Stoppia vienninedistämisen tuhoamiseen

Suomi tuhosi jo omistamansa, ulkomailla toimivan Finpron, jonka ydintoimintaa oli pk-yritysten kansainvälistämiskonsultointi. Se myytiin pörssiyhtuö Soprano Oy:lle, joka epänonnistui Finpron työn jatkamisessa. Nyt Suomen suurlähetystöjen tulisi korvata jotenkin mennyttä Finpron toimintaa. Esimerkiksi Suomen itsenäisyyspäivän merkeissä tapaamiset lähetystöissä paikallisten jälleenmyyjien ja pk-yrittäjien kesken olisi miä parhainta myynninedistämistoimintaa. Kauppoja syntyisi. Mutta mitä vielä! Suomen ulkoministeri kieltää säästösyistä itsenäisyyspäivätapahtumien pitämisen lähetystöissä.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mielestäni Soinin päätös on tyhmä ja lyhytnäköinen. Eri asia on, jos juhlat pidettäisiin edes säästöbudjetilla. Täysin ymmärrettävää, että nykyisessä maailmantaloudellisessa tilanteessa pidoissa säästettäisiin.

Äänestä

Nyt on huonoin ulkoministeri kautta aikojen.

Äänestä

Kylläpä on tahvomaista politiikkaa.

Äänestä

Ilmeisesti hallitus katsoo, että pelkkä kustannuskilpailukyvyn saaminen verrokkimaiden tasolle riittää vienninedistämiseksi. Markkinointia ei tarvita.

Äänestä

Tämäkään hallitus ei saa vientiä vetämään. Sama peli jatkuu. Työttömyys lisääntyy ja yritysten voitot kasvavat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


väärää_politiikkaa kirjoitti:

Suomi tuhosi jo omistamansa, ulkomailla toimivan Finpron, jonka ydintoimintaa oli pk-yritysten kansainvälistämiskonsultointi. Se myytiin pörssiyhtuö Soprano Oy:lle, joka epänonnistui Finpron työn jatkamisessa. Nyt Suomen suurlähetystöjen tulisi korvata jotenkin mennyttä Finpron toimintaa. Esimerkiksi Suomen itsenäisyyspäivän merkeissä tapaamiset lähetystöissä paikallisten jälleenmyyjien ja pk-yrittäjien kesken olisi miä parhainta myynninedistämistoimintaa. Kauppoja syntyisi. Mutta mitä vielä! Suomen ulkoministeri kieltää säästösyistä itsenäisyyspäivätapahtumien pitämisen lähetystöissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu