Vinkkejä nuorelle assimiehelle miten pysyä tyäelämässä? Olen ollut muutamassa työpaikassa mutta sosiaalisten tilanteiden pelko, kahvihuoneen kammo ja autistinen stressiherkkyys ovat tehneet yksikertaisemmistakin hommista painajaismaista. Sosiaalinen vuorovaikutuskin on minun puolelta "joo, joo" vastauksia eli en KYKENE keskustelemaan normaalisti. Luovuttaako vai ei? Olen sanaton.
Työelämässä oleminen
autistiukko
9213
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Samat ongelmat täällä, mm. joiden vuoksi oli erittäin tuskallista aikoinaan yrittää sinnitellä työelämässä mukana. Oletko miettinyt kuinka sinuun suhtauduttaisiin työpaikalla, jos ihan rehellisesti juttelisit esimiehesi kanssa noista asioista, voisiko sellainen olla mahdollista sinun tapauksessasi?
Kyllä varmaan on mahdollista, mutta luulen, että nenteillä on hankala käsittää minkälaisesta ongelmasta on kyse ja siinähän leimautuu väkisinkin oudoksi, mutta samapa tuo. Tuohan olisi hyvä vaihtoehto, mutta en usko että rohkenen. On tää raskasta!
Kyllä sinä rohkenet, jos ole saanut jo työpaikankin. Avoimesti asioista puhuminen voisi auttaa paitsi sinua, myös työyhteisöäsi ymmärtämään erilaisia ihmisiä. Työnantajasi varmasti arvostaisi sitä jos uskaltautuisit kertomaan asioista hänelle suoraan; hän sitten voisi keskustella työtovereidesi kanssa, jotta he osaisivat suhtautua sinuun luonnollisesti. Mikäli hän on pätevä työntekijöiden etuja ajatteleva esimies, hän varmasti pyrkii kaikin tavoin ymmärtämään sinua. Jos uskaltaudut menemään juttelemaan, näet, kannattiko se. Et menetä siinä mitään, sillä jos asioita ei selvitetä ajoissa, ne monimutkaistuvat entisestään ja voi syntyä väärinkäsityksiä. Voisitko ajatella kirjoittavasi esimiehellesi näistä asioista ja antaa hänelle ne sitten luettavaksi, jos keskustelu kasvokkain tuntuu liian raskaalta? - Älä missään nimessä luovuta! Et ole asian kanssa yksin, meitä on monia, joilla on samat ongelmat.
Kyllähän tuota voisi kokeilla. Mutta eipä se silti niitä kahvitaukoja, jotka voisin skipata kokonaan paranna. Ihmiset tuuppaavat olemaan liian sosiaalisia minun makuuni.
Itse lähdin kahvi- sekä ruokatauoilla aina jonnekin ulos kävelemään. Muut lähtivät porukalla ruokalaan ja kun palasin kävelyltä, söin yksin työpisteeni ääressä ennen kuin muut olivat palanneet ruokalasta, kesäisin ostin kaupasta ruokaa ja söin jossain penkillä ulkona. -Ihmisten asenteisiin voi yrittää vaikuttaa; jos he ovat solidaarisia normaaliälyllä omistettuja, heidän luulisi haluavan ymmärtää. Jos eivät ymmärrä, ei se ole sinun syytäsi.
Lääkkeet (esim. bentsodiatsepiinit) auttavat jonkin verran, mutta en haluaisi syödä lääkkeitä niiden sivuvaikutusten takia.
Onko kokemuksia lääkehoidoista? Vai onko turhaa hoitaa as-oireistoa lääkkeillä? Eritoten tuohon stressiherkkyyteen onko mitään toimivaa nappia, ettei olisi ihan shokissa kun näyttää että homma ei olekaan hallinnassa?
http://aspergerinfo.foorumi.eu/viewtopic.php?f=106&t=526&p=1601#p1601
Oletko kokeillut metyylifenidaattia?
En ole metyylifendinaattia kokeillut. Ei ilmeisesti kovin heppoisin perustein myönnetäkkään. Neurolepteihin en koske, olen kuullut pahaa niistä, samoin SSRI-lääkkeet.