Kokoomuskonnien rikollisuus on niillä verissä

Olisi jo pitänyt tietää.
Säätiöiden kautta varojen kierrättäminen on yhä salaista, joten säätiöt on saatava verovelvollisiksi , kuten kaikki muukin tässä yhteiskunnassa.

Kokoomuskonnien havittelemia rahojen piilottamiseen tarkoitettuja hallintarekistereitä ei tule hyväksyä.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Uutiset | Kotimaan uutiset
NÄKÖKULMA
Kokoomuksen selitykset ontuvat
Tänään klo 20:00

"Ajatus siitä, että Arto Merisalo olisi omin päin kerännyt rahaa kokoomuksen ”pimeille” tileille, on vahvasti epäuskottava, kirjoittaa Iltalehden uutispäällikkö Juha Ristamäki.

Kokoomuksen puolustustaktiikka uudessa vaalirahoituskohussa on, ettei puolue (rahoja kerännyt Ben Zyskowicz tai kukaan muukaan) ollut ohjeistanut liikemies Arto Merisaloa hankkimaan Sauli Niinistölle ”pimeää” vaalirahaa.

Ajatus siis on, että Merisalo olisi omin päin ryhtynyt kertomaan vaalirahoittajille, että he voivat pysyä piilossa, kunhan laittavat rahaa Niinistölle kolmen tilin kautta.

Nämä kolme tiliä, joille tulleita lahjoituksia ei paljastettu, olivat kokoomuspuolueen ja kokoomuslaisten säätiöiden tilejä. Kuinka uskottavaa on, että Merisalo olisi omin päin ryhtynyt levittämään rahoittajille näiden tilien numeroita? Kerännyt rahaa ilman minkäänlaista ohjeistusta puolueen ja säätiöiden tileille?

Ei tietenkään yhtään uskottavaa."

http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015101920536446_uu.shtml

Äänestä

Hej

Äänestä

Joo maassa maan tavalla, bentuhan myi talonsakin vaimolle jalas-mökki asioissa, kun niitä päivärahoja asijoita verottaja tarkasteli. Tuli bennusta yhtähkiä täysin varaton viiksi-niekka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KonnuudelleLoppu kirjoitti:

Olisi jo pitänyt tietää.
Säätiöiden kautta varojen kierrättäminen on yhä salaista, joten säätiöt on saatava verovelvollisiksi , kuten kaikki muukin tässä yhteiskunnassa.

Kokoomuskonnien havittelemia rahojen piilottamiseen tarkoitettuja hallintarekistereitä ei tule hyväksyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu