Noloa myöntää, mutta olen ihastunut kaverini isään

Olen 18v tyttö. Olen ollut paljon tekemisissä sekä kaverini että hänen isänsä ja myös muun perheen kanssa. En muista mistä tämä alkoi, mutta aika kauan olen jo tuntenut hänen isäänsä kohtaan jotakin. Hän on arviolta 40-vuotias tai vähän yli. Tuntuu sairaalta nähdä tuollaisessa vanhassa äijässä jotain, kun itse olen niin nuori ja oman ikäistäkin seuraa varmasti löytyisi. Toivon että tämä on normaalia.

No nyt kuitenkin itse asiaan. Minusta tuntuu, että hän katsoo mua aivan erityisen intensiivisesti kun juttelemme, ja joskus myös ihan muuten vaan. Hän myös puhuu joskus (tahattomasti?) jotain vähän vihjailevaa jne, mutta voi toki olla, että se on vaan hänen tapansa, eikä hän edes tajua sitä itse. Hän on varattu ja hänen suhteensa vaikuttaa onnelliselta. Hänellä ei mielestäni ole mitään syytä edes katsella ketään muita kuin omaa vaimoaan.

Aiemmin on ollut lähinnä kivaa piristystä nähdä tätä henkilöä ja jutella hänen kanssaan jotain, mutta nyt alkaa tuntua siltä, etten voi elää ilman häntä. En osaa enää ajatella ketään muuta. Sattuu niin paljon joka hetki kun tajuan aina uudestaan, ettei meillä koskaan tule olemaan tulevaisuutta. En silti aio ikinä tehdä tän asian eteen mitään. Se olisi ehdottoman viimeinen tekoni. En halua rikkoa heidän perhettään enkä välejä heihin ja kaveriini.

En vaan ymmärrä miten joku voi aiheuttaa minussa tällaisia tunteita. Pelkään että joku huomaa, vaikka olenkin hyvä näyttelemään ettei mitään tunteita ole. Pelkään myös, että jotenkin kerron jollekin vahingossa. En oikein tiedä itsekään mikä tässä on ongelmana, mutta tämä tilanne tuntuu vain niin oudolta.
5241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Haaveet voidaan pitää vain haaveina.

Äänestä

Kyllä hän salaa tahtoo sinua se on ihan selvää. Ikä on vain numeroita loppupeleissä. Uskoisin että kun saat 20 suhdetta lisää niin nuo sinun tunteesi helpottavat. Tai kunnes joku muu kokeneempi herrasmies vie jalkasi alta olematta kuitenkaan kaverisi isä. Kyllähän jotkut alkaa säätämään kaikesta tuosta huolimatta ja tuhoaa kaiken muun rakkauden takia. Elämä on valintoja täynnä. Karu totuus on kuitenkin se että 10vuoden päästä hän on 50vuotias ja 20 vuoden päästä 60.

Saisit varmasti paljon parempaa ja laadukkaampaa seuraakin jos vain käyttäisit järkeäsi ja annat ajan kulua.

Äänestä

Ihan normaaliahan tuokin on. Ihastuminen on mahtava asia, mutta joskus sen pitemmälle vieminen vaan on mahdotonta.
Suurillakin rakkauksilla on tapana ajan kuluessa kulua pois.
Ehkä kannattaa vähän välttää ko. henkilöä, jos hänen seuransa tuottaa ahdistusta.
On ihan mahdollista että hän ihan tietoisestikin flirttailee kanssasi. Hyvä parisuhde ei mitenkään estä sitä. Ehkä jopa pitää sinusta, mutta toivottavasti olette kumpikin järkeviä ja annatte asian olla huomaamatta että toinenkin voisi tentea jotain.

Äänestä

ihastua voi monestakin syystä. ja se voikion syventyä rakauden pakahdutavalta tuntuvaan tunteeseen ja jos siihen lisää omat haaveet voikin olotilassa silloin olla hyvinkin paljon sähköä sekä säpinää.
onhan ne aitoja tunteita ja sen vuoksi voimakaita.
ihastumisen voi aiheutaa käytös, taikka miten keskustelee.
Enempää en voikaan aiheesta kertoa.
voisin kertoa aiheesta kuinka paljon hyvänsä mutta jätän tähän pisteeseen.
joskus on parempi jotta ei tiedä kaikkea :d

Äänestä

kyllä monet tuon ikäiset miehet haaveilevat paljonkin nuoremmista. suosittelen kuitenkin unohtamaan..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Problemssss kirjoitti:

Olen 18v tyttö. Olen ollut paljon tekemisissä sekä kaverini että hänen isänsä ja myös muun perheen kanssa. En muista mistä tämä alkoi, mutta aika kauan olen jo tuntenut hänen isäänsä kohtaan jotakin. Hän on arviolta 40-vuotias tai vähän yli. Tuntuu sairaalta nähdä tuollaisessa vanhassa äijässä jotain, kun itse olen niin nuori ja oman ikäistäkin seuraa varmasti löytyisi. Toivon että tämä on normaalia.

No nyt kuitenkin itse asiaan. Minusta tuntuu, että hän katsoo mua aivan erityisen intensiivisesti kun juttelemme, ja joskus myös ihan muuten vaan. Hän myös puhuu joskus (tahattomasti?) jotain vähän vihjailevaa jne, mutta voi toki olla, että se on vaan hänen tapansa, eikä hän edes tajua sitä itse. Hän on varattu ja hänen suhteensa vaikuttaa onnelliselta. Hänellä ei mielestäni ole mitään syytä edes katsella ketään muita kuin omaa vaimoaan.

Aiemmin on ollut lähinnä kivaa piristystä nähdä tätä henkilöä ja jutella hänen kanssaan jotain, mutta nyt alkaa tuntua siltä, etten voi elää ilman häntä. En osaa enää ajatella ketään muuta. Sattuu niin paljon joka hetki kun tajuan aina uudestaan, ettei meillä koskaan tule olemaan tulevaisuutta. En silti aio ikinä tehdä tän asian eteen mitään. Se olisi ehdottoman viimeinen tekoni. En halua rikkoa heidän perhettään enkä välejä heihin ja kaveriini.

En vaan ymmärrä miten joku voi aiheuttaa minussa tällaisia tunteita. Pelkään että joku huomaa, vaikka olenkin hyvä näyttelemään ettei mitään tunteita ole. Pelkään myös, että jotenkin kerron jollekin vahingossa. En oikein tiedä itsekään mikä tässä on ongelmana, mutta tämä tilanne tuntuu vain niin oudolta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu