Miksi se on niin vaikeaa? Huone täyteen kaasua, unilääkkeitä reisivaltimoita, tapoja on monia. En halua kuolla haluan kärsimyksestä eroon, se tuntuu ainoalta ratkaisulta. Miksei terapia auta, mikään ei auta. Haluan apua muttei mikään auta. Miksi.
Itsensämurhaaminen?
Enjaksayhtäänmitään
33412
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Ei kannata, kokemusta on. Entä jos ei onnistu ja invalisoidut???
Olen sitäkin miettinyt..
En kohta minäkään jaksa mutta kyllä kova työ kiittää kantajaansa. Nyt kultaiseni otat itseäsi niskasta kiinni ja teet ihmeitä itellesi esim. Rauhoitu. Olen tässä varmasti kaukana mutta todella ajatuksissasi ja koet minut olevan lähellä. Pienet ilot jakavat päivääsi kun huomaat huomata ne. Yö on kaunis vähän pelottava ja hiljainen se syleilee että koet hengittäväsi paremmin.
Jokaikinen päivä annan päivän itselleni lisää aikaa, mutta jokaikinen päivä on vain lisää kärsimystä. Olen ottanut itseäni niskasta kiinni satoja kertoja. Eikä se helpota huomista tai tulevaa.
Väsymys on oire sairaudelle ja sairauden pystyy taltuttaa kysymys kuuluu, tahdotko päivät elää riuttuen suruissaa kuluttamalla lyhyttä elämääsi kärsien vaan iloiten toteuttamalla itseään ja hyvää jakamalla, ehkäisemällä ja taltuttamalla muiden saamasta samaa ahdistusta.
Elämän voi elää, elämän ja kuoleman rajamailla suruissaan mutta myös elämän ja onnellisuuden rajalla.
Olet terveenä paljon parempi ja ahdistavat ajatukset pilaavat päivät ja kituat sen vuoksi niitä enemmän koska pyörität mielessäsi ja etsit ratkaisua niihin. Kauniin katsominen piristää, hyvä seura piristää, ihana musiikki piristää. elämän nauttiminen alkaa aina itsestä. Miten kohtaat sen.
Kiitos kommentista! Olet oikeassa. Se ei vain siltä tunnu.
No jo on kolkkoo tekstii!
Tee niinkuin minä: aamulla ensteks teet listan mitä teet päivän aikana ja kirjoita siihen tekemättömiä hommia vähintäin viisi kivaa asiaa.
No sitten nouset ylös ja keität kahvit ja kaurapuuron.
Ja rupeet tekemään jotain, vedät sitten rastin aina homman päälle.
Niin, tässä vaiheessa joku tulee huomauttamaan että "lista, aina samaa jankutusta listoista/tai muuta vastaavaa". Eip ookaan kysymys että "lista", vaan siitä että tunnet itsesi tärkeäksi ja että sinulla on konkreettisia suunnitelmia ja että olet tärkeä ihminen.
No päivän mittaan teet sitten mitä kerkeet, tai jotain muuta.
itse oon harjoittanut listailua ja hyväksi havainnut. Ei tuu kaikkea sinä päivänä ehkä toimitettua, mutta jotain muuta kuiteskin ja tunnen ihteni tärkeeksi, kun teen jotain.
Sitten on keljuja hommia, mitä ei haluis tehdä olleskaan (esim täyttää jokin kuponki viranomaisille). Oon keksinyt siihenkin ratkaisun. Laitan munakellon soimaan vaikka vain viideksi minuutiksi, aloitan sen kuponkin täyttämisen (vaikkapa etsin kirjekuoren valmiiksi). Sitten pidän taukoa.
Niin ja saa sitä ottaa itseään niskasta kiinni vaikka kolmesataa kertaa, niin sitä pitää!
Olet muuten erittäin tarmokas kun olet jaksanut yrittää niinkin monta kertaa, tosi hienoa! Moni jo olisi luovuttanut, mutta et sinä.
Mutta netäpäs jos kaikki rupeekin synkkaamaan sillä 324:s kerralla?
Niin teki Einsteinkin vaikka minkä verran yrityksiä, ennenkuin onnistui.
Hyvää päivän jatkoa kaikille!
Eikö oo muuten kiva, kun on kirpeä syysilma!
Kiitos sinulle! Kokeilen tätä lista hommaa!
Ihan hyvä ehdotus, kiitos.
Kaikkein paras kun ajaa nokkakolarin päin rekkaa. Ei jää henkiin. Piste. Lukekaa uutisia parin päivän päästä.
Ja sinullekin idiootti, itsemurha on itsemurha eikä se kohdistu muihin ihmisiin.
No jopa oli itsekästä!
Ootko ajatellut miltä siitä rekkakuskin ajajasta tuntuu?
Miltä tuntuu vanhemmistasi, lapsistasi, vaimostasi/muista?
Tiedätkö minkälaiset traumat jätä toisille ihmisille? Heille jotka välittävät sinusta?
Kun sinunkin ei tartte tehdä muuta kuin ajatella myönteisesti, ja olla rohkea, edes sen verran että uskallat ottaa elämän niinkuin muutkin ihmiset!
Ei pitäis olla pelkuri.
Ryhdistäydy!
En ikinä ajaisi päin rekkaa, tuon kirjoitti joku muu, en minä aloittaja.. Tekisin itsemurhan jollain yksityisellä tavalla. Kiitos vaan.
T.Ap
Muistan, että Porvoossa nainen ampui miehensä, lapsensa ja sitten itsenä. Onko se ratkaisu?
Se nyt ei liity itsemurhaan mitenkään koska itsemurha on itsensä murhaamista eikä se tarkoita muiden murhaamista.
Kylläpä oli raukkis-nainen!
Viattomat lapsetkin tappoi, ei suonut edes heille elämää, on hänellä selvittämistä siellä toisella puolella...
Miltä lapsista tuntuu, jos vanhempi tappaa itsensä?
Elinikäinen trauma lapsille.
Samoin myös muille omaisille.
Kun tämän "itsemurhaajan" tarttisi vain muuttaa asennettaan elämään ja olemiseen, ruveta katsomaan maailmaa myönteisesti, eikä tuijottaa vain omaan napaansa.
Kun apua on saatavilla, kun vain hakee ja puhuu ongelmastaan.
Omaa mieltä voi virkistää vaikka googelin musiikilla (on tosikauniita kappaleita, kun vain etsii), on kivoja filmejä, voi käydä katsomassa juttuja mielenkiintoisista aiheesta, maailma on täynnä kivaa! Kun vain katsoo asioita siltä kannalta ja EI JÄÄ MÄREHTIMÄÄN. Tää märehtiminen on se pahin juttu, kelataan koko ajan miten vaikeeta itellä on, - ja ei yritetä hakea mitään uutta jännää ja mukavaa.
Kaunis syksypäivä, ulos raikkaaseen ilmaan, katsokaa ja kokekaa miten on kaunista!
Menkää metsään, nojatkaa puuhun (antaa voimaa), katselkaa kun linnut lentää, pilvet taivaalla ja nauttikaa elämästä! Ei maksa mitään!
Minulla ei ole lapsia eikä läheisiä. En ole niin idiootti että synnyttäisin maailmaan lisää pahaa oloa. En jatka huonoja geenejäni, enkä aiokkaan. Mikä oletus tuo on että minulla olisi lapsia.. Minulle ei ole edes sisaruksia eikä sukulaisia. Minulla ei ole kuin muutama ystävä. Mutta hekin varmaan katoaisivat elämästäni enemmin tai myöhemmin..
Aha, hyvä että sinulla on muutama ystävä!
Eikö sinulla tosiaan ole yhtään sukulaista? Onko sinulla sairauksia?
Tuota kyllä ihmettelen, että kerrot että terapia ei auta.
Voisithan kysyä siltä terapeutilta, että mikä tässä nyt mättää, kun ei auta.
Kyllä kai hänen pitäisi ammatti-ihmisenä tietää. Sano että on se keksittävä nyt tapa joka auttaa, kun kerran sinä itse yrität ja käyt sen terapeutin luona.
Tai sitten meet toiselle terapeutille. Entäs joku taide- tai musiikkiterapia?
Entä ruokavalio? Luin jostain, että ruokavalion muuttaminenkin voi joskus auttaa.
Luin myös nauruterapiasta, siinä joku syöpää sairastava oli katsellut hauskoja filmejä ja parantunut.
Onhan se hyvä ainakin, että avaudut ja kerrot mietteistäsi ja et ihan yksiksesi haudo kaikkea!
Nuku yön yli, huomenna on taas päivä uusi!
Kaikkea hyvää, ja hali minulta!
On minulla isä ja äiti elossa. Mutta ei heistä ole tukea.. Olen lapsuuteni asunut lastenkodeissa. Varmaan ymmärrät miksi ei ole tukea. Ruokavaliota olen muuttanut, syön mahdollisimman terveellisesti, syön vitamiineja. Koitan harrastaa liikuntaa. Ruoka ei nykyisin mene enää vain alas ja oksentelen ruokani ulos. Minua huimaa ja meinaan pyörtyilllä usein. Mahakipuja on, tutkimuksissa ei löydetty fyysistä syytä. Lääkärin mukaan normaaleja stressi oireita. Käyn terapiassa ja puhun asioisani muttei auta tähän tuskaan mitään. Kiitos paljon sinulle.
Kova kohtalo on ollut sinulla, otan osaa.
Kuitenkin jaksat yrittää, miten mahtavaa!
Mielestäni olet tosi urhea. Just nyt sinusta tuntuu, että et jaksa, mutta "kyllä se aurinko paistaa risukasaan", - vanha fraasi, mutta totta!
Luulisin että sinun tarttisi suoda itsellesi onnea ja iloa, heittää vaan vapaalle.
Stressiähän tuo on ihan selvään.
Koeta keksiä, mikä tekee sinut iloiseksi, kirjoita vaikka lista (joo kuulostaa höhlältä, mutta oon itse tehnyt niin ja simbalapim: auttoi). Keksi vaikka viisi iloista asiaa ja toteuta ne, olepa kerrankin itsekäs ja tee mitä ite lystäät.
Miten vanha olet?
Nähtävästi vanhempasi eivät oo ymmärtäneet ollenkaan sinua.
Älä välitä, tälläisiä vanhempia on niin paljon Suomessa.
Luin Oiva Paloheimon kirjaa ja oikein ällistyin.
Silti nää kaltoin kohdellut lapset vain yrittää.
Kyllä sulle täytyy keksiä keinot, että pääset tuosta tilanteesta.
Kaikkea hyvää ja jaksamista sinulle!
Hyvää yötä ja haleja!
Kiitos, koen itse menneisyyteni taakkana ja nolona asiana. Tuo lista homma kuulostaa kokeilemisen arvoiselta..
Hyvä!
Oot arvokas ihminen eikä sun tartte tuntea itseäsi noloksi, ei tippaakaan!
Sun vanhemmat eivät antaneet sulle niitä olosuhteita, jotka olisit tarvinnut.
Nyt kamppailet yksiksesi. Olisit tarvinnut kannustusta, mutta et saanut.
Olen "hengessä" mukana ja toivon sulle kaikkea hyvää!
Kun oot jaksanut tähän asti, niin kyllä jaksat edelleenkin.
Kerro kuulumisiasi!
Ihmisellä on itsesuojeluvaisto valitettavasti. Mutta kyllä se onnistuu kuha vaa vetää vitusti viinaa ja pillereitä. Kandee kuiteki selvinpäin tehä suunnitelma miten koska kännissä yhtäkkiä voi käydä silleen ettet onnistukkaa kuolemaan ja pelastut.
Älä tapa ittees. Sun täytyy taistella jos et ihtes niin sun kansan puolesta. Vallottajat on jo täällä ja me kuollaan kohta kaikki jos me ei taistella.
https://www.youtube.com/watch?v=44vzMNG2fZc
Johan sinä vastasit omaan kysymykseen, et halua kuolla. Minulla on mielisairaus, kuolin lapsena tai tosi nuorena ja olin kuolleena monta minuuttia ennen kuin minut elvytettiin. Vuosia myöhemmin yritin tehdä itsemurhan ja sain vauriot, olin aika kauan sairaalassa. En osaa vastata miksi ei mikään auta, niin älä tee sitä.
Me kuolemme kaikki jonain päivänä ja ehkä se lohduttaa että kuoleman toisella puolella ei ole mitään.
Ehkä lääkkeet auttaa jos sinulla on esimerkiksi epätasapainoinen mieli, tsemppiä.
Kokeile muuttaa ruokavalio! itse lopetin vijan (ohra,vehnä, ruis) syömisen, nousin masennuksesta 4kk myöhemmin. Elämä ollut elämisen arvoista sen jälkeen... Ennen mietin n. 200päivää vuodessa, että kuolema olisi armo, kokeillut en, sillä olen hoitaja ja jos siihen ryhtyisin en epäonnistuissi.
Olet saanut paljon hyviä vinkkejä.
Yksi tärkeä unohtui! Välittävät, ymmärtävät ihmiset ympärilläsi! Onko sinulla heitä?
Terapia ei auta, sillä länsimaiset psykologit, sairaanhoitajat, psykiatrit ja psykoterapeutit eivät monestikaan ole perehtynyt sielun tieteeseen. Ihminen on laajempi kokonaisuus; sielu, ruumis, mieli. Näitä jokaista tulisi hoitaa tasapainon saavuttamiseksi.
Rakasta itseäsi niin kuin rakastat muita.
Joku mainitsi aiemmin lääkkeet....noh, niitä en itse suosittelisi. Olen itse päässyt eroon lääkkeistä ja voin sanoa, että olen "selväjärkisempi" kuin syödessäni niitä. Tunnen enemmän, ajatus luistaa, motivaatio löytyi...jne. Parasta lääkettä on kun löydät ihmisiä, jotka hyväksyvät sut sellaisenaan.
Se oli minä. Ei millään pahalla, enkä jaksa jauhaa tästä jatkuvasti, mutta:
Kukaan ei sano syöpäpotilaalle: "Älä syö lääkkeitä."
Kukaan ei sano diabeetikolle: "Ä"lä ota insuliinia" vaikka he tarvitsevat sitä.
Jotkut ihmiset tarvitsevat lääkkeitä. Jos ei voi elää ilman lääkkeitä, niin ne on otettava.
Ihminen voi sairastua pysyvästi melkein koska tahansa ja sairauksien kanssa pitää oppia elämään. Ei aina ole vaihtoehtoa ja mielisairauksia voi olla yhtä vakavia kuin jotkut muut sairaukset.
Mielipide lääkkeettömyydestä oli minun. Sinä taas olet sitä mieltä, että lääkkeet hoitavat mielensairauksia.
Mielipiteitä on enemmän kuin ihmisiä, mutta totta ne eivät välttämättä ole.
Itsensä tappaminen on vaikeaa sen takia, että ihmisen kehityksessä, eloonjäämistaistelussa henkiin ovat jääneet ne, joilla on ollut hyvin vahva vietti säilyä hengissä. Ne ovat lisääntyneet. Niiden jälkeläisiä olemme.
aloittaja katsoo miten paskaset elinolot muualla maailmassa on ja ehkä tajut että sinä olet oikeasti todella onnekas ja otat pääsi pois perseestä!
Voimia ap:eelle! Et oo yksin noiden tuntemustesi kanssa, varmasti monikin on käynyt läpi samoja juttuja. Harmillisesti monet terapeutit ovat kyllä perseestä. Eivät oikein tuppaa ymmärtämään traumatisoituneita tai masentuneita ihmisiä. Helppoa se on siinä terapeutin tuolissa istua ja huudella, että miten sitä kannattaa elämäänsä elää. Ihan niin kuin ite varmaan osaisivatkin elää jotenkin täydellisesti. Varmaan kyllä kuvittelevat niin, on terapeutin koulutus noussut vähän hattuun.
Mutta ap, älä suotta tapa itseäsi, kyllä elämä kohdallesi vielä tuo monia kivojakin juttuja. Koskaan meistä ei kukaan tiedä milloin täältä kuollaan pois, mutta ollaan rohkeita ja sinnitellään loppuun asti. Ite voimme vaikuttaa elämämme sisältöön ja siihen miten asioihin haluamme suhtautua. Ja tuo on totta, että monet ihmiset toisissa, ei niin kehittyneissä maissa, elävät vielä kurjemmin, siinä rinnalla voi tuntea itsensä suomalaisena ja vaikka tuilla elävänä ihmisenä todella onnekkaaksi ja rikkaaksi. Tämän muistuttaminen saa ainakin itseni tuntemaan vähän kiitosta elämästäni täällä, vaikkei se silti helppoa ole, eletään omalla tavalla haastavassa yhteiskunnassa ja kulttuurissa.
Minäkin monesti viimeisen vuoden aikana olen miettinyt itsemurhaa. Vastoinkäymisiä on tullut elämässä peräjälkeen paljon ja viime syksyinen vastoinkäyminen tuntui jo aika lamaannuttavalta, jonka jälkeen on ollut vaikea nähdä valoa enää tulevaisuudessa. Kuitenkin olen sinnitellyt tähän päivään asti. Monesti on tuntunut pahalta ja siltä, ettei tässä auta enää muuta kuin elämänsä päättää, mutta sitten huomenna tai ylihuomenna on olo taas hetkeksi helpottanut ja olen nähnyt toivoa elämässäni. Mutta sitten kohta tulee taas uusi romahdus. Elämä vierii tätä samaa kaavaa. Hetken helpotus, sitten taas romahdus jne. Mietin nykyisin, että kuinka kauan vielä jaksan tätä. Sitten luen netistä vaikka jostain ISIS-järjestön käsittämättömistä julmuuksista ja mietin, että ne miehet, naiset ja lapset joita siellä tapetaan ja monia syyttä (vaikken kyllä toisaalta näe, että olisi olemassa mitään sellaista syytä tai minkäänlaista oikeutta miksi toinen ihminen voisi toisen ihmisen elämän päättää tämän tahtomatta), haluaisivat kovasti jatkaa elämäänsä, säilyttää henkensä ja pelkäävät varmaan ihan vimmatusti tulevaa teloittamistaan ja samaan aikaan minä saan elää täällä ilman, että kukaan uhkaa henkeäni, mutta silti meinaan itse päiväni päättää. Tämä saa minut ajattelemaan, että haluan kunnioittaa elämää, sinnitellä täällä niiden teloituksen uhrien ja muiden hirmutekojen uhrien puolesta. Elämä on oikeasti arvokasta, ainutkertaista, ei hukata sitä!