Tämän päivän paikallisuutisia täältä Vaasasta. Todella surullinen uutinen jälleen tämäkin uutinen, tuo julmasti tapettu lammas (alle vuoden ikäistä lammasta voidaan kutsua myös joissain tapauksissa karitsaksi) tai karitsa ei ollut tehnyt kenellekään mitään pahaa vaan tuonut iloa monen ihmisenkin elämään, todella kauheata tuommoinen teko kuin lampaan tappaminen...
Olen tehnyt joitain vuosia sitten hiukan yhteistyötä tuon uutisessa mainitun 4H-yhdistyksen kanssa hengellisen työn merkeissä ja olen käynytkin tuolla Alkulan tilalla:
"Joku teurasti Alkulan tilan lampaan Vaasassa"
http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maaku ... -1.1904833
"Vanhassa Vaasassa sijaitsevan Alkulan tilan yksi lampaista on käyty teurastamassa salaa.
Alkulan tilalta kerrotaan, että teurastus paljastui torstaina aamulla.
Alkulan tila on 4H-yhdistyksen toimipaikka. Tilalla on ollut tänä kesänä kaiken kaikkiaan kolme lammasta.
Teurastettu lammas oli alle vuoden ikäinen.
Kaksi muuta lammasta ovat hyvässä kunnossa. Enää ne eivät kuitenkaan ole Alkulan tilalla, vaan ne on viety lampolaan.
Teurastuksesta kertoi ensimmäisenä Vasabladet."
Image
Kuvateksti: "Alkulan tila sijaitsee Vanhassa Vaasassa."
Kuvassa suloinen karitsa:
Image
_________________
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36
http://www.annabellawargh.tk
Poissa Profiili
JHK Viestin otsikko: Re: Pahan arkiset kasvotViestiLähetetty: 11. Syys 2015 15:30
Avatar
Liittynyt: 08. Elo 2012 12:43
Viestit: 649
Vaikka tietysti inhimillisellä mittapuulla karitsan tappaminen on aika pieni juttu, niin silti se pistää miettimään, mikä tarve ajaa ihmisen tekemään jotain tuollaista. Mikä ihmeen motiivi tuossa voi olla?
_________________
Extra Jeshua nulla salus.
Poissa Profiili
pekka Viestin otsikko: Re: Pahan arkiset kasvotViestiLähetetty: 11. Syys 2015 20:07
Site Admin
Avatar
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51
Viestit: 3799
JHK kirjoitti:

En ymmärrä minäkään tuommoista silmitöntä pahuutta. Mikä ajaa ihmisen tuommoiseen tekoon, tuo lammas/karitsa (nimeltään Pikku-Kookos) ei ollut tehnyt kenellekään mitään pahaa, tuonut pelkästään iloa monien ihmistenkin elämään olemassaolollaan. Tässä jatkouutinen tuosta julmasta tappamisesta tai kyllähän se oli raaka ja julma teurastus:
"Työntekijät järkyttyneitä lampaan teurastuksesta"

"Pihatyöntekijä Pertti Nykänen ja 4h-yhdistyksen toiminnanjohtaja Raija Rintakallio tekivät torstaiaamuna järkyttävän löydön.
Lammasaitauksen ulkopuolella, lampaiden nukkumasuojan takana, oli verilammikko.
Lähistöllä lojui mahalaukku ja muita sisäelimiä. Pää löytyi hetken kuluttua pusikosta. Nahkat oli jätetty, mutta lihat oli viety.
Yksi Vanhassa Vaasassa sijaitsevan Alkulan tilan lampaista on käyty yöllä teurastamassa salaa.
Lampaita koko kesän hoitanut Nykänen on löydöstään hyvin järkyttynyt.
– En voi ymmärtää tällaista. Ei mene jakeluun ollenkaan. Lampaat olivat täällä lapsia varten, sanoo Nykänen."
Image
Kuvateksti: "Pertti Nykänen huomasi torstaina aamulla, että Pikku-Kookos oli kadonnut. Nyt kaksi muuta lammasta on viety lampolaan."
PSALMIT 36:
7. Sinun vanhurskautesi on kuin Jumalan vuoret, sinun tuomiosi niinkuin suuri syvyys, ihmistä ja eläintä sinä autat, Herra.
..............................
7. Sinun vanhurskautes on niinkuin Jumalan vuoret, ja sinun oikeutes niinkuin suuri syvyys: Herra, sinä autat sekä ihmiset että eläimet. Biblia.

Lily Viestin otsikko: Re: Pahan arkiset kasvotViestiLähetetty: 11. Syys 2015 20:16
Liittynyt: 26. Heinä 2014 00:05
Viestit: 344
Tuosta nyt saa sen kuvan, että joku on lihojen takia tehnyt noin. Ei kai oikeesti kellään voi nälkä olla, kyllähän suomessa vielä ruokaa saa muullakin konstilla :shock:
_________________
"Halleluja! Ylistäkää, te Herran palvelijat, ylistäkää Herran nimeä!"

Vastaukset 6
Vanhimmat
tänäänkin jopa pienteurastamossa maakunnassa vedetään kurkku auki sadalta lampaalta mukana on suomalainen,hurri ja kurdi..lihaa tulee pöytään mukaan lähtee myös hevosta,nautaa ja hirveä...nami nami
Onko tekijä saanut tuomion. Kurdin nimi oli katupuheden mukaan Abdulai Immarnyi.
Päääääää,määäää
Porsaita oomme kaikki. Ja pari vasikkaa.
miten onko selvinnyt on jo vuosi tapahtumasta
miten onko selvinnyt