Kelan laskelmat
kepuhallituSSS
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
On väitetty hallituksen toimien puoltajien taholta, että eläkeläiset pystyvätkin tekemään jopa etelän matkoja, kun rahaa tuleekin enemmän kuin ennen. Siltä pohjalta kuulostaa oudolta, että hallitus joutuu selittelemään asiaa näin:
"HALLITUKSESSA eläkeläisiin kohdistuvia leikkauksia on perusteltu sillä, että kaikki ryhmät osallistuvat ”taloustalkoisiin"