Olen pitkään lueskennellut näitä erinäisiä yksinäisyyttä käsitteleviä keskusteluja ja palstoja. Ihan sillä takaajatuksella että jospa löytyisi joku kaltaiseni.
Yksilöitähän me kaikki ollaan MUTTA onko nyt niin, että yksinäisyys on seurausta estoista, ujoudesta, selkeistä psyyken ongelmista, asuinpaikasta (syrjäinen sijainti tms.) jne... Eikö missään ole kaltaistani pohjimmiltaan avointa, kirkasotsaista, avarakatseista eikä mitenkään ujoa tai ahdistunutta yksinäistä? Onko tämä oma yksinäisyyteni nyt niin halavatun yksilöllinen ja ainutkertainen loukku, ettei vastaavaa ole? Tuskin!
Mua kun ei yhtään pelota mennä yksin baariin (paitsi etten enää viitsi sitä pliipanplaapa-turhuutta) Mua ei haittaa vaik joku tuntematon kaupassa puhuis mulle (puhunhan itsekin), en koe itseäni yhtään huonommaksi tai rumemmaksi tms. kuin mitä nyt tavis vois olla, ei hirvitä soittaa ja hoitaa asioitaan, kivaa on naapureiden kanssa vaihtaa pari sanaa ja nauraa yhdessä jotain jonninjoutavaa,.... Ihan normia. Olen yksin!!!! Onhan muitakin ja paljon onkin.
Vielä, ihan hitusen vaan, elättelen toiveita elämänkumppanista, ystävästä.... Jopa semmoisesta joka varmasti osaisi antaa arvon lähimmälleen, eli kaiketi "riittävän" paljon yksinäisyyttä poteneesta. En vaan jaksa edes ajatella ryhtyväni ystävyyteen tai kumppanuuteen jonkun alistuneen tai kompleksisen tyypin kanssa. Sehän olisi kuin kivireen perässään raahaamista.
Olen 56, nainen... nauravainen.
Yksilöitähän me kaikki ollaan MUTTA onko nyt niin, että yksinäisyys on seurausta estoista, ujoudesta, selkeistä psyyken ongelmista, asuinpaikasta (syrjäinen sijainti tms.) jne... Eikö missään ole kaltaistani pohjimmiltaan avointa, kirkasotsaista, avarakatseista eikä mitenkään ujoa tai ahdistunutta yksinäistä? Onko tämä oma yksinäisyyteni nyt niin halavatun yksilöllinen ja ainutkertainen loukku, ettei vastaavaa ole? Tuskin!
Mua kun ei yhtään pelota mennä yksin baariin (paitsi etten enää viitsi sitä pliipanplaapa-turhuutta) Mua ei haittaa vaik joku tuntematon kaupassa puhuis mulle (puhunhan itsekin), en koe itseäni yhtään huonommaksi tai rumemmaksi tms. kuin mitä nyt tavis vois olla, ei hirvitä soittaa ja hoitaa asioitaan, kivaa on naapureiden kanssa vaihtaa pari sanaa ja nauraa yhdessä jotain jonninjoutavaa,.... Ihan normia. Olen yksin!!!! Onhan muitakin ja paljon onkin.
Vielä, ihan hitusen vaan, elättelen toiveita elämänkumppanista, ystävästä.... Jopa semmoisesta joka varmasti osaisi antaa arvon lähimmälleen, eli kaiketi "riittävän" paljon yksinäisyyttä poteneesta. En vaan jaksa edes ajatella ryhtyväni ystävyyteen tai kumppanuuteen jonkun alistuneen tai kompleksisen tyypin kanssa. Sehän olisi kuin kivireen perässään raahaamista.
Olen 56, nainen... nauravainen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
tuu tännne kylään
Varmasti meitä yksinäisiä on joka lähtöön ja moneen junaan. Ei läheskään kaikilla ole mainitsemiasi "vammoja"! Elämä vaan on kulkenut siihen jamaan.
Henkisesti samantasoisen ystävän löytäminen onkin sitten vaikeampi juttu.
Itse hätäännyksissäni ja pitkän tuskastuttavan yksinäisyyden jälkeen tarrauduin ihmiseen jonka sosiaaliset taidot olivat kohdallaan; ei ollut ujo, estynyt, panikoiva tms, oli siisti, ulkonäkö OK jne. mutta mistään keskustelusta ei vaan kertakaikkiaan tullut mitään. Kun esimerkiksi sanoin jonkun asuvan Oulussa, keskustelu meni ja loppui siihen että piti kartasta näyttää missä on Oulu ja ettei se ole Suomen mittapuussa Helsingin vieressä. Yksinkertaisenkin asian puhuminen meni alakansakoulun tasolle. Ja tuo todellakin oli vain esimerkki. Päivittäin kun jotain vastaavaa sattuu... Ei hyvä. Luottamus on kans semmoinen asia joka ei kovin pitkään kestä kun hän kaikki asiat huutaan pitkin kylää kuin pikkupentu esitelläkseen tietojaan. Yäk! Ei semmoisesta ole ystäväksi. Huumorintaju oli liian kovalla koetuksella:-)
Ymmärrän hyvin tuon vertauksesi kivireestä. Osaan varoa jatkossa. Muutenkin monen elämän kolhun jälkeen ja päätä seinään iskiessä olen tullut kovin ja turhankin varovaiseksi. Sydänsurua en kestä enää. Siksi kaiketi on perempi pysytellä yksin vaikka ei tämä herkkua ole. Kaikkea muuta. Pelottaa!
Itsekään en välttämättä ole mikään ruudinkeksijä mutta ilostuisin kyllä jos saisin edes vertaiseni ystävän. Piirun verran minua fiksumpi tietysti olisi aina parempi ja turvallisempi monessakin mielessä.
Joku siteerasi hyvin jossain näistä keskusteluista jotain lehtijuttua, jonka mukaan naisen yksinäisyys on usein sosiaalisten verkostojen puutetta ja miehen yksinäisyys emotionaalista. Eikö se kerro jo paljon?
Eli sinullakin on ihmissuhdetaitoja, mutta ilmeisesti edellinen sukupolvi on jo kuollut ja seuraavaa ei ole koskaan synnytetty, ja ystävät ovat kadonneet eri teille. Eli sitä kautta olet ehkä jäänyt yksin, vaikka taitoja ystävyyteen ja ihmissuhteisiin on. Miehillä taas voi olla kavereita pilvin pimein, mutta todellista sielun kosketusta ei löydy silti, ja tunteena on yksinäisyys.
Itse olen kyllä varsin ongelmatapaus, mutten koe olevani äärimmäisen yksinäinen, vaikka sekä ihmissuhteita että verkostoja on vähän. Välillä olisi kiva saada kaveri jotain tarkoitusta varten, vaikka lenkille tai näyttelyyn. Yksinäinen mies taas saattaa hakea niin erilaista ystävyyttä, ettei kohtaamisen mahdollisuutta ole. Joku käsi kädessä sohvalla istumien on painajaismaisen tukahduttava näky, sellaista en halua. Jollekin miehelle taas naisen ystävyys tarkoittaa juuri sitä. Haluan pitää vapauteni ja rauhani, mutta tarvittaessa saada myös seuraa tai konkreettista apua.
"Haluan pitää vapauteni ja rauhani, mutta tarvittaessa saada myös seuraa tai konkreettista apua".
Mikä on oma rauha? Onko se kieltäytymistä kaverin ja ystävän ehkä mukanaan tuomista murheellisistakin vastoinkäymisistä, avun ja neuvon tarpeesta? Mitä on konkreettinen apu? Onko se sitä että pyykit on pesty ja ruoka pöydässä, rahaa tarvittaessa ja puhtaat lakanat vaikket niistä oikeasti välitäkkään jos kiitoksen paikka tulisi?
eksä tartti konkreettista apua! seitsemän toista avioliittovuoden jälkeen ilmoitti ettei hän minua ole muuhun tarvinnut kuin pienen poikansa hoitajaksi. Poika kasvoi isoksi ja minä tulin tarpeettomaksi.Läheisyyttä tai hyvää sanaa ei antanut. Kiltti muuten oli, talo tuli maksettua töitä tehtyä ja siinä se.
Hei! Olen juuri 60 v täyttänyt nainen ja tällä hetkellä aika yksinäinen, vaikka elän parisuhteessa. Se vaan ei ihan riitä. Onko mahdollista löytää tätä kautta juttuksveri tai ehkä enemmänkin. Olen eteläpohjanmaalta.
Hei "isomumma"! Laita ilmoitus tai lue muiden ilmoituksia....
Tässä Suoli24:ssä on ajanviete-osio ja siellä henkilökohtaiset ja sitten siitä kirjeystävät-aikuiset. Tai vaikka Kirjeenvaihtokaverit.net! Siellä on kategoriat eri ikäisille ilmoittajille. Ne löytyvät siitä etusivun sinisestä reunasta vähän alempaa. Käväisepä kurkkimassa. Onhan noita varmaan muitakin sivustoja olemassa.