Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske -Valtakunnan häpeä. Laitosmies Hirvonen (nimi on muutettu) tuomittiin joulun alla 2009 Helsingin käräjäoikeudessa tuntuviin sakkoihin perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä. Selkokielellä sanoen Hirvonen oli valehdellut poliisille esitutkinnassa, asianomistajan asemassa. Laitosmiehen rikos oli todella likainen. Hän yritti valehtelemalla lavastaa helsinkiläisen asekauppiaan syylliseksi luvattoman haulikon myyntiin.
Tuomio oli siis paikallaan, mutta jutusta on toistaiseksi saatu käräjille vain pieni tynkä. Lavastusyritykseen osallistui Hirvosen lisäksi kolme Helsingin poliisilaitoksen poliisia ja yksi tarkastaja, sekä kihlakunnansyyttäjä.
Virkamiesten rikosten peittelyyn osallistui jälkikäteen ainakin kolme poliisia, yksi kihlakunnansyyttäjä ja kaksi valtionsyyttäjää. Peittely on rikos. Tuomitun Hirvosen lisäksi tekojen sarjassa on siten syytä epäillä rikoksesta kaikkiaan 11 virkamiestä, joista virka-asemaltaan korkeimmat ovat Helsingin poliisipäällikkö Jukka Riikonen ja apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske.

Vastaukset 3
Vanhimmat
luottamus puuttuu...
Jälleen kerran osoitus siitä kuinka viranomais rikoksia ei uskalleta haluta kyetä. tutkia ja saatta mahdollisia rikoksen tekijöitä vastuuseen. ei tosin yllätä yhtään. mutta rikostutkinassahan yksilöityy kuka ja mihin rikokseen on syyllistynyt. tosin kukas syyttäjää tutkis? kukas tutkis samassa jutussa poliisia? ei kukaan tutkivaa tahoa tutki.hupaisaa jossain mielessä mutta järjetöntä. oikeuskanslerillahan kai valtaa olisi, mut nukkuu ja pelkää.
Kalske saa nyt hävetä sitä miten johtavana virkamiehenä yritti painostaa käräjäoikeutta Aarnion vapauttamiskysymyksessä pari viikkoa sitten.
Oikeuslaitoksen riippumattomuus pitäisi VKSV: lle olla kunnia-asia.