Sotalapset alkossa

Joskus luulin että näillä ammattitappajilla uskonto kieltää alkoholin mutta niin vain maanantaina kaupassa käydessäni neljä "sotalasta" haki täysiä keissejä alkosta. Pari muuta odotti ovella vissiin muita kavereitaan juomien hakuun. Ei siinä jos jano on mutta mistä se raha (no valtioilta tietysti) kun itse jos muutaman perjantai oluen haluaa niin se on näin rehellistä työtä tekevänä haettava lidlistä tai sitten virosta mutta nämä "pakolaiset" kanto nelos lootia alkosta kädet väärällään. Siinä missä meidän omia vanhuksia ja eläkeläisiä elätetään kurjuudessa ja nälässä niin nämä elintasopakolaiset elää herroiksi. Anteeksi vaan "rasistisuuteni" mutta yhtään Sipilän leikkaus vouhkaamista en ota tosissani. Siinä missä näitä terroristeja on varaa elättää ja juottaa niin sitten meidän eläkeläisillä ja vanhuksilla pitää olla inhimillinen elämä täysine palveluineen. Ja mikäli se minusta on kiinni niin tiedän kumpiko porukka on se joka ajetaan maasta ensin pois. Omat veronmaksajamme vai verorahojamme varastavat elätit.
19356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Eihän ne mitään köyhiä ole jos on ollut varaa maksaa ihmissalakuljettajille 11000€ matkasta. Kyllä verommaksajaa suomessa vituttaa kun ihan suoranaisesti kusetetaan ja oma kantaväestö joutuu nälkäkuurille . Seuraavaksi alkosta hakevat varmaankin tilipäivänsä kunniaksi Larseenia isoja pulloja kun eihän suomiviinaa voi kuninkaat juoda.

Äänestä

Ei jokainen turvapaikan hakijoista ole muslimi, vaikka muslimivaltiosta olisikin kotoisin. Nuo, jotka Alkossa käyvät eivät siis toisin sanoen ole ainakaan radikaaleja muslimeja. Usko tai älä, niin se Alkossa käyminen on tässä tapauksessa siis erittäin hyvä juttu. Suhteessa.

Äänestä
  • jep, rajojen yli vyöryvät torture killerit ovat fantsu juttu, voimavara.

    Äänestä

Onko Oriveden pakolaisilla jo autoja? E mallin mesellä 2012vm ajelevat täällä korttelia kierrellen .

Äänestä

Eräältä ipodiparta-ankkurilapsoselta jäi OP:n pankkiautomaatilla tilitietolappu, missä summa 85 000€ näkyi kirkkaana.
Että avustakaa nyt näitä onnettomia ihmisiä nenäpäiväkeräykseen runsaasti rahaa, leipokaa voisilmäpullia ja kutokaa villasukkia.
Tarjotkaa myös kotianne vatulointiministeri-Sipilän ja Sipiläskän esimerkkejä noudattaen. Kyllä se siitä.

Äänestä

Oriveden Sanomat (nro 43) hehkuttivat matuja oikein vuolaasti.
Toinen matuämmistä väitti pentujensa kanssa kävelleen halki Euroopan! Siltä muikkelilta tuskin onnistuu pieni kauppareissu kävellen.
Tällaisia paskoja, valehtelijoita, sitten tänne meidänkin nurkille halutaan nillittämään milloin mistäkin palvelun laadusta.
Toisella ämmällä erittäin kallis Burberryn takki päällään.

Äänestä

itse omin silmin näin eilen kun mamu kävi pankki automaatilla keuruulla ja otto lappu jäi ottamatta 75.000 ekua oli tilillä rahaa ja mamu käveli varvastossuilla pakkasta 5 astetta ja nyt paikalliset liikennöitsijät ovat avanneet linja-vuorot näihin keskuksiin.älkää avittako spr.ää missään muotoa.

Äänestä

En ihan ymmärrä tätä ihmettelyä. Todelliset kristityt (siis vapaitten suuntien uudestisyntyneet uskovat) eivät juo alkoholia. Suomalaisista iso osa juo sitä, ja samaan aikaan Suomea pidetään kristittynä maana.

Näkisinkin niin, että alkossa käyvät muslimit ovat verrattavissa lähinnä luterilaisiin. Kummatkin ryhmät ovat vain nimellisesti oman uskontonsa edustajia.

Äänestä
  • Hyvähän se vaan on: liberaalius on aina fanaattisuutta parempi vaihtoehto!

    Äänestä

  • Islam on ehdoitta velvoittava uskonto ja Koraanin velvoitteiden noudattamista valvotaan kaikissa asioissa joka ikisen muslimin kohdalla. Islamissa mikään ei ole vapaaehtoista tai oman tunnon asia.

    Muslimin on pakko harjoittaa islamia ja islam puolestaan hallitsee koko elämää minkään asian jäämättä ulkopuolelle. Kaikki ihmisten yksityiselämäsä ja koko yhteiskunnassa on tehtävä Koraanin mukaisesti. Aivan kaikki.

    Alkoholi on yksiselitteisesti kiellettyä kaikilta muslimeilta. Alkoholikielto on yksi keskeisimpiä ja valvotuimpia Koraanin määräyksiä. Kiellon rikkomisesta seuraa piiskausrangaistus. Huumeista seuraa teloitus.

    Jokaisen muslimin on noudatettava Koraania kaikissa asioissa. Aivan jokaisen. Uskonnosta luopumisesta tai sen toiseen vaihtamisesta seuraa teloitus.

    Et voi muslimina sanoa että et noudata Koraania lainkaan tai joiltain osin koska olet maallistunut tai tulkitset itse sitä eri tavalla. Sellaisen luopion rangaistus on kuolema.

