Lieksan yrittäjiltä viisaita sanoja

Tänään Lieksan lehdessä yrittäjät kuvailivat lieksalaisten liikkeiden tilannetta. Kauppa ei oikein käy, kun ihmiset ovat varovaisia kuluttamaan. Yhden ainoan valopilkun näkivät nimittäin turvapaikanhakijoissa. He kuluttavat ja ostavat juuri niitä tuotteita, joiden kauppa on käynyt huonosti. Hyvä yrittäjät - rakentavaa tyyliä Lieksan eduksi.
12138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Perussuomalainen maailmanloppu: kaupunkiin tulee ihmisiä ja rahaa

Äänestä

Kyllä vain tuo artikkeli oli täyttä asiaa. Tyhjiä liiketiloja on Pielisentientien varressa jo nyt paljon, ja lisää tulee vielä tänäkin vuonna. On kohta varaa valita isoa ja pientä liiketilaa jos sattuu tarvetta olemaan jollakin onnensa yrittäjällä. Ei täällä Lieksassa valitettavasti ole enää parin vuoden päästä kuin sokkari, cittari, alko ja joku hautaustoimisto. Nykytrendin mukaan kengät, vaatteet, kodinkoneet, viihde-eletroniikka, kauneudenhoitotuotteet ja urheilutarvikkeet tilaillaan pelkästään netistä, tai haetaan Joensuusta, vaikka ne ei siellä aina edes halvempiakaan ole. Mutta kun se 'halpa' puhelin on haettu ensin sieltä Joensuusta niin paikallisen kauppiaan (tottakai ilmainen) apu ja neuvonta sitten kelpaisi. Vaatteet käydään tietenkin sovittelemassa paikallissa kaupassa ja sitten laitetaan tilaus vetämään halvimmasta nettikaupasta. Kyllä isoa ryhtiliikettä kaivattaisiin Liekslaisten (ja maahanpyrkijöidenkin) moraaliin näissä asioissa, niin monta kertaa olen sivusta joutunut näitä tilanteita seuraaman! Todella sääli että Lieksan hieno ja aikanaan kukoistanut kauppakeskus on kohta muisto vain.

Äänestä
  • Lieksassa on paljon työttömiä ja vanhuksia ei ole varaa ostaa vaatteita huonekaluja kodinkoneita. Ovat pienellä peruspäivärahalla ja eläkkeellä.lieksassa joutuu pakolla lopettamaan vaateliikkeitä lähivuosina koska asiakkaita ei riitä kauppaliikkeisiin. Nuorta väkeä tarvittaisiin turvaamaan ostovoima. Kun nuorilla ei ole työtä tästä kylästä lähetään paremmille apajille. Etelä Suomessa on nuorille työpaikkoja, koulutusmahdollisuuksia ja uralla eteminen. Lieksassa ei ole uralla etemistä ainoa on kuntouttava työtoiminta viranomaisen mielestä elämänhallinta onnistuuhyvin.lieksassa on hyvät palvelut vaan ei riitä ostovoima kauppaliikkeisiin.

    Äänestä

Nämä valopilkut ostavat yhteiskunnan rahoilla, tyyliin S antoi ja minä maksoin! Ei kauppias kysele rahojen alkuperää vaan kiittää ja kuittaa. Näistä valopilkuista hyötyy vain kauppias, veronmaksajat kustantavat ja valtio joutuu velkaantumaan entistä vauhdikkaammin. Tosin maksaahan kauppiaskin veronsa.
Todellakin, Suomessa maksaminen tarkoittaa, että käytetään itse ansaittua tai perittyä rahaa! Erilaisilla tulonsiirroilla "maksaminen" hyödyttää vain maksun saajaa, mutta ei nosta kansantaloutta. Kuin siirtäisi satasta taskusta toiseen.
Mamut eivät huoleta sossun elättejä, hehän ovat vain saamapuolella maksamatta omistaan yhtään mitään, elintaso on aina turvattu.
Toivon jonkinmoista notkahdusta kaikkien loisten rahatalouteen, muistutusta siitä, että maksajat alkavat vähetä ja kyllästyä tähän hyysäykseen.

Äänestä

Itehän sanoitte, että antoivat "kymppitonnin taksikuskille". Nämä ensimmäiset rahat ovat heidän omia rahojaan (ja isoja kuuluvat olevan) ennen kuin alkavat "tienata" Suomessa.

Äänestä

Pakko mekäläisen tilata melkein kaikki netsitä kun paikallisissa liikkeissä on kallista? Tai vaihtoehto kaksi, olla sitten ilman!
No siitä saamme kiittä isänmaatamme joka on tehnyt tämän mahdolliseksi, nimittääin antamalla eläkkeiden olla 50 vuotta vanhalla tasolla? Ketä voimme syyttää jos ihmisillä ei ole varaa ostaa, eli ns. ostovoima on viety! Turha se on kauppiaiden valittaa!

Äänestä

Lieksassa on hintataso muutenkin kova jos verrataan esimerkiksi joensuuhun!

Äänestä
  • Mitenkähän sitten jatkossa. Syntyykö uusia työpaikkoja kuin sieniä sateella ? Lieksa kohoaa siivilleen. 30 kpl kebab-ravintoloita ratkaisu ? Mistäs asiakkaat.
    Jos jotain oikeasti piristymistä tapahtuisi niin kukahan sen maksaa...

    Äänestä

Esimerkkinä sohvakalusto ja muut huonekalut.
Vieraanvaraisuuteen Lieksassa kuuluu, hommata edellämainitut kalusteet tänne tulleille. Ilman että vieraat niitä maksaa.
Pienoinen hetki, tulee muuton aika itä-Helsinkiin ja kalusteet paiskataan parveekkeelta tantereeseen josta talohuolto siivoaa ne jätteisiin.
Tulee uudet vieraat ja ikiliikkuja pyörii.
Ja kauppias hieroo käsiään.

Äänestä

Eipä taida lieksassa polkupyörätkään keritä kaupassa ruostumaan, menekki on taattu? Mitenlie lastenvaunujen laita nykyisin?

Äänestä

Lieksan yrittäjät! Laskekaapa hintoja joensuun tasolle, niin eiköhän kaupanteko vilkastu! Ja koskee myös kahta rautakauppaa!

Äänestä

Kaupoissa työskentelevät! Muistakaa ensiksi palvelu, toiseksi palvelu ja kolmanneksi palvelu. Kyllä sitä ollaan valmiita maksamaan hiukan enemmänkin, jos saa kunnon palvelua. Asiakkaalle ei esimerkiksi kuulu, kuinka huonot katteet tuotteissa on. Asiakasta on hyvä tervehtiä, kun hän tulee kauppaan. Asiakkaalle täytyy olla ystävällinen ja asiallinen. Asiakas on oikeassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tsäpäkäsi kirjoitti:

Tänään Lieksan lehdessä yrittäjät kuvailivat lieksalaisten liikkeiden tilannetta. Kauppa ei oikein käy, kun ihmiset ovat varovaisia kuluttamaan. Yhden ainoan valopilkun näkivät nimittäin turvapaikanhakijoissa. He kuluttavat ja ostavat juuri niitä tuotteita, joiden kauppa on käynyt huonosti. Hyvä yrittäjät - rakentavaa tyyliä Lieksan eduksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu