Yhtiöt hakkaa helvetin isoja aukkoja ei oo rajaa..

Ahneudella kaikki puidaan purojen ja lähteiden ympäristöt parturoidaan niin kun ei siellä ois mitään.
Lain noudattaminen on vitsi vain niin kuin nykyään monessa muussakin asiassa.
12147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei minulla ainakaan ole ollut mitään valittamista, yhtiöt ovat suorittaneet hakkuut sopimuksen mukaan ja luontoarvoja kunnioittaen. Metsissäni oli jopa jonkinlainen katselmuskin sertifiointiin liittyen, jossa juuri tarkastettiin purojen ja lähteiden lähellä olevat kohteet.
Aikoinaan metsähallitus teki pohjoisessa ns. Osaran aukeita, joita kauhisteltiin juuri suuruuden vuoksi, mutta nykyään nuo aukot kasvavat puuta, että ei kunnon kuvaa tahdo saada maasta käsin enään aukon suuruudesta.
Joskus jossain pakkohuutokaupassa olen nähnyt 40ha suuruisia aukkohakkuita täysin hoitamattomina, pahan näköisiä silloin, mutta muutamassa vuodessa puut kasvavat, kun uudistaminen on tehty kunnolla. Ja luonto korjaa omansa nopeasti, kasvit ja eläimet löytävät paikkansa.

Äänestä

Olen samaa mieltä, vesistöt ja kosteikot säilyvät kosteina, jos niitä ei pilata. Yleensä valtaojat vievät veden lähteistä, joiden ympärillä on mm. pohjoisessa eteläisiä kasvilajeja. En tarkoita, että pitäisi säilyttää ihan kaikkea suojelussa, mutta kosteikko miljöö pysyy vain, jos sitä ei kuivateta. Kosteikon tehtävä on jemmata vesivaroja, jotka kyllä voivat vielä puhdistua maakerroksissa, esim. ilmasta ja lumesta tuleva vesi keväisin.

Äänestä

Juu, ainakin joillain yhtiöillä puuttuu oikea ohjeistus hakkuissa, kun moto hakkaa kaikki puut eikä jää säästöpuitakaan. Sitten metsäkeskukselta tulee moitteet mo:lle, vaikka
asia on niin että hakkuuoikeuden haltija on vastuussa lopputuloksesta.

Äänestä
  • On siinä vikaa maanomistajassakin, jos ei valvo yhtään mitä metsässä tapahtuu. Kauppaa tehdessä sovitaan pitkälti, että mitä siellä metsässä tehdään ja sitten metsässä käydään katsomassa, kun koneet on siellä hommissa.
    Aina tietty ei ole mahdollista olla valvomassa, mutta aina on minulle ilmoitettu tarkkaan, että koska koneet tulee tekemään puunkorjuun. Ei ole ollut ongelmia, säästöpuut on jätetty ja ohjeita noudatettu.
    Ja jos joku yhtiö ei hoida asioitaan kunnolla, niin reklamaatio siitä ja jättää seuraavalla kerralla sen yhtiön pois ostajien joukosta. Eikä yhtiöt mitään jumalia ole, kyllä sinne voi ottaa yhteyttä. Tarpeeksi isolle "herralle" soitat, niin kyllä tapahtuu!

    Äänestä

  • turhaavouhotusta kirjoitti:

    On siinä vikaa maanomistajassakin, jos ei valvo yhtään mitä metsässä tapahtuu. Kauppaa tehdessä sovitaan pitkälti, että mitä siellä metsässä tehdään ja sitten metsässä käydään katsomassa, kun koneet on siellä hommissa.
    Aina tietty ei ole mahdollista olla valvomassa, mutta aina on minulle ilmoitettu tarkkaan, että koska koneet tulee tekemään puunkorjuun. Ei ole ollut ongelmia, säästöpuut on jätetty ja ohjeita noudatettu.
    Ja jos joku yhtiö ei hoida asioitaan kunnolla, niin reklamaatio siitä ja jättää seuraavalla kerralla sen yhtiön pois ostajien joukosta. Eikä yhtiöt mitään jumalia ole, kyllä sinne voi ottaa yhteyttä. Tarpeeksi isolle "herralle" soitat, niin kyllä tapahtuu!

    ETTÄ KUN KONEELLA"LEIMAAVAT PUITA " TAI MUUTA NIIN KORVAUS TULEE
    VAI OIKEEN SAMAA POLITIIKKAA KUN VALIO HARJOITTAA
    RUIKUTTAA ETTÄ TÄYTYY OLLA OIKEUS VELATTOMALLA FIRMALLA LASKEA HINTAA KAUPPAAN SAMALLA KUN MAKSAA 60 SENTIN TUOTANTOKUSTANNUSTEN OMAAVALLE TUOTTEELLE TUOTTAJALLE 35 SENTTIÄ MAIDOSTA JA TOISAALLA PUHUU LAADUKKAASTA TUOTTEESTA
    TUOTE JOKA TUOTETAAN ORJATYÖVOIMALLA EI VOI OLLA LAADUKAS
    ENSIN PITÄISI MAKSAA TUOTTAJALLE OIKEA HINTA 70 SENTTIÄ LITRA JA SEN JÄLKEEN VALIOLLA PITÄISI OLLA OIKEUS MYYDÄ TUOTE KAUPPAAN VAIKKA 20 SENTTIÄ LITRA JOS PERSE KESTÄÄ
    MUTTA KUVASTAA HYVIN VALIOLAISTEN JÄRJENJUOKSUA
    MEIJERI VELATON TILAT AJETAAN KONKKAAN
    JA TURHA PUHUA ETTEI EUROOPASSA MAKSETA ENEMPÄÄ TÄMÄ ON SUOMI
    EIKÄ DUUNARIEN PALKATKAAN TÄÄLLÄ OLE SAMALLATASOLLA KUIN MUUALLA EUROOPASSA TAI SAATI
    KONEITTEN TAI AUTOJEN HINNAT

    Äänestä

  • turhaavouhotusta kirjoitti:

    On siinä vikaa maanomistajassakin, jos ei valvo yhtään mitä metsässä tapahtuu. Kauppaa tehdessä sovitaan pitkälti, että mitä siellä metsässä tehdään ja sitten metsässä käydään katsomassa, kun koneet on siellä hommissa.
    Aina tietty ei ole mahdollista olla valvomassa, mutta aina on minulle ilmoitettu tarkkaan, että koska koneet tulee tekemään puunkorjuun. Ei ole ollut ongelmia, säästöpuut on jätetty ja ohjeita noudatettu.
    Ja jos joku yhtiö ei hoida asioitaan kunnolla, niin reklamaatio siitä ja jättää seuraavalla kerralla sen yhtiön pois ostajien joukosta. Eikä yhtiöt mitään jumalia ole, kyllä sinne voi ottaa yhteyttä. Tarpeeksi isolle "herralle" soitat, niin kyllä tapahtuu!

    Ei kai sitä kukaan jatkuvasti ole leimikolla valvomassa. Ko. tapaus sattui omalla kohdalla , kun siemenpuut poistettiin suht. isolta kuviolta. Yksittäistapaus tietysti, mutta kertoo jotain firmasta. Luulisi yhtiöillä olevan sen verran resursseja, että kouluttavat koko henkilöstöään edes perusasiosta.

    Äänestä

Nimien kerääminen kansalaisaloitteeseen kansanäänestyksen järjestämiseksi metsähallituslain kumoamisesta on alkanut.

Käykää allekirjoittamassa!

Aloitteen voi allekirjoittaa oikeusministeriön ylläpitämässä palvelussa: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986

Uusi metsähallituslaki yhtiöittämisineen ja kolmansine taseineen on ilmeinen uhka Suomen luonnolle. Perustuslain 20 §:n mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta kuuluu kaikille.

Suomen kansalaisina tunnustamme tämän vastuun ja vaadimme, että meitä kuullaan yhteistä ympäristöämme koskevassa päätöksenteossa.

Kansalaisaloite on lakiehdotus kansanäänestyksen järjestämiseksi uudesta metsähallituslaista. Äänestyksessä esitettäisiin seuraava kysymys: ”Kannatatko uuden metsähallituslain kumoamista?” Äänestäjän tulisi vastata kysymykseen joko "KYLLÄ" tai "EI".

Kansalaisaloite koskee nimenomaan kansanäänestyksen järjestämistä, koska ei ole mitään syytä uskoa, että nykyeduskunta kumoaisi uuden metsähallituslain uudessa käsittelyssä. Perusteluthan kaikuivat nytkin kuuroille korville.

Sen sijaan poliittisten päättäjien olisi lähes mahdoton olla kunnioittamatta kansanäänestyksen tulosta. Äänestys kertoisi yksiselitteisesti, hyväksyvätkö suomalaiset uuden metsähallituslain.

Lisäksi kansanäänestys on ainoa tapa punnita lain legitimiteetti tilanteessa, jossa lainsäädäntöprosessi ei vastannut avoimen demokratian vaatimuksia. Esimerkiksi yhtiöittämisen välttämättömyyttä korostavat perustelut eivät pitäneet paikkaansa.

Edustuksellinen demokratia ei tarkoita sitä, että vaalien jälkeen valtapuolueilla olisi neljä vuotta aikaa toteuttaa visioitaan muusta yhteiskunnasta piittaamatta. On äärimmäisen vaarallista, jos lainsäätäjät eivät välitä tosiasioista eivätkä kansalaisten, alueiden, asiantuntijoiden, järjestöjen ja asiantuntijaorganisaatioiden vastalauseista.

Jos me hyväksymme tämän nyt, kun vaakakupissa on kolmannes Suomen pinta-alasta, yhteinen kansallisaarteemme, mitä voimme odottaa tulevaisuudessa tapahtuvan?

Kansalaisaloitteen yksityiskohtaiset perustelut löytyvät allekirjoituspalvelusta sekä Minimahdin artikkelista. Levitä alussa olevaa allekirjoitus-linkkiä tai artikkelia nimikeräyksen alkamisesta: https://goo.gl/0IQuM0

Käydään siis töihin: allekirjoittakaa & jakakaa tietoa. Annetaan aloitteelle lentävä lähtö!

Kiitos kaikille & keväisiä päiviä!

Äänestä
  • En kannata tuommosta vouhotusta. Lakien alasia ne on firmatkin, ei ne tee mitä sattuu.

    Äänestä

  • Taas yksi vouhottaja, jolla ei itsellään ole yhtään metsää omistuksessaan. En allekirjoita mitään!

    Äänestä

  • Turhaa vouhotusta! En allekirjoita!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


puskasissi kirjoitti:

Ahneudella kaikki puidaan purojen ja lähteiden ympäristöt parturoidaan niin kun ei siellä ois mitään.
Lain noudattaminen on vitsi vain niin kuin nykyään monessa muussakin asiassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu