Tämän päivän Turun sanomissa oli iso juttu Halikon turmasta. Ajopiirturi oli löytynyt ja onnettomuustilanteessa nopeutta oli ollut 60 km/h. Bussihan saa ajaa sataa, tosin ko. tiellä taitaa olla 80 km/h rajoitus. Silti nopeutta oli laskettu neljännes joten eiköhän tuo jarrutusmatkakin liene tippunut puolella. Samalla sivulla uutisoitiin Pohjolan liikenteen tj:n pysäyttäneen yhtiön Turun linjat kelin takia. Turvallisuutta haettaessa tuo on jo äärimmäinen keino.
Halikon turma
lehdestä
81038
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
noin pieni,niin silloin todennäköinen syy on ollut ajovirhe.
Kaikki täysveriset ammattilaiset tietävät, että monissa tilanteissa ja paikoissa vastaavanlaisella tiellä 60 km/h voi olla vaarallisen suuri tilannenopeus. Lausuntoni perustuu vankaan kokemukseen raskailla ajoneuvoilla!
ollut "täysverinen ammattilainen" ratissa kun ei ole sitä tiennyt,vaan on ajanut liian kovaa,eli 60 km/h.
Tiedän tilanteen ja voin sanoa, että kuskissa ei vikaa ja nopeus ei ollut kova. Sää oli mitä kamalin kyseisenä päivänä.
takia vain tämä bussi ajoi jokeen k.o. paikassa ?
varmasti on muutakin liikennettä ollut samana päivänä...- olen ajanut yli 30 vuotta lähes joka päivä ja kelissä,kuin kelissä,enkä koskaan ole ajanut metsään,tai kolaria. Välillä kyllä pelottaa,kun pääkallokelillä roikkuu bussi perässä kiinni,vaikka ajan sallittua nopeutta. Kokemukseni mukaan ei monikaan bussikuski ota huomioon keliä,vaan ajaa keliin nähden vaarallista nopeutta.
On se ja sama onko ratissa täysverinen, vai puoliverinen ammattilainen,akuutti tilanne voi yllättää.
Kun Bussissa on n.45 neliötä suoraa pintaa(kylki) mihin tuuli tarttuu,ja moottori takana kuten nyky busseissa on, niin ohjaaminen voi olla akuutti tilanteessa huonoa.
Monesti talviaikaan rahti mikä lastataan bussiin, sijoitetaan ensi sijaisesti taakse vetävien pyörien päälle. Tämä siksi että saataisiin mahdollisimman hyvä pito pyörille ja liikkeelle lähtö on näin helpompaa.
Myöskin matkustajat monesti hakeutuvat takaosiin kuka mistäkin syystä,joku lämmön, joku turvallisuuden tunteen joku vaan tavan vuoksi.
Tämä kaikki yhdessä kuitenkin tekee sen että keulasta tulee kevyt ja etupyörien pito heikkenee.
Eli kun kova myrskyinen tuuli tarttuu tuohon bussin kylkeen on kuski aika heikossa asemassa vaikka olisi kuinka täysverinen.
Tilanne yleensä korostuu kun tullaan pitkän metsätaipaleen jälkeen aukkopaikkaan jossa tuuli
pääsee vapaasti puhaltamaan,ja sitähän et pysty bussin ratin takaa varmuudella mitenkään ennakoimaan.
Myöskään tuo liukkaus ei ole joka paikassa samanlaista,vaan esim. juuri siltojen päällä missä kosteus vaikuttaa avoimen veden vuoksi ja tekee liukkaudesta vieläkin vaarallisempaa.
Tälläisessa paikassa ei ohjausliikeillä ole juurikaan vaikutusta ja parasta onkin saada nopeutta pois ennen minkäänlaista korjaavaa liikettä, esim. pakokaasujarrua käyttämällä missä sellainen vielä on.
Älä lässytä! "kelissä kuin kelissä", millä olet ajanut? Henkilöautollapa tietenkin ja sehän onkin aivan sama asia kuin linja-auto. Mietippä paljonko linja-autoissa on kylkipinta-alaa.
Kokemuksesihan se on absoluuttinen totuus tässäkin asiassa. Pikkasen eri juttu ajella muuten vaan, kuin työkseen. On niillä kuljettajilla omakin henki siinä kyseessä eikä pelkästään matkustajien. Ei sinne kukaan kuljettaja lähde omaakaan henkeään riskeeraamaan.
Kuljettajat kyllä hyvin tietävät mikä on keli ja mitkä ovat riskit. Ei sillä kuljettajallakaan ole mitään airbaggeja suojanaan, ja mietippä paljonko on auton keulan ja kuljettajan välillä tavaraa. Ei paljon mitään!
30 vuotta ja varmaan yhtä monta kymmentä miljoonaa kilometriä on sulla takana joo. Viisastelijoita löytyy aina kun jotain sattuu ja kaikki tietävät ja osaavat asiat paremmin. Suunsoittajia kyllä löytyy, mutta kun eteen laitetaan liki 4 metriä korkea, 14 metriä pitkä auto ja sanotaan, että aja, niin kyllä se ajo monelta jää siihen paikkaan.
Kyllä siinä myrskyssä ja kelissä oli niitä henkilöautoja paljon enemmän ojassa kuin busseja. Raskaalle liikenteelle sattuu paljon vähemmän, niin muutenkin kuin myös kilometri määrään suhteutettuna, onnettomuuksia kuin näille kaiken taitaville siviiliautoilijoille. Muista se pelle!
Onnettomuusbussihan on ns. köyhän miehen Volvo, eli takamoottori-Scania, johon on rakennettu korkea kori, jotta tavaratilaa saataisiin yhtä paljon kuin keskimoottorisessa, normaalimittaisenakin tilavassa Volvossa.
Hutera takamoottorialusta ja ylikorkea kori ovat tuollaisissa olosuhteissa vaarallinen yhdistelmä.