    Äänestä

"Jokaisen muslimin on noudatettava Koraania kaikissa asioissa. Aivan jokaisen. "

Tämähän on vallan kummallista höpötystä. Juurihan avausviestissä todettiin, että siellä ne hyppäävät alkossa. Eli ne ei sitten varmaan olekaan muslimeja??

Erilaisilla uskonnollisilla fundamentalisteilla on jänniä näkemyksiä omista uskonnoistaan. Maailmassa on monia muslimeja, jotka ajattelevat juuri noin kuin edellä esitit. Maailmassa on myös paljon herätyskristittyjä, joilla on hyvin erikoisia näkemyksiä sopivasta elämästä.

Onneksi kuitenkin monet ihmiset niin Suomessa kuin muuallakin ovat kohtuullisen normaaleja, juovat kaljaakin silloin tällöin.

Tämän toteamalla en ota ollenkaan kantaa siihen, että mikä on yhteiskunnan tai minun moraalinen velvollisuus kustantaa erilaisten ihmisten ja ryhmien kaljaostokset. Siitä asiasta voi minustä nähden olla perustellusti montaa mieltä.

Äänestä

Ihmettelen, miten noi pankkiautomaattijutut voi pitää paikkansa.Tietääkseni ulkomaalainen ei voi Suomessa tosta vaan avata pankkitiliä ilman henkilöllisyyden toteamista ja tarkkoja selvityksiä tilille talletettavista varoista. Eikä näillä turvapaikanhakijoilla voi mitenkään olla suomalaista henkilötunnusta ainakaan tässä vaiheessa vielä.

Äänestä
  • eikö suomessa voi automaatilla käyttää ulkomaalaisia tilejä?

    ja juurihan näille mamuille luvattiin pikavauhtia henkilöllisystodistukset, jotta pääsevät baariin.

    en usko itsekään juuri tässä avauksessa esitettyjä väitteitä 85000 ja 75000 euron tileistä, mutta kyllä mamuilla rahaa on tulevathan he suomea vauraammista maista joissa moni heistä on sodankin varjolla rikastunut.

    Äänestä

  • Sitähän me emme tiedä et sinä
    enkä minä, kuinka kauan tämäkin ökytilin omaava Kultamuna on Suomessa elellyt avoimeen piikkiimme Kela Gold Gard mukaan luken?!
    Omalla tililllä olevar rahat ovat vain pientä mukavaa bonusta oleiluun!

    Äänestä

  • bnsfnsnm kirjoitti:

    eikö suomessa voi automaatilla käyttää ulkomaalaisia tilejä?

    ja juurihan näille mamuille luvattiin pikavauhtia henkilöllisystodistukset, jotta pääsevät baariin.

    en usko itsekään juuri tässä avauksessa esitettyjä väitteitä 85000 ja 75000 euron tileistä, mutta kyllä mamuilla rahaa on tulevathan he suomea vauraammista maista joissa moni heistä on sodankin varjolla rikastunut.

    Suurin osa Arvovieraista tulee öljymaa Irakista joista monella on öljytilit Sveitsin pankeissa. Tuskin tyhmyyttään niistä tileistä täällä hyysäriämmille ja sinisilmäisille poliiseille kertovat. Lisäksi omistavat kalliita itämaisia mattoja ja kultakäätyjä.Meidän suomalaisten avoin piikki on mukavaa elämää tarjoava pyyteetön anti!

    Äänestä

no hei kun me menemme vaikka thaimaahan sielläkin voi nostaa rahaa ei ole ongelnaa.

Äänestä

Voiko olla totta noi rahamäärät? Jos olis niin hotelleissahan ne olis yötä/päivää ja eläis herroiks. Ostas autot yms pelit ja vempaimet. Luulis ainaskin niin...

Äänestä
  • Aivan, mutta kun ilmaiseksi hyysärit syytävät veroeurojamme Kultamunille niin mikseivät niitä vastaanota. Säästyy omat rahat.

    Äänestä

Ylevero , kunnallisvero , valtionvero , maakuntavero , alv , mutta pakolaisvero tulee ensivuonna pidät tai et vielä lisäksi jottei poikalapsien tarvitse asua teltoissa kylmässä pohjolassa ja saavat omat rivarikaksiot .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EiRöyhkeydelläRajaa kirjoitti:

Joskus luulin että näillä ammattitappajilla uskonto kieltää alkoholin mutta niin vain maanantaina kaupassa käydessäni neljä "sotalasta" haki täysiä keissejä alkosta. Pari muuta odotti ovella vissiin muita kavereitaan juomien hakuun. Ei siinä jos jano on mutta mistä se raha (no valtioilta tietysti) kun itse jos muutaman perjantai oluen haluaa niin se on näin rehellistä työtä tekevänä haettava lidlistä tai sitten virosta mutta nämä "pakolaiset" kanto nelos lootia alkosta kädet väärällään. Siinä missä meidän omia vanhuksia ja eläkeläisiä elätetään kurjuudessa ja nälässä niin nämä elintasopakolaiset elää herroiksi. Anteeksi vaan "rasistisuuteni" mutta yhtään Sipilän leikkaus vouhkaamista en ota tosissani. Siinä missä näitä terroristeja on varaa elättää ja juottaa niin sitten meidän eläkeläisillä ja vanhuksilla pitää olla inhimillinen elämä täysine palveluineen. Ja mikäli se minusta on kiinni niin tiedän kumpiko porukka on se joka ajetaan maasta ensin pois. Omat veronmaksajamme vai verorahojamme varastavat elätit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu