Raivostuttava paniikkihäiriö!!!

Ei me panikoijat olla ns. normaaleja :D

Missä tai minkälaisissa tilanteissa sun kohtaukset alkaa? Onko ne oikeasti paniikkikohtauksia, vai kohtalaista tai voimakasta pelkoa? Ja minkälaisia asioita sitten pelkäät? Sydäriä? Syöpää? Veritulppia? Kuolemaa yleensä? Ja olitko itsellesi rehellinen, kun sanoit, ettei ne hallitse sun elämää?

Mulla on ns, krooninen huoli, tai epäily, ja silloin kun tulee jotain epämääräisiä tuntemuksia, niin silloin se muuttuu peloksi. Olo on hutera, epätodellinen, elämä tuntuu olevan hiuskarvan varassa, kun on ainakin 8 000 000 eri tapaa kuolla. Varsinaisia paniikkikohtauksia olen saanut vasta 2 kertaa. Mielestäni se jatkuvasti jäytävä huoli, eri voimakkuuksilla esiintyvä pelko ja erilaisten pahojen skenaarioiden pyörittely mielessä on paljon paljon pahempaa kuin ne kohtaukset. Muistan kun sain rytmihäiriökohtauksen 4 tai 5 vuotiaana, ja muistan sen aiheuttaman pelon edelleen. Siitä lähtien on ollut mulla jatkuva riivaaja. Kaikki kivut, puristukset, väpätykset, sytkytykset, paineen tunteet yms yms rinnassa herättää pelon, että sydän voi pysähtyä. Se invalidisoi elämää. Ja hallitsee. Kyllä se on varsinkin aiemmin rajoittanut aika paljon mun liikkumista ja poistumista kotoa, mutta nykyään olen ollut väkisin aktiivisempi. Kodista tulee helposti turvapaikka, josta ei halua lähteä, ja se johtaa staattisuuteen ja kunnon laskuun ja sosiaalisen elämän romuttumiseen. Ja mukaan tulee valvominen kun hukuttaa todellisuutta leffoihin ja surffailuun. Ja sairauksien googletteluun. Mun "sairaus" ei kuitenkaan ole ollut sellaista, että en pysty esim. menemään kauppaan, tai että saisin kassajonossa paniikkikohtauksen.

Huoli on myös todellisuuteenkin perustuvaa, että kun tiedän, että tämä huoli ja pelko esim. sydämen kestävyydestä ja toiminnasta pitää jatkuvasti mut jännittyneessä tilanteessa, heikentää unenlaatua jne. niin se rasittaa koko miestä. Verenpaine on korkealla, rytmihäiriöitä usein, huimausta, korvien soimista, puutumista, tikkuilua, pahoinvointia, palan tunnetta kurkussa, oksettavaa oloa, niska ja hartiat usein jäykkänä ja kipeänä, varsinkin se heijastuu kaulaan ja kurkkuun, sitten on tietenkin jatkuvaa väsymystä ja uupumusta, heikkoa lihaskuntoa jne... henkistä ja fyysistä kidutusta.

Aiemmin olin ihan romuna, mutta harrastukset, liikkuminen, rentoutussessiot, sosiaaliset tilanteet, ruokavalion korjaus jne. on vaikuttanut kohtuullisen positiivisesti. Jää vähemmän aikaa vatvoa niitä sairauksia tms. mitkä ikinä onkaan huolenaihe, ja kun olo on pirteämpi, niin sekin vaikuttaa positiivisesti. Vaikkakin huoli ja pelko kuitenkin vainoaa edelleen, mutta päivä kerrallaan eteenpäin. Kun tämän "elämäntyylin" on kokenut, niin jo tieto siitä ylläpitää tätä sairautta. Oishan se kiva, kun saisi pyyhittyä nämä kaikki ikävyydet muistista.

Onko teillä sitten todettu ihan oikeaa rytmihäiriötä? Itsellä tuli kovia tykytyksiä mitä epäiltiin rytmihäiriöiksi yms. Mikä oli kertaluontoinen aluksi. Tohtori väitti että rymäri mistä pelot alkoivat ja "rymärit toistuivat" homma tutkittiin ja todettiin että olivat vain tykytyksiä mitkä johtuivat stressitilasta. Näiden takia sitten sain paniikkihäiriön ja ahdituneisuutta edelleen sydämmen syhteen vaikka vahva ja terve se on :o

Hei,itselläni on kanssa ko.sairaus ja sairastuin siihne kun olin 22v ja nyt olen 44v. Olen lääkityksellä , joka auttaa kyllä hyvin,mutta nyt on taas niin kamalan vaikeeta.Kertakaikkiaan 24/7 paniikki , joka pysyy poissa vain kun nukun. Kaikki alkoi paheta sen jälkeen kun rakas kissamme yllättäen kuoli pari viikkoa sitten.
Myöskin olemme huomanneet että meillä on ( ja nyt ei saa nauraa ) jotain pikku ötököitä,joita olemme koittaneet kotikonstein hävittää,tai siis itse asiassa minä olen,koska olen nyt kertakaikkiaan saanut jonkun pakkomielteen niihin.
En ehkä osaa selittää miksi tai kuinka pahaoloni nyt vaivaa minua,mutta jokainen pienen pieni ötökkä sängyssä,tai lattialla,tai sitten vain tämä jatkuva kamala pahanolon tunne,kun ei jaksa.
Aamulla kun herään tekee pahaa ja maailma pyörii päässä, ja haluaisin sairaalaan,vain sen takia etten jaksa,tai sitten haluaisin vain juosta karkuun,jonnekin,pois pahaa oloa. Oloni on kuin se pyörisi vain ja ainostaan ympyrää,enkä löydâ ulospääsyä.

Rakas aviomieheni tukee minua aivan valtavasti ja hän on kyllä aarre !! Mutta kun minua myös ahdistaa ja pelottaa että kuinka kauan hän jaksaa. Asun ulkomailla,Belgiassa,olen asunut jo sen verran kauan että maa on tuttu,joten se ei tuota mitään ongelmia minulle.

Mutta kun nyt saisi vain pââstään taas pois kaiken tuon edellä kirjoittamani,eikä koko aikaa pohtisi jotain kirppuja tai mitä lienevät.Niitähän on herranjumala maailma täynnä ja varsinkin vanhoissa taloissa.Mutta kun se on TÄMÄ PIMEÄ vuodenaika,joka todella saa minut aivan karseen sairaaksi.

Haluaisin vain jotain vertaistukea teiltä,kotomaan ihmisiltä,ja todellakin ymmärryksellä ja sillä mielellä että olen todellakin paniikkihäiriö potilas . Ja välillä ei huumoria oikein tahdo riittää.

Kiitos teille kaikille ja toivottavasti joku edes haluaa kirjoitella kanssani.!!

Yst.terv :

Iina Lammi.

Moi. Et ole yksin, vaikka siltä tuntuisikin. Ja siltä se tuntuukin jos ei ole ihmisiä lähellä. Eikä sekään takaa mitään. Itse me omien tunteidemme kanssa saamme painia, meidän vastuu. Olen myös kokenut hiukan pelkoa. Mutta enimmäkseen olen ollut tarpeeksi puupää ollakseni kokematta sitä. Tai onnekas. Mutta en silti onnellinen. Haluan jakaa seuraavan tekstin, jonka tein pelkotilojeni jälkeen. Ehkä siitä on jollekin edes vähän lohtua.

Älä panikoi.
Maa jalkojesi alla ei ole kadonnut lopullisesti, se vain leikkii piilosta. Sinä et leiki. Tekee mieli roikkua jossain, olisi edes joku kosketus johonkin. Mutta pidä vain kiinni, ole roikkumatta. Se ei kestä.
Älä panikoi, vaikka eteesi aukenee tyhjyys. Vain katseesi menee sinne. Et sinä. Kosketa poskeasi, olet siinä. Pelko menee ohi. Älä panikoi. Pelko menee ohi. Se kasvattaa sinua.

Kärsin reilun puoli vuotta paniikkihäiriöstä, mutta nyt koen, että olen sen voittanut. Omalla kohdallani tätä äärimmäisen ikävää vaivaa kesti moneen muuhun verrattuna mitättömän vähän, mutta toivottavasti löytämäni tieto auttaa teistä edes jotakuta. Päämäärä on unohtaa koko raivostuttavuus. Itse tein sen näin - sitten, lopulta kun olin käynyt terapiassa ja aina kohtauksen tullessa ottanut Diapamia.

Lopetin kaikkien näiden asiaa käsittelevien keskustelupalstojen lukemisen. Keskityin kaikkeen mistä vähänkin sain iloa tai ainakin johonkin joka piti ajatukseni muualla kuin pelossa. Kuuntelin mieluisaa musiikkia ja liikuin sen tahdissa. Pyrin kaikin puolin elämään mahdollisimman normaalia elämää. Opettelin rentoutumaan ja vain olemaan. Sitten tein elämäni uudelleen arvioinnin nettipsykiatrin itsehoito-oppaan - kymmenen päivän mukaan. Kohtaukset lievenivät ensin kun vain otin kohtaukset mielenkiintoisena matkana. Minkähänlaisena kohtaus nyt tällä kertaa tulee? Ajattelin, kun se oli tulossa. Lopetin kehoni merkkien analysoinnin ja jäin vain kuuntelemaan kehoni tuntemuksia. Erityisesti keskityin havainnoimaan sattuuko minua. Jos ei satu, kyseessä on "vain " kohtaus eikä esim. sydänkohtaus.

Mikä sitten kohtauksen kohdallani aiheutti ja miten sen löysin? Testaa itsesi tunne lukkosi -nettitestillä. Minä pelkäsin menettämistä. Jos jotakin keskustelupalstaa kaipaatte niin lukekaa Ari Saarion blogia. Tsemppiä kaikille kärsiville. Typerä vaiva on voitettavissa ja vastaus löytyy teistä, kipeää sen kaivaminen on mutta toisaalta uusi elämä on voitettavissa.