Tutustuimme luovan harrastuksen parissa. Aluksi kaikki oli ihanaa ja lievä ihastuminen vain piristi harrastuksen lomassa. Jossain vaiheessa rakastuin, ja nyt tuntuu, että olen puristuksissa nykyisessä tilanteessa. En enää uskalla rikkoa rajoja ja kokeilla uutta, sillä pelkään rakkauteni kohteen reaktiota ja pilaavani kaiken. Harrastus on alkanut tuntua tämän vuoksi ahdistavalta. Se tunne, että voisimme olla jonain päivänä yhdessä, on ihana. Tuntuu vain siltä, että se tuhoaa elämäni tärkeimmän harrastuksen. En yhtään tiedä, mitä tekisin.
Vaihtoehto 1: En kerro tunteistani, ja unohdan hänet.
Saisin harrastamisen ilon takaisin, mutta toisaalta miettisin varmaan ikuisesti, että mitä jos. Mitä jos hänkin olisi pitänyt minusta? Mitä jos olisimme olleet yhdessä? Mitä jos olisin saanut hänet, mutta päästin menemään? Päätös on myös periaatteideni vastainen. Halveksin ihmisiä, jotka eivät uskalla tehdä elämässään asioita, joita haluavat, ja jämähtävät paikoilleen peläten yllätyksiä, muutoksia ja mahdollisia epäonnistumisia. Elämäni ihanimmat asiat ovat tulleet riskinoton kautta, kun olen astunut mukavuusalueeni ulkopuolelle. Jos päättäisin näin, tulisin halveksimaan päätöstäni varmaan lopunikääni.
Vaihtoehto 2: Kerron tunteistani.
Voisin saada paljon, mutta jollei hän pitäisi minusta, tilanne olisi hirveä. Sydämeni särkyisi, ja joutuisin näkemään häntä harrastuksessa viikoittain. En lopulta tiedä, miten jatkaisin harrastamista torjutuksi tulemisen jälkeen. Häpeisin tilannetta aivan valtavasti, ja tekisin itsestäni narrin hänen silmissään.
Vaihtoehto 3: Yritän rohkaista häntä kertomaan tunteistaan.
Tämä tuntuu kuitenkin aika tehottomalta vaihtoehdolta. Olen omasta mielestäni jo vihjannut ihan tarpeeksi, eikä hän ole tehnyt mitään paljastaakseen tunteitaan, vaikka on ollut tilanteita, joissa olemme olleet kahden (ja hän olisi voinut järjestää enemmänkin sellaisia). Jäisin edelleen puristuksiin samaan tilanteeseen, jossa sekä harrastus että rakkaus kärsivät. Toisaalta tämä voisi ratkaista tilanteen, mutta ehkä todennäköisempää on, ettei mitään tapahtuisi.
Mitä teen? Kaikki kolme vaihtoehtoa ovat huonoja.
Vaihtoehto 1: En kerro tunteistani, ja unohdan hänet.
Saisin harrastamisen ilon takaisin, mutta toisaalta miettisin varmaan ikuisesti, että mitä jos. Mitä jos hänkin olisi pitänyt minusta? Mitä jos olisimme olleet yhdessä? Mitä jos olisin saanut hänet, mutta päästin menemään? Päätös on myös periaatteideni vastainen. Halveksin ihmisiä, jotka eivät uskalla tehdä elämässään asioita, joita haluavat, ja jämähtävät paikoilleen peläten yllätyksiä, muutoksia ja mahdollisia epäonnistumisia. Elämäni ihanimmat asiat ovat tulleet riskinoton kautta, kun olen astunut mukavuusalueeni ulkopuolelle. Jos päättäisin näin, tulisin halveksimaan päätöstäni varmaan lopunikääni.
Vaihtoehto 2: Kerron tunteistani.
Voisin saada paljon, mutta jollei hän pitäisi minusta, tilanne olisi hirveä. Sydämeni särkyisi, ja joutuisin näkemään häntä harrastuksessa viikoittain. En lopulta tiedä, miten jatkaisin harrastamista torjutuksi tulemisen jälkeen. Häpeisin tilannetta aivan valtavasti, ja tekisin itsestäni narrin hänen silmissään.
Vaihtoehto 3: Yritän rohkaista häntä kertomaan tunteistaan.
Tämä tuntuu kuitenkin aika tehottomalta vaihtoehdolta. Olen omasta mielestäni jo vihjannut ihan tarpeeksi, eikä hän ole tehnyt mitään paljastaakseen tunteitaan, vaikka on ollut tilanteita, joissa olemme olleet kahden (ja hän olisi voinut järjestää enemmänkin sellaisia). Jäisin edelleen puristuksiin samaan tilanteeseen, jossa sekä harrastus että rakkaus kärsivät. Toisaalta tämä voisi ratkaista tilanteen, mutta ehkä todennäköisempää on, ettei mitään tapahtuisi.
Mitä teen? Kaikki kolme vaihtoehtoa ovat huonoja.
Vastaukset 19
Vanhimmat
auttaisi tässä ehkä antamaan vastausta.
tahtoessaan antaa, olisi tärkeää kuulla sen rakkautesi kohteen mietteet tästä.
Ei ainakaan 3, sillä miten voit odottaa näyttämään tunteensa jos niitä ei vaikka edes ole. Vaihtoehto 2 on ainoa järkevä. Jos harrastus on tärkeä sinulle kestät kyllä pettymyksen ja pystyt jatkamaan harrastamista, tavalla tai toisella. Usko pois. Ja ei tunteista kertominen tee kenestäkään narria ellei niiden kohde sitten ole täysi sosiopaatti eli pilkkaisi sua takaisin päin.
Ei tarvitse olla sosiopaatti, mutta olisihan tilanne sen jälkeen ap:n kannalta erittäin kiusallinen, jos mies ei vastaakaan tunteisiin. Tavallaan siinä olisi jatkossa kokoajan toisen "armoilla". Sen takia niistä tunteista on yleensäkin niin vaikea puhua. Helppo on sivusta "tunteettomana" neuvoa, kun toisella on tilanne päällä. Et ilmeisesti ole koskaan ollut voimakkaasti ihastunut.
Ap. kirjoittaa, että "Olen omasta mielestäni jo vihjannut ihan tarpeeksi, eikä hän ole tehnyt mitään paljastaakseen tunteitaan, vaikka on ollut tilanteita". Eli ap. on jo tehnyt kohdan 3. Näyttää siltä, että vain ap:lla on vahvoja tunteita miestä kohtaan, mutta mies ei tunne samoin häntä kohtaan. Mies haluaa olla vain harrastuskaveri. Ap:na antaisin asian olla, ap. on kehitellyt päässään ihastuksissaan tilanteesta "romanttisemman" kuin mitä se oikeasti on.
Muuten hyvä kommentti, mutta tehdäänpä nyt kuitenkin selväksi, että ollaan molemmat naisia :). Eli voit lopettaa "mies"-sanan toistelun.
No huh hah hei, ehkäpä olenkin ihan riittävästi kokenut tähän vastatakseni. Tilanne on hankala, kiusallinen, mutta aikanaan ne tosiasiat tunnustaa ja helpottaa. Hetero tosin olen, vahvasti, se erona.
rakkautesi kohteelta näitä asioita, ja kohdasta kolme saa käsityksen, että se lienee mahdollista. Kysy suoraan, ja ymmärrä, ettei erinäisissä ihmisten elämän asioissa, voi edetä ikäänkuin rajoja rikkoen.
tuosta lopusta, et sinä rikkoisi rajoja, vaan kenties rakkautesi kohde, jos tilanteensa sellainen elämässään tässä vaiheessa. Toki myös itselläsi voi olla elämässäsi asioita, joiden kannalta mahdollisesti tärkeä tutkia sydäntäsi tarkkaan.
se mielenkiintoinen kysymys jokaista ihmistä koskevana: "tekisimmekö ihmisinä aina oikeita ratkaisuja ja valintoja elämässämme, jos tietäisimme edeltä tarkkaan, mikä olisi parasta elämässämme?" Tietysti reaalielämässämme emme voi tietää näitä tarkkaan itseämme koskevina emmekä toisistamme ainakaan, sillä sydämen ajatukset ovat salattuja ja mikä hyvää ja huonoa myös salattua ihmiselle yleensä monistakin asioista, näin uskon.
Uskon myös pessimistinä ja elämää kokeneena, että vaikka tietäisimme edeltä asioita, emme ihmisinä pystyisi hyvää vain tekemään, ja maailmasta näemme, kuinka pahoja asioita on tapahtunut ja ainoastaan ihmisten omien valintojen kautta, toki voivat pahojakin asioita pitää hyvinä ne tekijät, sillä tällaiseenkin ihminen pystyy, ja näemme eroja mielipiteissä paljonkin siitä mikä hyvää ja mikä huonoa yhteiskunnallisesti ja kenties jopa yksilötasolla.
Valitettavasti ihmisten luonteeseen näyttää kuuluvat huonoa aivan liian paljon, että pystyisi hyvään ihan konkreettisesti ja totuudellisesti, eikä vain itseään koskevana vaan myös ihan kaikkia lähimmäisiään kohtaavana. Itse uskon Jumalaan ja näen Jumalan hyvyyden nimenomaan evankeliumissa mutta ihmiselle tämä on yleensä vaikeaa ja eräille mahdotonta, sillä ihmisen perusluonne on erilainen kuin Jumalan, kuten nähdään maailmasta ja nykyisestäkin tilanteessa koko maailmassa.
parasta kannaltaan ihan elämänsä jokaiselta kannalta niin nykyisyyden ja tulevaisuuden kannalta.
Joskus painiskellut samojen kysymysten kanssa koskien yhteistä työtä ja/tai harrastusta. Loppujen lopuksi mikäli on kyse kahdesta aikuisesta ihmisestä niin siitä kyllä pääsee tavallaan yli mikäli tulisit torjutuksikin. Mutta tämä onnistuu vain mikäli tunteet eivät ole ehtineet syventyä.
Ehkä sinun täytyy ottaa riski ja kertoa tunteistasi ja jos tämän jälkeen harrastuksen jatko tuntuu vaikealta niin ehkä sinun täytyy jatkaa sitä toisaalla. Kova totuus, mutta näin se joskus menee. Tunteiden tukahduttamisella et pääse pitkälle. Todennäköisimmin vain hajotat itsesi. Ja ne tunteet eivät myöskään heti hiivu mikäli yhä jatkat hänen näkemistään.
Ja se että lopettaisit häpeän vuoksi harrastuksesi on aika tyhmä ajatus. Jos toinen on yhtään fiksu ja kypsä ihminen niin hän osaa kyllä ottaa tunnustuksen vastaan ja käyttäytyä sen mukaan. Tämän jälkeen - siis mikäli sinut torjutaan - sinulle jää se vaikein osa. Jatkaa ja näyttää siltä, että asia on sinulle ok. Se ei ole helppoa, mutta rooli auttaa sinua pääsemään vaikeimman yli.
Toisaalta mikään ei myöskään ole lopullista. Ehkä hän ei tunne samoin nyt, mutta ehkä aikaa myöten hän saattaakin harkita sinua uudessa valossa. Ei voi tietää.
sydämiä ole maailmassa jo ihan tarpeeksi?
Taidat tietää vastauksen sisimmässäsi. Tavallaan kerrot sen jo otsikkossa ("elämäni rakkaus"), ja kohdissa 1 ja 3.
Kohtaan 2 sinulla liittyy mielestäni ihan turhia kauhuskenaarioita. Vaikutat olevan kuitenkin ihan aikuinen ihminen, kun noin järkevästi ja jäsennellysti osaat kirjoittaakin.... Joten aikuinen ihminen ei koe nöyryytyksenä sitä, jos ei saakaan tunteilleen vastakaikua. Toinen aikuinen ihminen osaa esittää torjuntansa fiksusti, ilman että nöyryyttää toista. Vaikkei hänellä olisikaan tunteita sinua kohtaan, hän saattaa silti olla jopa hieman otettu sinun tunteistasi ja siitä, että kerrot niistä.
Vielä jatkan: Miksi ihmeessä häpeäisit ja kokisit itsesi narriksi? Itse olen sekä torjunut että tullut torjutuksi, eikä niissä tilanteissa (eikä jatkoseuraamuksissa) ole ollut mielestäni mitään hävettävää eikä nöyryyttävää.
Kuinka kauan olette tunteneet? Miksi hän on elämäsi rakkaus?
Ollaan tiedetty toisemme n. viiden vuoden ajan, mutta tutustuimme lähemmin vasta pari vuotta sitten. En osaa itsekään selittää järjellä, miksi hän on elämäni rakkaus, koska en olisi osannut kuvitella hänen olevan tyyppiäni. Näin kuitenkin kävi, ja rakastuin häneen syvästi. Kiihotun jo siitä, kun hän koskettaa tai kun istumme vierekkäin ja reitemme koskevat toisiinsa. Kun hän on samassa huoneessa, aistin koko ajan, missä päin huonetta. Kun hän istuu vieressäni, en kykene ajattelemaan ketään muuta ja kaikki huomioni meneekin siihen, kun tarkkailen hänen asennonvaihtojaan silmäkulmasta. Rakastan hänessä kaikkea, myös huonoja puolia. Oikeastaan rakastan hänen huonoja piirteitään ja virheitään varmaan kaikista eniten, koska ne juuri tekevät hänestä niin ihanan ja ainutlaatuisen.
Olen kerran kokenut saman ja sanon, että sun on kerrottava sun tunteistas. Jos annat tuon jatkua niin rikot vaan itsesi. Tiedätkö mikä on hänen tilanteensa? Onko varattu, onko vapaa?
Kun tilanne on tuo niin on turha odottaa ja luulla unohtavansa tunteet. Sun pitää joko saada hänet tai särkeä sydämes. Ei ole muuta vaihtoehtoa.
Tuntuu, että olen jo rikkonut, koska viimeksi ollessamme yhdessä hän kysyi, mikä mulla on ja voisiko jotenkin auttaa asian kanssa. Tuntuisi pahalta kertoa toiselle, että syy on tavallaan hänessä ja että hänen rakastamisensa hajottaa mua sisältä. Miten siinä tilanteessa toinen voi antaa pakit mukavasti? Toisaalta jos hän tuntisi samoin, tilanne olisi ihana...
Mikä se on sellainen rakkaus joka hajottaa eikä rakenna. Usko pois. Sun on pakko toimia tai käy vielä huonosti. Särkyneestä sydämestä on helpompi toipua kuin siitä että rimpuilet tuon asian kanssa päivästä ja vuodesta toiseen