Poliisipäällikkö: Matuaiheinen sensuuri käytössä koko maassa!
Määräys sensuroida maahanmuuttajarikollisuuteen liittyvää tietoa on valtakunnallinen.
Paikallislehti Uusi Lahti vahvistaa sen, mitä vaihtoehtomediat ovat epäilleet koko syksyn ajan: poliisi pimittää järjestelmällisesti tietoa maahanmuuttajien rikollisuudesta.
Uuden Lahden mukaan Hämeen poliisilaitoksen henkilöstölle lähetettiin viikko sitten virallinen määräys tiedottaa ainoastaan suomalaisten tekemistä rikoksista. Koska monet rivipoliisit ovat raivostuneet poliisiorganisaation johdon kulttuurimarxismista, vuosi tieto lopulta julkisuuteen.
Määräystä perustellaan sillä, että Suomen yhteiskuntarauha voidaan turvata vain sensuroimalla maahanmuuttajien tekemät rikokset. Jos suomalaiset saavat puolueetonta tietoa hallituksen maahanmuuttopolitiikan seurauksista, on hallituksen ja sitä myöten yhteiskunnan tulevaisuus uhattuna. Lisäksi sensuurin kerrottiin kasvattavan suomalaisten luottamusta poliisia kohtaan.
Hämeen poliisipäällikkö Tapio Saarni kommentoi skandaalia hetki sitten Etelä-Suomen Sanomille. Hänen mukaansa määräys sensuroida maahanmuuttajarikollisuuteen liittyvää tietoa on valtakunnallinen. ESS kirjoittaa:
”Saarnin mukaan muillakin poliisilaitoksilla on laadittu vastaavia ohjeistuksia, jotka perustuvat 13. lokakuuta päivättyyn valtakunnalliseen linjaukseen.”
“Haluamme yhtenäistää tiedotuskäytäntöä, koska joissakin tapauksissa on kerrottu rikoksesta epäillyn olleen turvapaikanhakija, vaikka sille ei ole tiedotusohjeissamme perustetta.”
Aiemmin valtamedia on yrittänyt peitellä maahanmuuttajarikollisuutta vetoamalla poliisin tiedotteisiin. 26.8. Yleisradio esimerkiksi valehteli röyhkeästi, ettei vastaanottokeskusten perustaminen lisää suinkaan rikollisuutta. Toisin kävi.
http://mvlehti.net/2015/10/21/poliisipaallikko-matuaiheinen-sensuuri-kaytossa-koko-maassa/

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mies ryöstettiin kotipihallaan maanantaina – poliisi kaipaa havaintoja
Mies oli kuullut "outoa huutoa" selkänstä takaa ja kun hän kääntyi, häntä lyötiin voimakkaasti nyrkillä kasvoihin.
Maanantaina kello 12.15 aikaan mies pahoinpideltiin ja häneltä anastettiin lompakko Orelinkatu 3:n pihassa Nokialla.
Mies oli ollut menossa sisälle rakennukseen, kun hänen takaansa oli huudettu. Miehen kääntyessä häntä oli lyöty nyrkillä kasvoihin, jolloin uhri kaatui maahan.
Lyöjänä ollut mies ja hänen seurassaan ollut toinen mies olivat pitäneet uhriaan maassa ja kuristaneet tätä sekä anastaneet uhriltaan lompakon, jonka jälkeen he olivat poistuneet paikalta juosten Emäkosken kiertoliittymää kohden. Lompakko löytyi myöhemmin läheisestä metsiköstä ja sieltä oli anastettu rahat, mutta muu omaisuus oli tallella. Poliisi tutkii asiaa ryöstönä.
Poliisi pyytää havaintoja tapahtumasta Nokian poliisin numeroon 0295 415 051 tai sähköpostilla [email protected].
Lähde: Poliisi
Aamulehti täydentää poliisin tiedotetta kertomalla, että mies oli kuullut “outoa huutoa” selkänsä takaa kotipihallaan, jossa ryöstö tapahtui. Tuntomerkit lienevät tavanomaistakin heikommat, koska poliisi pyrkii piilottelemaan matujen tekemiä rikoksia, kuten tänään on uutisoitu.
Lahden kaupunginvaltuuten mielipide ja muutakin:
http://mvlehti.net/2015/10/21/kalle-aaltonen-munattomat-paattajat-haluavat-kieltaa-keskustelun-asioiden-ratkaisemisen-sijaan/
En viitsi kopioida, kun on niin paljon tekstiä ja kuvia.
Orwell oli optimisti.