Kateellinen? Kateus?

Oon kyl samaa mieltä tän kans, jokasen pitäis olla tyytyväinen siihen mitä on ja mihin pystyy; sä olet syntynyt semmosena kun olet, ja pystyt tekemään mitä pystyt. Faktahan on kuitenki et jos on intohimoo ja jaksamista niin pääsee pitkälle, kateus on tyhmää, jos se on semmosta katkeraa kateutta; eli esimerkki: "miks tolla pitää olla tommonen kroppa ja mul vaan tämmöne pömppömaha, vois juoruil siit", tässä tilanteessa kyseessä on ihan oma vika kun et ole semmoista upeaa kroppaa treenannut.

Kateus on ittelle semmonen neutraali käsite, eli esimerkiks jos joku mainitsee et sillä on jotain mitä mulla ei oo, mut haluaisin; niin totean siihen että "kelpais" ja jätän asian siihen, sen suuremmin miettimättä.

Sit jos joku on syntyny rikkaaseen perheeseen ja sil on sen takii törkee omaisuus jolla se boastailee ja egoilee; kannattaa siin tilantees muistaa et se ei tiedä millasta on olla köyhä, ja sen perhe on kuitenkin nähny vaivaa omaisuutensa hakemiseen. Nämä ovat elitistejä (elitisti voi muuten olla hyvä tyyppi).

Ihmisiähän me vaan ollaan ja omasta mielestä on typerää että kategorisoidaan omaisuuden vuoksi ns. "paremmat" ja "huonommat". Se on fakta että toiset syntyy lahjakkaampina kuin toiset ja sen takia pärjäävät joissain asioissa helpommin kuin toiset, mutta eikös se onni ole sitä että nauttii elämästä oikeassa seurassa; miten sen rikkaan tai komean/kauniin elämä vaikuttaa sun elämään millään tavalla että siitä pitäisi olla katkera?

Mä olen nolife; eli en nää vaivaa melkeen minkään asian eteen ja mun kämppä haisee kissankuselta, jos mä sanoisin jostaki työssäkäyvästä että kuinka vtn anaalista on kun tolla on rahaa ja niin siisti kämppä ja paljon kavereita, mut mulla ei; niin kuinka typerältä se kuulostais, miettikää ihmiset nyt vähän.