Koska kysyin itseltäni olisinko ylpeä jos olisit minun rinnallani ja asiaa punnitessani vastaus oli aina ei. Se ei olisi siis reilua sinua kohtaan. Ansaitset ihmisen, joka arvostaa sinua omana itsenäsi. Siksi siis se kaikki ristiriitaisuus.
En voisi seurustella kanssasi
näinvainkävi
50478
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
No en minäkään olisi ylpeä sinusta mun rinnalla, että ehkä se on parempi ettei olla toistemme rinnalla.
Niin. Tämä on se syy miksi en hae parisuhdetta, koska mulla ei ole mitään meriittejä tällä hetkellä. Siihen ei riitä ulkonäkö tms. Seikat ainakaan mulla. Nurinkurista onkin se, että en koe olevani ns. parempi vaikka vaadin toiselta tiettyjä asioita. En siis pistä itseäni likoon parisuhdekentällä, koska en koe pystyväni ylläpitämään sellaista nykytilanteessa.
Joo.
Kannattaa elellä ihan yksikseen ja eheytyä ihmisenä, niin voi olla, että jossain vaiheessa se joku siihen rinnalle löytyy, kun on jotain annettavaakin. Ei ihmistä etsitä siihen rinnalle statussymboliksi, vaan niitä elämän iloja ja surujakin jakamaan sekä yhteistä taivalta kulkemaan toinen toistaan tukien. Kannattaa opetella arvostamaan ihmistä ihmisenä eikä ylpeilemään hänellä.
Aattelinki, että voitais ainaki paneskella, mutta en tiiä haluanko sitäkään enää.
Ei paneskella. Se olis liian outoa.
Outoa? Okei. Ootko edes mies? :D
No okei, panettaa vähän ja olen mies.
Eikö se susta olis outoa? Voitko panna ihmistä kuin ihmistä tuosta vaan miettimättä mitä siitä voi seurata? Siis kun puhutaan tunteista ja ihan konkreettisista seurauksista. En mä ainakaan niin holtiton ole.
Kannattaa laatia siitä excel-taulukko. :D
Miksi et olisi ylpeä? Eikö hän ole tarpeeksi kaunis? Sosiaalinen? Varakas?
Hyvää pohdintaa. Rehellistä. Todennäköisesti ajatukset kumpuaa teidän erilaisista elämänarvoista. Kannattaa keskittyä ihmisiin joita voi arvostaa.
Minkä ikäisiä te olette, kun teidän seurustelun perustana ei olisi rakkaus vaan joku kuinka suosittu joku on tai statuksensa. Itselläni on ihan hyvä status, mutta en ikinä miettisi tuollaista asiaa. Eri asia, jos toinen on esimerkiksi rapajuoppo...tms.
Samaa ajattelen. Meillä menee tässä ajatukset hyvin yksiin. Rakensin sinusta tietyn kuvan miehenä, josta voisin olla ylpeä ikään kuin sellaisen ihannekuvan. Murensit sitä kuitenkin pala palalta ja jos vertasin sinua sitten ihmiseen, joka oikeasti minua rakastaa, niin jäit monessa kakkoseksi jos ihan rehellisiä ollaan. Sinussa oli kuitenkin tiettyä reippautta ja innokkuutta, joka teki minuun vaikutuksen.
Mulla on myös aika kattavat vaatimukset kumppanin suhteen. Jos olit aktiivinen jarruttelin, jos et ollut aktiivinen flirttailin. Tarvitsin huomiosi, koska se ilostutti minua siinä vaiheessa kovasti, mutta itseni tietäen, olisit jäänyt lopulta yksin.
Tunnen itseni siten, että mun kanssa miehen pitää olla teräksen vahva, äärimmäisen sitkeä, jalo luonteeltaan ja eri tavoin hyvin ansioitunut. Joku voisi kysyä, että mitä meriittiä mulla sitten on. Mulla vain on, kokemus on osoittanut.
Mitä sitten haluan sinusta on virtuaalinen ulottuvuus. Se on mielenkiintoinen sekoitus mielikuvitusta ja todellisuutta. Siitä tykkään sinussa. Meidän ei tarvitse koskaan tavata ja itse asiassa uskon, ettemme tapaakaan. Täällä olet siis viihdyttävä jne.
Aika kahjo täytyy olla, jos ihmisiä tuolla tavoin kilpailuttaa. Ketä rakastat ja rakastaako tuo samainen sinua? kaikenmaailman vaatimuksia voi keksiä ihmisille. Ujouden ja epävarmuuden vielä ymmärrän, mutta en tuollaista.
näkee aika hyvin tän koko kuvan tästä palstasta. tuokin että jos oli aktiivinen niin jarrutteli... ei mitään logiikkaa missään. en mäkään ois sitä suklaakakun mussutusta jaksanut kattoo että sikäli....
Yhdyn edelliseen. Miten voit verrata ihmistä toiseen, jos et edes tunne häntä? Flirttailet vain huvin vuoksi jollekin miehelle ja sitten alat häntä kesken kaiken vertailemaan muihin? Mikä arvomaailma se semmonen on? Ihan vääristynyt arvioisin. Eihän tuollaisella ajattelulla saa ketään kunnon miestä omakseen. Kannattaa lopettaa se flirttailu ja keikistely. Joku mies voi arvioida sinua tämmösen seulan läpikäytyään jopa hulluksi. Ota opiksi.
Se nyt vähän riippuu siitä mitä kukin flirttailuna pitää, mutta jos toista huomaa loukkaavansa niin kannattaa lopettaa flirttailu. Flirttailua ei kuitenkaan ole pitkät katseet ja sellainen vetovoiman tunne se on eri juttu, kyllä se on tykkäämistä jo. Miksi teillä on täällä niin kova tarve lytätä toisia miksi ette keskustele suoraan sen ihmisen kanssa, josta pidätte. Itsekin niin tekisin, mutta minulta on aikalailla viety lähestymisen mahdollisuudet ilman että minua pidettäisiin kaikenmoiseen kohteluun hyväksyvänä tai tyrkkynä. Se on harmi, jos joku ei pysty/halua lähestyä sillä minua lähestyvät monenmoiset ihmiset päivittäin.
Testasin vain, mitä vastaisi tähän. Halusin tietää, miten tuollaisen ottaisi.
Käytit minua siis leikkikaluna ja siltä se tuntuikin. Olet niin etuoikeutettu mielestäsi, että toisen tekemä "paha" on aina pahempi kuin se mitä itse teet. Omasta mielestäsi. Sillä oikeutat käytöksesi. Sen takia en halua mitään, koska tiedän että olet ihminen jolle mikään eikä kukaan riitä loppujen lopuksi. Miehet on vain kertakäyttökamaa. Koet olevasi oikeutettu ihmisten huomioon, vaikka itselläsi ei ole tarjota mitään. Mitä muuta sulla oikeasti on, kuin se reikä haarojen välissä? Ajattelet varmaan olevasi niin hyvä lakanoiden pöllyyttäjä, että se riittää mihin vain ja kenelle vaan.
Asiat sun kanssa ei ikinä ratkea, koska sun face to face persoona on niin erillään siitä millainen olet kun kukaan ei ole katsomassa. Ainakaan kukaan tuttu. Siks sua sanotaan kiltiksi, kun kukaan ei tiedä touhuistasi. Selän takana osaat kuitenkin aiheuttaa ihmisille harmia, ja jos sut yrittää saada tilille tekosistasi, niin kiltti face to face persoonasi kieltää kaiken. Et osaa myöskään antaa asioiden olla. Kannat kaunaa ja haluat kostaa. Olet pikkumainen, suutut pienestä. Sun kanssa ei voi olla väleissä, koska haluat kaiken ja jos et sitä saa, niin ihminen on mielestäsi paha ja saa osan ilkeydestäsi heti. Et hyväksy ihmisten rajoja. Sori vaan, mutta olet sekopää, ja maailmasta ei varmaan montaa löydy jotka pystyisivät parisuhteessa olemaan pitkään sinun kanssasi.
Tuokin kirjoituksesi oli vähättelevä ja esineellistävä. Omaat paljon narsistisia piirteitä. Tästäkin kirjoituksesta olet varmasti lähinnä huvittunut ja se sun ongelma onkin. Et oikeasti halua muuttua. Halusin ratkaista asiat, koska sellainen mä olen, mutta kun vastassa on häikäilemätön oman edun tavoittelija niin en tiedä miksi vaivaudun.
Sä et halunnut ratkaista mitään. Olit heikko luovuttaja. Ärsyttävä oman edun tavoittelija, viekas kettu!
....Voi että mä kaipaan sua. Olet niin rakas. Että mä rakastan sua edelleen! On ollut tosi, tosi ikävä sinua. Olet niin suloinen ja ihana!
Mulle asioiden ratkaiseminen tarkoittaa niistä suoraan puhumista. Ei niiden lakaisemista maton alle ja "alusta" aloittamista. Mutta ei sen väliä enää. En vaan käsitä, että tämmöistä on olemassa. Paska maailma. Sama se mitä sanon tai teen.
Hyvin kirjoitettu. Vastaavanlaisia sekopäitä on tullut nähtyä tässä elämässä ja kyllä, asiat menee aina noin kuten kirjailit. Ei heistä ole muuhun kuin pikku pinnalliseen esittämiseen ja heti kun pääsee pikkuisenkaan näkemään sitä todellista mielenköyhää ihmistä lähemmin asiat lähtee käsistä hyvin nopeaa alamäkeen kunnolla. Täytä ajanhukkaa ja turhia ihmisiä kanssakäymiseen tuollaiset.
kämälä, jos olisit
minun rinnälläni
Ymmärrän, jos et arvosta minu minuna itsenäni. Olen pahoillani etten ole tämän kummempi. Kuitenki positiivistä, että asia on sinulle selvä. varmasti joskus vastaasi tulee nainen, joka ansaitsee arvostuksesi ja joka arvostaa myös sinua. Minä kyllä tällä hetkellä arvostan sinua hyvin paljon. Jos hän sanosi minulle noin ajattelisin, että ei tullut yllätyksenä. Toivottaisin kaikkea hyvää. Toisen tunteita ei voi pakottaa.
