Olin yöllä vuorossa ja tavalliseen tapaan Tampereen Keskustorin tolppa (6) oli ruuhka-aikaan yhtä kaaosta.
Taksitolpalle menee suunnilleen puoliympyrän kaarta muistuttava ajoväylä, johon mahtuu kaksi autoa rinnakkain, noin 10 autoa, jos tila täytetään tehokkaasti. Tolppa on väylän kauimmaisessa päässä kaaren kohdalla.
Tiedoksi kuskeille JA asiakkaille: Taksijono on ihan oikeesti tarkoitus muodostaa sinne tolpalle eikä keskipaikkeille sitä ajoväylän aluetta, mihin se yleensä näyttää muodostuvan. Kuskeille: Olkaa hyvä ja tehkää palvelus kanssakuljettajillenne ja ajakaa sinne tolpalle asti riippumatta siitä, missä asiakasjonon pää fyysisesti sijaitsee. Jos te jäätte nysväämään puoleenväliin sitä ajoväylää, niin muut joutuvat odottelemaan tarpeettomasti siellä alueella, josta ajaa läpi busseja ja takseja ja muita autoja. Tuloksena on hetkessä tarpeeton kaaos.
Koska toisen auton läpi ei voi ajaa, jos yksi jää nysväämään keskelle aluetta, toisetkin joutuvat nysväämään tämän yhden neron takana.
Itse ajan aina tolpalle ruuhka-aikoina, jos edessä ei ole toista taksia. Riippumatta siitä, onko jonon pää missä. Jos joku haluaa kyydin, niin saa kävellä sinne tolpalle. Jos kaikki tajuaisivat tehdä tämän niin ehkä asiakkaatkin tajuaisivat muodostaa sen jonon sinne tolpalle.
Toinen versio tästä edellä kuvatusta Keskustorilla on se, että kun edellä olevat taksit ovat saaneet kyydin, ajoväylän puolivälissä olevat taksit jäävät nysväämään siihen puoliväliin. Usein siinä vieressä näyttää olevan jotain porukkaa, joka tarvitsee mahdollisesti kyytiä. Joskus tätä odostusta jatkuu minuuttikaupalla samalla kun takana on puolentoistakymmentä autoa.
Itse ajan aina tolpalle siinä vaiheessa kun edellä olevat ovat lähteneet, jos asiakas ei ole juuri sillä hetkellä astumassa sisään. Siten loppuosa autoista pääsee perässä siirtymään paremmin asemiin ja asiakkaat pääsevät paremmin kyytiin.
Ihmetyttää kyllä sekin, kun taksitarkastaja aina näyttää olevan jäähallilla pelin aikaan, mutta ei näemmä kertaakaan ole ilmestynyt ohjaamaan ihmisiä sinne tolpalle odottamaan.
Pääosin pyrin em syistä välttämään viikonloppuöiden ruuhka-aikaan Keskustorin tolppaa. Lähitolpat toimivat paljon paremmin ja niiltä näyttää saavan ihan yhtä hyviä kyytejä. Ajan Keskustorille ruuhka-aikana lähinnä silloin, kun muilla tolpilla on kertynyt autoja jonoon. Tämä tietenkin tietää pidempiä jonotusaikoja asiakkaille Keskustorilla, mutta nyt he ainakin tietävät, mitä voivat tehdä asian eteen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.