valitus hedmannista

tenniksen hedman puhuu enemmän kaikesta muusta kuin tenniksestä .lisäksi toistaa samoja asiota vuodesta toiseen.olisi jo korkea aika vaihtaa selostajaa.ihme jos eivät toiset ole valittaneet.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä muutkin on asiasta valittaneet ja Tennis-palstalla montakin ketjua samasta aiheesta.

Äänestä

Hedmanilla on pakottava tarve pälättää kaiken aikaa, myös pelin ollessa käynnissä. Jos hän ei keksi mitään muuta sanottavaa silloin, hän "selostaa" kolmannen kerran saman lähetyksen aikana, että Wimbledon sijaitsee Lounais-Lontoossa tai selostaa jotakin seitsemän vuotta sitten pelattua ottelua.
Itse vaihdan aina C Moren Tennis-kanavalle ja kuuntelen englanninkielistä selostusta, kun Hedman on selostusvuorossa. Näin pääsen eroon Hedmanin kehnosta suomen kielestäkin.

Äänestä
  • Totta. Vähäsanaisuus ei sovi Hedmanille. Hän ei selosta, että pelaaja löi pallon verkkoon. Hän selostaa: Karsintojen kautta turnaukseen selvinnyt Monte Carlossa asustava 195-senttinen vuonna 2005 uransa aloittanut ja urallaan 3 miljoonaa US-dollaria palkintorahoina tienannut gladiaattori löi pallon verkkoon.
    Hedman ei osaa sanoa suomeksi: USA:n dollaria ja hänen mielestään kukaan ei ASU missään. Kaikki ASUSTAVAT jossakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hanski75 kirjoitti:

tenniksen hedman puhuu enemmän kaikesta muusta kuin tenniksestä .lisäksi toistaa samoja asiota vuodesta toiseen.olisi jo korkea aika vaihtaa selostajaa.ihme jos eivät toiset ole valittaneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu