Millaisia ovat teidän toistuvat unenne?

Unieny

Minä näen usein unta että menen juna asemalle nousen junaan ja juna menee oman bysäkkini ohi todella ahdistavia unia tommoset. Viimeyönä Jäin junasta pois ja olin Ruotsissa maalaiskylässä :o Millaisia toistuvia unia te näette?

6

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mielenkiintoinen kysymys.

      Minulla on tunne, että olen nähnyt joitain unia toistuvasti tai ainakin, että tietty teema toistuu niissä. Usein tällainen tunne on kun herään ja koen nähneeni jotain "erikoista", mutten kuitenkaan mitään epätavallista. Unohdan nämä unet pian. En yleensä kirjaa uniani vaikka jokaisen vakavasti otettavan unitutkijan tulisikin tehdä niin.

      Taisin juuri viime torkuillani nähdä tällaista unta. Se voi tietysti johtua, että saman uniklusterin aikana olen nukahtamisten ja heräämisten välillä nähnyt toisiaan muistuttavia unia. Nopeita heräämisiä ja nukahtamisia ei ihminen muista kovinkaan helposti, joten helposti tulee tunne, että näitä unia on nähty kautta aikojen. Tosiasiassa ne kaikki on saatettu nähdä samana yönä tai jopa saman unen aikana.

      Tiedän kyllä tapauksia, joissa yksilö todistettavasti vuodesta toiseen näkee ajoittain samaa unta ja kertoo niistä muille näkemisen jälkeen. En epäile henkilön tai henkilöiden luotettavuutta tässä asiassa.

      Oli miten oli, en kykene muistamaan yhtäkään unta, jonka olisin varmuudella nähnyt useammin kuin kerran. En kuitenkaan kirjaa uniani, joten saatan vain olla huono muistinen tai unet katoavat jonnekin torjunnan ja unohduksen tuolle puolen.

    • Edelliseen liittyen näen kovin usein unia tukehtumisesta.

      Terveisiä kaikille tulkitsijoille.

      • Tulkintaa

        Hei, terveiset takaisin.

        Yksi yleinen tulkinta sille, että uneksuu "tukehtumisesta" on se, että unennäkijä kokee tukahtuvansa valvemaailmassa esiintyvässä tilanteessa tai ihmissuhteessa eli hän tuntee että ei voi hengittää vapaasti, ei saa tarpeeksi ilmaa "tilaa"hengittää.
        Jokin siis verottaa välillä hänen jaksamistaan uuvuksiin saakka. Henki ei kulje= syvä uupumus.

        Jokin saattaa myös välillä rajoittaa kohtuuttomasti hänen vapauttaan toteuttaa itseään siinä määrin kuin hän toivoisi tai mihin olisi potentiaalia eli hän "tukehtuu" kun resurssit jäävät käyttämättä.

        Tällaista unta saattaa esiintyä useimmin esimerkiksi henkilöllä joka tunnollisesti huolehtii jonkun lähimmäisensä hyvinvoinnista silkkaa hyväsydämisyyttään ja oman jaksamisensa kustannuksella eli vaikka hän kokee sen välillä hyvin uuvuttavana niin toimii silti niin koska tuntee sisimmässään että se on moraalisesti oikein ja välinpitämättömyys toista kohtaan eli toisen tarpeiden ja tarvitsevuuden sivuuttaminen olisi hänen (unennäkijän) luonteensa vastaista.


    • kummajuttutämä

      Minä näen ajoittain unta naisista ja seksistä. Johtuukohan? siitä, että joskus niistä molemmista tuntuu olevan puute.

      • Näkeväthän ihmiset unia kaikenlaisista mörökölleistä ja pakenemistilanteista ja vaikka siitäkin, että hampaat murenevat suuhun. Ei tämä silti tarkoita sitä, että noista asioista olisi jotenkin puutetta. Lähdetäänpä liikkeelle siitä, että niistä naisista ja seksistä nyt nähdään unta joka tapauksessa - oli niistä puutetta tai ei.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nuorille miehille kasvavat nyt naisten sormet

      Nuorten miesten feminiinisyys lisääntyy myös tässä suhteessa https://yle.fi/a/74-20103869
      Maailman menoa
      279
      3334
    2. Hei, sie, J-mies

      Hali ja pusu 🤭
      Ikävä
      55
      1871
    3. Asumistuen leikkaukset alkavat näkyä

      Tamperelaisia häädetään kodeistaan nyt kiihtyvällä tahdilla. Asunnottomuus lisääntyy. https://www.aamulehti.fi/tampere
      Maailman menoa
      209
      1564
    4. miten kerron?

      niin eli miten kerron sen että tykkään hänestä
      Ihastuminen
      35
      1543
    5. Suden aamukahvi

      Huomenta tähänkin päivään. 🌻😊🌞☕❤️ Today is tomorrow's yesterday 🍁
      Ikävä
      40
      1418
    6. Emännälle eliksiiriä

      Mitä sitä pitäsi emännällä syötteä, että se joskus laskisi housusa muullonni kuin vessassa ja saonassa käyvessä?
      Suomussalmi
      25
      1180
    7. Tyttö kadoksissa

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010641479.html Silmät auki lukijat.
      Maahanmuutto
      11
      1142
    8. Mies Jos kertoisit jonkun vinkin

      Jonka vain me tiedämme ja tunnistamme, niin tiedän että yhteydenottoni olisi toivottu. Muuten en voi ottaa yhteyttä enää
      Ikävä
      84
      1084
    9. Olet kiinnostava

      Haluisin kuulla sinusta kaiken, sinun elämän historiasi. Voisin oikeasti olla vain ystäväkin. Koen, että meillä on jok
      Ikävä
      71
      1080
    10. Kysymys liittyy tunteisiin

      Pelkäätkö sinä minua nainen?
      Ikävä
      59
      995
    Aihe