Kannattaa ihan itsensä takia ensisijaisesti tehdä ne loppupäätelmänsä ja olla sillai reilu itseään kohtaan. Jossain kohtaa laittaa stoppi päätelmien loputtomalle pyörittelylle. Siinä tekee palveluksen myös sille toiselle. Oli kyseessä sinun ristiriitaisuus tai toisen ristiriitaisuus, mitäpä eroa. Ristiriitaisuus on ristiriitaisuutta ja siihen on aina syynsä. Eikä niitä voi aina ohittaa.
Toki niin kannattaa tehdä, jos asioita on selvittänyt toisen kanssa. Kaikki asiathan ovat monesti ristiriitaisia, jos niitä omassa päässään pyörittelee!
ja täällä ei mitään tuntemattomien jutuista voi päätellä.
Niin, mutta aloittajan mainitsema asia ei liity palstaan mitenkään- hän uskoo, ettei voisi arvostaa tätä ihmistä omana itsenään josta kirjoittaa. Voisi arvostaa sen verran, ettei kirjoittaisi sen enempää. Tuonhan pitäis olla taputeltu homma, ellei sitten ole tarkoitus sivaltaa tai trollata. Surullista kyllä, toiset yrittävät näin toisiin vaikuttaa.
Täyttä asiaa toi kommentti!!
Kerroitko sen hänelle?
Ei se oo kertonut. On raukka niin sekaisin hänestä, että horisee omiaan ja etsii hädissään pakoteitä, sekä ratkaisuja sieltä missä niitä ei ole. Aloittaja on aivan lääpällään. Voi kauheaa, kun tietäisitte, mitä tunnen hänen kauttaan! !!!!! Aloittajalle. katso totuutta silmiin, mieti oletko nyt rehellinen itsellesi. Kuuntele sydäntäsi..
all raiti tem
Rally tiim?
Miksi siitä pitäisi olla ylpeä? Sitäkö jotkut hakevat?
Vierestä sanoisin tuohon hyvää jatkoa kaikille and we never see again.
Täs sunki kommenttis vilahti!!! Et tunne mua kyl vähimmässäkää määrin. En kirjoita ihmiselle josta tykkään, noin alentuvasti. Ja muille en lainkaan. Mutta propleemat oli ja niit oli liikaa.
Siis kenen kommentti?MKH. from rekola?Jos tykkäät sano se sille.
Perinteisesti: ei herranjumala ollut sitten minun kirjoittama aloitus. Minä olisin ylpeä saadessani olla hänen rinnallaan.
Miksi et voi olla ylpeä? Jännä miten et tätä sitten voi perustella millään. Oletko jotenkin lihonut/lihavempi, rumempi, tyhmempi ja kouluja käymättömämpi ja näin et voi olla itseäsi fiksumman, kouluttautuneemman ja viisaamman seurassa? Vai oletko kuvitellut siitä toisesta asioita, jotka eivät pidä paikkaansa laisinkaan tyyliin, että se toinen on rapajuoppo (vaikka ei ole), ruma (vaikka oikeasti on kaunis) jne. ja näin suojelet sisimpääsi? Vai oletko itse sen verran köyhä, että tarvitset aina rinnallesi sinun elättäjän eli oikeasti etsit vain taloudellista hyötyä muista ihmisistä?
Iso ikäero?
Luulisi, etta vanha ryppynen akka tai ukko olisi todella ylpea kun saisi rinnalleen timmin, nuoren, kauniin/ komean, fiksun, kouluja kayneen ja hyvakaytoksisen ihmisen, mutta ei, nykypaivana se on hapea jos kumppani on itseaan kauniimpi/komeampi, koulutetumpi, fiksumpi jne.
Ketään vähääkään järkevä, vaikka sitten vanhempikin, saati enemmän kouluttautunut, kuuntelisi tuollaista päivääkään:D . Anteeksi, mikäli rikoin ylemmyydentunteesi. Näin se nyt kuitenkin on:))
Toisinpäin. Nuorempi häpeäisi vanhempaa.
Kyllä sen miehen tai naisen on silloin parempi ilman sinua.
minä haluaisin olla onnellinen
Haluaisin aina rakastaa sinua
Ylpeä kuin indian päänahka kädes vai jäkis poika handus ?
No et varmaan, ei me mahduttaisi samaan kuvaan koskaan.
En minä ole ylpeä, eikä sinun tarvitsisi minua elättää en minä nyt sentään niin köyhä ole. niin kyllä minä käyn töissä, ja maksan omat laskuni ja menoni. enkä koskaan ole tarvinut elättäjää iselleni. Niin jos sinä olet hän siis jota tällätä etsin niin kyllä minä voisin kulkea sinun rinnallasi ja kyllä me varmaan samaan kuvaanki mahduttais. niin en minä usko, että sinä niin iso olet että se siitä kiinni olisi ja en kyllä usko siihen myökskään , että hän mikään juoppo oilis. niin en minä ainakaan hänessä sellaisia piirteitä ole huomannut, en edes hänen käyttäymisessään. T,tuuliviiri.