Varokaa varkaita

Nyt on liikkeellä halaavia ruusun lahjoittajia. Tapasin perjantaina sellaisen Tampereella Koskikeskuksessa ja lauantaina Lempäälässä päivittäistavarakaupan pullonpalautuskoneen äärellä toinen yritti samaa. Myös Nokialla on tehty havaintoja. Kun tänään juttelin asiasta muutamien ihmisten kanssa, niin tuli aika selväksi, että homma menee näin: Tekijä tulee yllättävästä suunnasta eli sivulta tai takaa ja saattaa koputtaa olkapäälle. Kun kohde kääntyy, ruusu annetaan heti kouraan ja kun kohde on sen saanut, niin tullaan iholle, kääritään kädet ympäri ja ruvetaan halaamaan. Siinähän kohde sitten hämmentyy ja sen turvin vikkelät sormet käyvät läpi taskut ja laukut. Arvotavara eli puhelimet ja lompakot lähtevät mukaan heti. Jos mitään ei löydy tai jos ei pääse käsiksi omaisuuteen, siirrytään suunnitelmaan B. Halaaja irrottautuu kohteestaan ja kaivaa taskustaan lapun, jossa kerrotaan sairaasta veljestä tai muusta sukulaisesta ja että hoitoon saamiseksi tarvitaan rahaa. Taskuvarkauden sijaan alkaa siis kerjääminen. Kuolemaa tekevän Bambin ilme naamalle ja pliis pliis pliis. Tunteisiin vetoavaa. Ihan varmasti monen taskut on jo tyhjennetty ja tukea sairaalle lähisukulaiselle on jaettu.


Saa jakaa.
8245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Juuri tältä varalta pidän käteistä 80-100 euroa taskussa, ettei mene tyhjän lyönniksi ja halaaja saa kohtuukorvauksen halauksesta

Äänestä
  • Minä törmäsin Lempäälässä samaa naiseen lauantaina.Näin kun osti kukka puskan s-marketista ja käveli siihen missä on keräyslaatikoitaniin siinä olevalle paketti autolla.Jätti kassin autoon ja tuli kävellen vastaan ja auto lähti siitä pois.Ojensi ruusun ja yritti lähelle,mutta en ottanut ja sitten kerjäsi rahaa ja otti tosiaan taskusta sen lapun jossa luki sairaasta veljestä jotain en sitä lukenut vaan jatkin matkaani.Paketti auto oli väriltään valkoinen ja porukkaa oli hytissä ja paljonko sitten oli peräkontissa porukkaa sillä sinne näkyi ainakin kassin laittavan.En nähnyt että montako ruusu puskaa osti kaupasta sitä vasten.

    Äänestä

Oliko ulkolaisia pakolaisia vai mustalaisia kotimaisia.

Äänestä
  • Kyllä vaikutti ulkomaalaisilta ei mustalaisilta.Puhu huonosti suomea sen mitä puhui...

    Äänestä

  • Nokialla vanhemmalta rouvalta romanit vei käsilaukun. Että siinähän suvaitsette :(

    Äänestä

Mua odotti mustalaisämmä Lempäälän Tokmannin edessä parkkipaikalla tänään,kun sain auton parkkiin ,niin se piti silmällä mihinpäin lähden ja käveli vastaan. Koitti jotain sepustaa,mutta mulla oli vähän kiire niin ,en joutanut sen kanssa alkaa bisnestä vääntämään. Poistui heti kun kerroin että olen huumepoliisissa ja nyt on hyvä jälki mitä ei parane hukata.

Äänestä

Suomea ne puhuu ne mustalaiset.

Äänestä

S..tanan savulihat menisivät Bulkariaan kerjäämään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


justtätälisää kirjoitti:

Nyt on liikkeellä halaavia ruusun lahjoittajia. Tapasin perjantaina sellaisen Tampereella Koskikeskuksessa ja lauantaina Lempäälässä päivittäistavarakaupan pullonpalautuskoneen äärellä toinen yritti samaa. Myös Nokialla on tehty havaintoja. Kun tänään juttelin asiasta muutamien ihmisten kanssa, niin tuli aika selväksi, että homma menee näin: Tekijä tulee yllättävästä suunnasta eli sivulta tai takaa ja saattaa koputtaa olkapäälle. Kun kohde kääntyy, ruusu annetaan heti kouraan ja kun kohde on sen saanut, niin tullaan iholle, kääritään kädet ympäri ja ruvetaan halaamaan. Siinähän kohde sitten hämmentyy ja sen turvin vikkelät sormet käyvät läpi taskut ja laukut. Arvotavara eli puhelimet ja lompakot lähtevät mukaan heti. Jos mitään ei löydy tai jos ei pääse käsiksi omaisuuteen, siirrytään suunnitelmaan B. Halaaja irrottautuu kohteestaan ja kaivaa taskustaan lapun, jossa kerrotaan sairaasta veljestä tai muusta sukulaisesta ja että hoitoon saamiseksi tarvitaan rahaa. Taskuvarkauden sijaan alkaa siis kerjääminen. Kuolemaa tekevän Bambin ilme naamalle ja pliis pliis pliis. Tunteisiin vetoavaa. Ihan varmasti monen taskut on jo tyhjennetty ja tukea sairaalle lähisukulaiselle on jaettu.


Saa jakaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu