin se ottaa päähän. Mutta jos ole vasemmistoinen, niin lohduttaako yhtään se että AY, johtajien kuukausi ansiot nousee 2-3 tuhatta euroa kk. Tämä siitä syystä että heidän entiset ansiot ovat vain 200-300 tuhatta euroa vuodessa. joten siihen pitää sada korjausta. Sillä sinun entiset ansiot ovat ilmeiseti lähes kymmenen tuhatta vuodessa.
    Että ei kukaa järkevä ihminen kuseta alaisiaan niin kamalasti kuin AY johtajat. Kansalta ovat saaneet myös tuomionsa, viimeisen kyselyn mukaan suomen kamalin oppositio lähes kautta-aikain.

    Ei tässä nyt ole kysymys siitä, että kuoleeko joku jos ei saakkaan 2,58 €, vaan siitä, että tämä torikauppiashallitus toimii kuin helppoheikit. Älä nyt sotke tähän muita asioita, ja itseasiassa puhu potaskaa ay-johtajien palkankorotuksista.

    Voi toki heitellä ihan mitä tahansa,mutta “hallitus olisi voinut jättää pienituloisimpien eurot rauhaan.” Siis tänä aikana (hallitus ollut vajaan 6kk) ensin annetaan ja sitten otetaan pois, p i e n i t u l o i s i l t a.

    Naurettavaa idiotismia. Ei voi kun sanoa, että pallo on hukassa ja pahasti. Ihan alan uskoa, että Sipilä ei ole penaalin terävin kynä Soinista ja Stubbista puhumattakaan.

    Äänestä

Varmaan Sipilä takoo nirvanassa kaljamahaansa viikon, mikä onni, köyhänkusetus!

Äänestä
  • Sillä on kiljumaha.

    Äänestä

Sieltä se uusi veritulppa tekee tuloaan.Kohta helpottaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HHHIIIGGGOOO kirjoitti:

Toivossa on hyvä elää, vai mitä, toverit?

Nykii, nykii, NYKII!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu