Selittelevä, laajasti käytössä kuulutettu säästämisen muistimääritelmä; kyläkoulun sulkemisella saadaan n. 100 000 euron säästöt välittömästi, per koulu.
Laskelmissa pitää palata kauas historiaan, että voidaan sanoa paikkansa pitävästi, säästettiinkö todellakin? 2000-luvun aikana kyläkouluja on lakkautettu säästösyistä, ja valtuuston asettama yksi jatkokriteeri, oppilasmäärä, heitti poliittisen pelin tuoksinassa. Sinne meni, eikä takaisin ole kutsumista.
Missä ovat ne talousmiinuseurot Pyhäjärven kaupungin budjetissa, tilinpäätöksissä ja tulevien aikojen suunnitelmissa?
On aika, että lopultakin, 2015 vuonna kuntalaisille näkyisi viiden koulun / oppilaitoksista saatujen kustannusten lasku?
Mikä mättää -kuka syö yhä kuormasta?
Mihin katoavat sivukyliltä, suljetuilta kouluilta, säästetyt eurot?
Milloin kolahtaa päättäjien otsaluun alla se, että (kunnan 150 vuotisessa historiassa) opettajien palkkakulujen-opettajien määrä vähentyisi vastaamaan sulkeutuneiden koulujen suhteessa? Nythän jokainen opettaja siirretään kunnan sisällä, puhumattakaan muista koulun toimintaan vaikuttavista työtehtävistä. Nämä muut työtä tekeväiset eivät lisänlisäpalkoilla eivätkä ruhtinasvapailla kukkoile.
Taidossa talonpidon ykkösasioita on ; toimenpiteenä jos on
pitänyt kustannussyistä panna etuovi kiinni, niin ei kai se herranen aika
se ole merkki sille, että sivuovista pistetään säästetty raha haisemaan toimialan sisällä korotettuna, lapsiluku ei tällä geeniperimällä paljoa heittele, joten haloo, herätkää pahvit!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Nythän löytyi varsinainen talousnero! Oppilasmäärien jatkuva väheneminen johtaa eittämättä siihen että turhia rakennuksia ei kannata ylläpitää! Luulekohan aloittaja että kustannussäästöjä ei olisi laskettu etukäteen? Saavutetut säästöt näkyy esim. veroäyrissä! Valtionosuudet ovat myös pienentyneet, jos säästöjä ei olisi tullut olisi veroäyrin hintaa nostettu ja joitakin toimintoja karsittu! ON luulosairautta väittää että joku syö "kuorman päältä"!
Kalahti se näköjään, heh heeh. Kuormasta syöjiä on, se on nyt päivänselvää, se on ollut pinnan alta nähtävissä pitkään. Ei vaan kärsis tonkaista..
Emolahti tulee olemaan seuraava suljettava koulu,nytkin oppilaat kujetetaan sinne takseilla kopska lapsia ei kylällä ole ainuttakaan.
Kyläkouluilla on jopa erinomaisia opettajia, kaksi kolmesta olisi voinut /voisi potkia koulun sulkemisen yhteydessä kortistoon. Nykymenolla Ikosessa, Ruotasella ja keskuskoululla on sekalainen kokoelma toisiaan kyylääviä vetelehtijöitä-opettajanhuoneessa.
Ei sitä voi tehdä ne on "ikuisuuspaikkoja"