Sunnuntaille. Mitä tämä vuosi on opettanut. Et varsinaisesti koskaan sanonut ei, mikä on aiheuttanut hämmennystä, koska toisaalta olen tulkinnut aina hiljaisuudet eiksi. Omassa elämässä yllättäen tulleet tunteet vahvistivat sen, etten aio enää palata siihen harmauteen, rakkaudettomuuden ja tunteettomuuden tilaan, jossa elelin näennäistyytyväisenä vuosia.
Hänen kauttaan ymmärsin olevani kuitenkin muutakin kuin lattiamatto, olin jonkun silmissä ainakin hetken haluttava naisena, ihmisenä. Minulla on oikeus myös saada ja haluta asioita, asettaa oma hyvinvointini etusijalle. Tarvitsen oikeasti välittävän ihmisen elämääni, olkoon sitten suhde millainen tahansa, siinä on oltava luottamus toiseen sekä puhetta suoraan toiselle, kykyä kohdata ihminen elämäntilanteista huolimatta. Yhtään en taida tuosta horteessa olosta johtuen kestää enää hiljaisuutta vaan todella tarvitsen sen aidon huomion. Vastavuoroisuuden. Sen ilmaiseminen on ollut tosi vaikeaa. Tässä nyt harjoittelen. Myös tasapainoa pitää olla elämässä, ehkä tietystä suunnasta on kiinnostusta, mutta silloin tulisi ymmärtää, että jotta asiat toimisivat, pitäisi olla sitä vastavuoroisuutta, ei sitä, että kaikki on sen toisen käsissä. Koska silloin ymmärrys on siinä, että toisella ei kuitenkaan ole riittävästi kiinnostusta ja kaikki on kovin yksipuolista. Jolloin mitään ei tule tapahtumaan misssään.
Lisäksi toivoisin saavani kaiken samassa paketissa, henkiset ja fyysiset jutut, koska muu ei toimi. tietenkin ajallaan kaikki. Palojen koolla ei ehkä ole niinkään väliä, kunhan niitä on. Mitään kaverisuhteita en ole vailla tai kaukaa etäältä anonyymisti tykkäämistä. Siksi en enää kirjoittele juurikaan täällä, vaikka tämän nyt kirjoitinkin. Ehkä vähän karua tekstiä, kirjoittelen omista lähtökohdistani. Tätä ei tekstiä kannata omia, mutta ajatella voi aina asioita.
Hänen kauttaan ymmärsin olevani kuitenkin muutakin kuin lattiamatto, olin jonkun silmissä ainakin hetken haluttava naisena, ihmisenä. Minulla on oikeus myös saada ja haluta asioita, asettaa oma hyvinvointini etusijalle. Tarvitsen oikeasti välittävän ihmisen elämääni, olkoon sitten suhde millainen tahansa, siinä on oltava luottamus toiseen sekä puhetta suoraan toiselle, kykyä kohdata ihminen elämäntilanteista huolimatta. Yhtään en taida tuosta horteessa olosta johtuen kestää enää hiljaisuutta vaan todella tarvitsen sen aidon huomion. Vastavuoroisuuden. Sen ilmaiseminen on ollut tosi vaikeaa. Tässä nyt harjoittelen. Myös tasapainoa pitää olla elämässä, ehkä tietystä suunnasta on kiinnostusta, mutta silloin tulisi ymmärtää, että jotta asiat toimisivat, pitäisi olla sitä vastavuoroisuutta, ei sitä, että kaikki on sen toisen käsissä. Koska silloin ymmärrys on siinä, että toisella ei kuitenkaan ole riittävästi kiinnostusta ja kaikki on kovin yksipuolista. Jolloin mitään ei tule tapahtumaan misssään.
Lisäksi toivoisin saavani kaiken samassa paketissa, henkiset ja fyysiset jutut, koska muu ei toimi. tietenkin ajallaan kaikki. Palojen koolla ei ehkä ole niinkään väliä, kunhan niitä on. Mitään kaverisuhteita en ole vailla tai kaukaa etäältä anonyymisti tykkäämistä. Siksi en enää kirjoittele juurikaan täällä, vaikka tämän nyt kirjoitinkin. Ehkä vähän karua tekstiä, kirjoittelen omista lähtökohdistani. Tätä ei tekstiä kannata omia, mutta ajatella voi aina asioita.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Omin kuitenkin. Ainoastaan kiinnostuksesta ei taida olla merkkiä mistään järkevästä suunnasta.
No. Olen aina ajatellut niin, että jos vaivautuu tunnisteellisesti jotain kirjoittamaan tämmöiselle palstalle, kiinnostusta on.
Hirveetä pähkäilyä taas. Lasket vain kontilles, niin kuin äitiskin.
https://www.youtube.com/watch?v=nOXf9oAGfDw
Semmosta pähkäilyä se elämä on toisinaan. Olen jumettanut näissä asioissa riittävän kauan ja todennut että anonyymit arvailuleikit ei jaksa enää kiinnostaa, koska niissä menee rikki. Eikä ole pohjimmiltaan se mitä olen vailla.
Samoilla linjoilla. Nämä saavat mielikuvituksen liikkeelle. Olin jo reilun kuukauden poissa ja heti tultuani aloin kuvittelemaan taas. Jokainen varmasti ymmärtää oikeasti, ettei tällainen aja mitään asioita. Mutta ei vain halua ymmärtää ja haaveilee.
Mä en ainakaan ole äitini tai isäni vaan erillinen ihminen. Geenit nyt tuo jotain yhteistä ja lapsuuden kasvatus, hyvässä ja pahassa, mut sen jälkeen olen vuosikymmeniä kasvanut omaan suuntaani. Kaikki ovat.
Kieroon? Oi miksi kasvoit kieroon, sinä jumalattareni. Olisin istuttanut omenapuut ja taimitarhan. Metsästänyt ruokaa.
Se joka näkee mut kieroon kasvaneena ei taida olla kovin suora(selkäinen) itse...? Ei tunne mua ja silti väittää tuollaista. Vastasit mulle mutta eihän se mulle ollutkaan vaan palstantäytteeksi.
Mielenkiintoista purkua, sopisi omaan tilanteeseeni myös. Me emme ikänä sanoneet myöskään ei, vaan tilanne jäi niinkuin auki ja roikkumaan. Hänet kyllä haluaisin elämääni aivan kokonaan vaikka ilmaisuni irl,ssä on ollut hyvin puutteellista, niin hänellä se on ollut vieläkin vaikeampaa.
Samoja tunnelmia, nyt aika harmaita- vaikka harmaa onkin muuten hyvä väri. Paljon työstettävää itsessä edelleen, vielä mietin, mitä ihanaa sainkin hetken kokea. Ja sitten se vaan loppui, kuin iskun sydämeen sain. Taas kompastuin, yksipuolinen rakkaus piinaa ja mennyt opettaa mulle jotain, vaikka en haluaisi oppia. Kaipaan. Hiljaisuus hänen puoleltaan on myrkkyä minulle.
Itselläni epätietoisuus kaikesta vaivaa kaikkein eniten ja myös hänen, naisen hiljaisuus vaivaa minua. Molemmat ollaan aika tuppisuita, enkä hänen ajatuksiaan oikein tiedä. Kaipaan kovasti. Sanoiko hän sinulle ettei rakasta?
Ihan viestillä tuli sanat, että "entäpä, jos ei tunnetaso riitä". Ja sen jälkeen alkoi täydellinen hiljaisuus kaikella tavoin. Mitenpä siitä voi enää rakkaudeksi teot ja sanat kääntää. Päin vastoin. Mutta kasvotusten ei mitään keskustelua käyty. Näillä mennään.
Ootko sitten satuttanut tai loukannut jos hän on nyt hiljaa? Mitä jos pyytäisit anteeksi.
Taitaa mennä toisinpäin- mutta ole sinä sydän syrjällään ja pyydä anteeksi, vaikka et mitään olis tehnykään. Ihan varalta vaan. Auttasko se sua...lopetan kommentoinnin, tää on todella typerää.
hyvä kun kirjoitit tämän tänne, se sai muistamaan että oma tilanteeni on täysin mahdoton.
Hän vastasi hyvinkin selkeesti ettei ole toivoakaan yhteisestä tulevaisuudesta ... silti taas saanut tunteeni heräämään, kun vaan osaisi tulevaisuudessa pitää järjen päässä ja muistaa todellisuus.
Jos kyseessä joku viestittely eikä keskustelu kasvotusten, luultavasti olette kumpikin hakoteillä toisen ajatuksista. Väärinkäsityksiä tulee kasvotustenkin, mutta joku viestittely on ehkä surkein tapa ikinä puida tunteita tai ajatuksia, jos kyse selvittelystä eikä ns. Pusutteluasioista. Mieti miten teillä meni ja mitä itse teit. Mihin perustit päättelysi hänen ajatuksistaan? Mitä sinä teit ja sanoit? Olitko vastaanottavainen, kerroitko ajatuksesi, tunteesi? Vai viesteilitkö ja pakenit? Jos mikään näistä ei osu, anna olla ja jätä viestini omaan arvoonsa.
Jos rakastaa, toisen pitää uskaltaa ottaa yhteys. Sen joka oli pahempi..toistaan. Vaikeaa.
Viestittely kyseessä, kasvotusten emme koskaan saaneet tilaisuutta yhteiseen hetkeen jossa oltais päästy avoimesti puhumaan asioista.
Silloin minulla oli julmetusti töitä ja yritinkin sitten saada edes viestittelyn kautta jonkinmoista kanssakäymistä aikaiseksi kun en päässyt kasvotusten tarpeeksi usein kohtaamaan.
Voihan olla että tulkitsi tilanteen niin etten ollut tarpeeksi kiinnostunut, totuus on kuitenkin että erossaolo oli yhtä tuskaa jatkuvasti ja lopulta tunteet kasvoi niin tuskallisiksi että oli pakko asiaa suoraan viestillä kysyä...siihen se sitten hiipuikin.
Liialliset tunteetkin saa tuhoa aikaiseksi, vaikeaa tosiaan.
Voi sinua ressukkaa. Kyllä sinä saat hänet vielä. Semmonen aavistus tuli, kun luin nuo kommentit.
No on tainnut ihmisillä olla tylsä sunnuntaipäivä, kun kirjoitin pitkän tylsän ja omakohtaisen tekstin, joka olis voinut aueta yhdelle. Taitaa samanlaisia olla enemmänkin. Tässä tekstissä oli nyt ajatukseni siitä, mitä olen vailla. Kiinnostus on semmoinen juttu, että jos kokee toisen taholta tykkäämisen tunteita tai jotain selkeitä ilmaisuja, niin silloin voi itsekin tuoda niitä esille. Olen niitäkin ilmaissut, enkä enää osaa sanoa, onko omille tunteille vastakaikua. Enkä oikeastaan haluaisi niistä täällä kertoa, tarvittaessa tietty. Toisaalta jos tarpeet ja halut ei kohtaa, silloin tunteet on parempi kätkeä sydämeen, mitäpä sitä niitä kellekään tuputtamaan jollei samansuuntaista kiinnostusta asioihin ole. Mutta se olis tärkee tieto, että ei turhaa irl koittaisi lähestyä, jollei siihen ole halua toisella.
Olen kirjoittanut tällä viikolla kaks kertaa, tarkoitus oli että en kirjoita ollenkaan. Hidasta vieroitusta palstasta. Ja pari kertaa olen tainnut vastata. Edelleen luen, mutta jos ei ole mitään tunnisteita, en ala vastailemaan. Olen ollut perin juurin tylsä ihminen. Jos jotain saisi pyytää tai toivoa, toivoisin hänen kommentoivan tiistaista sähköpostia ja sen kysymystä. Täälläkin palstalla selkeästi annettu vastaus käy. Kun on sitä ennenkin harrastettu :) hänelle toivon hyvää ensi viikkoa kaikin puolin <3
Jos sä oot tylsä niin olen sit minäkin... En ole kaipaamasi, olen nainen myös, mutta kirjoitit paljon samaa tarpeistasi kuin itse ajattelen. No, ihan kaikki ei toki täsmää. Sun tilantees on positiivisempi kuin omani, kuulostaa kuin sulla olis vielä keinoja ja tulevaisuudentoivoa. Mut muuten kyllä samanlaisia tilanteita muilla tylsillä sunnuntaintappajilla.
Toivottavasti saat vastauksen meiliisi!
Kiitos vaan, tulevaisuuteni perustan sille, että jossain on olemassa ihminen, joka on aidosti minusta kiinnostunut ja haluaa samoja asioita kuin minä. Jollei se ole hän, jota olen kaipaillut, luulen että on mentävä avoimin silmin eteenpäin. Siinä minun keinoni oman elämäni suhteen. Tämäkin karua mutta totuus. En ole mitään säälipisteitä muutenkaan hakemassa.
Jokaiselle on aina joku jossain. Mutta muista että täydellistä ei ole olemassakaan.
Ei tuolla missään taida lukea täydellisyydestä mitään? Sopiva on ihan hyvä sana.
"Tarvitsen oikeasti välittävän ihmisen elämääni, olkoon sitten suhde millainen tahansa, siinä on oltava luottamus toiseen sekä puhetta suoraan toiselle, kykyä kohdata ihminen elämäntilanteista huolimatta. Yhtään en taida tuosta horteessa olosta johtuen kestää enää hiljaisuutta vaan todella tarvitsen sen aidon huomion. Vastavuoroisuuden."
tossa oli paljon asiaa jotka osuu myös itselle, siihen mitä kaipaa ja melko hyvä ohje kaikille
Monet sekoittavat tykkäämisen ja huomion saamisen rakkauteen. Yleensä juuri nämä jotka eivät sitä saa ja jos sillä hetkellä kohtaavat sellaisen jolta sitä saavat niin he rakastuvat ja luulevat toisenkin niin tekevän.
Suurin osa näistä rakastuu rakastamisen tunteeseen ja siihen huomioon mitä saavat. Eivät välttämättä tunne vastapuolta ollenkaan tai vaivaudu edes miettimään millainen hän oikeasti on. Ja miksi hän käyttäytyy näin.
Kaveri tykästyminen ei tule näille rakastuneille mieleenkään. Heillä on mielessä vain vuosisadan rakkaustarina ja toinen halvaantuu sen havitessaan ja ottaa jalat alle.
Silloin sanoisin kyllä pikemminkin että sen kaveritykkääjän pitäis tarkemmin miettiä mitä keinoja käyttää tykkäämisen osoittamiseen. Ei mun ystävät ainakaan käyttäydy samoin kuin ne joilla on syvempiä tunteita enkä niitä sellaiseksi silloin tulkitse. Ystävät esimerkiksi juttelee kevyitä, ne taas ei tuijottele pitkään. Näin toimin myös itse.
Mielessä voi olla myös ihastuneita tunteita eikä silti mitään kuvaamiasi valmiita suunnitelmia. Ihastumisen kohteen kanssa haluaa olla ja häntä katsella. Miten se pelottaa ketään niin että näkee avioliiton ja mukulalauman silmissään samantien. Ja jos niitä ihastuneena ajatteleekin niin harva niihin itsekään siinä tilanteessa totena uskoo.
Eikö se toisaalta ole aika inhimmillistä että joskus jossain elämäntilanteessa voi ylireagoida, kun ihastuu oikein kovasti? Jollei mitään asioista voi puhua, väärinymmärryksiä tulee väkisin. Samoilla linjoilla, pakkovastata. Joskus ihastus voi olla ihan pöhköä ja sen ilmaisu samoin. Enpä tiedä, maailmassa on niin paljon synkkää ja kurjuutta, että hyvät tuntemukset on mielestäni parempia kuin huonot. Ja jos tunteet ei kohtaa, olisi vähintään korrektia oikaista tilannetta. Oikasematta jättäminen on ilkeää, vaikka kuinka pelkäisi toisen reagoimista asioihin. Asiat asioina kumminkin.
Anonyymipalstalla asioiden ei voi olettaa menevän perille, hänelle olen monta tilannetta tehnyt niin irl, että olisi oikeasti voinut kirjoittaa aikuisten kohteliaasti, kiitos ei, niin halutessaan. Enkä olisi siitä pahastunut, koska se olisi selventänyt asioita huomattavasti.
Mietin vielä ällikällällyödyn kommentteja. Vastailenpa niin kuin ne olis mun tapaukseen. En oikeasti hänen tuntemuksiaan ole tiennyt missään vaiheessa. En ole siis luullut että hän olis minuun rakastunut :) mutta tykkäystä on varmaan jossain vaiheessa ollut ilmassa. En ole myöskään rakastunut rakastumisen tunteeseen, rakastaminen taitaa olla jotain muuta. Mutta on tärkeä toisaalta, että elämässä olisi ihmisiä, joita saisi rakastaa ja jotka rakastaisi takaisin. Luulisin häntä kuitenkin jonkun verran tuntevan kaiken jälkeen, hyvässä ja pahassa. Käytöksen motiiveja en tähän laita, mutta on mulla niistä ollut oletukset koko matkan ajan. Ja niistä en ole kirjoittanut mitään enkä aiokaan. Vuosisadan rakkaustarina, no se kuulostaa ihan kivalta ;)
Mulla oli nyt tämmöinen sunnuntai. Ehkä vielä tänne jotain joskus kirjoitan, nyt en varmaan niin tee aikoihin.