Kun aamu-uutisissa suomenkielisellä Yle 1-kanavalla suomenkielinen uutistenlukija siirtää puheenvuoron ruotsinkieliselle tai päinvastoin, huomaa, kuinka kummatkin alkavat naureskella.
Miksi?
Naureskelu kertoo epämukavuudesta, häiriöstä. Psykologian mukaan tilanteissa, jotka koetaan selvittämättömiksi ja häiritseviksi, turvaudutaan nauruun.
Jos kaksikielisyys olisi normaalia, eivät uutistenlukijat naureskelisi.
Koska kaksikielisyys on keinotekoista, he käyttäytyvät noin.
Miksi?
Naureskelu kertoo epämukavuudesta, häiriöstä. Psykologian mukaan tilanteissa, jotka koetaan selvittämättömiksi ja häiritseviksi, turvaudutaan nauruun.
Jos kaksikielisyys olisi normaalia, eivät uutistenlukijat naureskelisi.
Koska kaksikielisyys on keinotekoista, he käyttäytyvät noin.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Molemmat tietävät, että ovat mukana kielipelleilyssä. Ja molemmat tuntevat syyllisyyttä, että palvelevat kansalaisia manipuloivaa svekomediaa.
Vain vainoharhainen ihminen voi alkaa epäillä, että nauruunkin liittyy kielipoliittisiä päämääriä.
Miksi he nauravat VAIN tuossa kohdassa?!
Svekotoope ei ole tajuavinaan avauksen pointtia.
Nu fattar jag varför så få fennon skrattar
Ei saa nauraa, kun vaihdetaan Suomen kielelle. Fenno antaa naurajalle turpiin. Ruotsin kielelle vaihto on aina iloinen asia. Suomen kielelle vaihto on kuin hautajaisiin tai vankilaan menoa eli ei ole ainakaa iloinen asia.
Nauraminen on kielletty fennolassa. Jos joku nauraa, fenno luulee, että se nauru kohdistuu häneen, vaikka joku tuntematon nauraisi tv-ohjemassa. Siksi fenno ei myöskään katso komedioita eikä sketsiohjelmia.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruusun_nimi_(elokuva)
Fennohan on kuin tuo Jorge yo elokuvassa, jossa hän halveksii komediaa sen kaikissa muodoissa. Nauru on itse paholaisen keksintö.
Paljastui, että sveko ei tunne fennoa alkuunkaan.
Fennohan rakastaa komedioita ja naurattavia hullutuksia (Nummisuutarit, Arto Paasilinnan komiikka, Uuno Turhapuron crazy-huumori kansallisena itseironiana, ja vaikka mitä).
Sveko ei tunne fennoa ollenkaan. Svekolla on vain toiveunia fennojen puutteista. Svekolla on vain harhaisia yleistyksiä fennoista, tosin fennolla myös svekoista ("pappa betalar", jolla svekot imartelevat itseään muka itseironisesti).
Huumori on kulttuuriin sidottua, minä en naura nummisuutari- ja turhapurohuumorille lainkaan. Ei kolahda eikä naurata, koen sellaisen noloihin tilanteisiin liittyvän huumorin kiusalliseksi.
Sanoisin, että se on paitsi kulttuurisidonnaista, niin myös henkilösidonnaista. Huumori on hyvin henkilökohtainen asia loppujen lopuksi. Sen huomaa siitä, että jollakin henkilöllä saattaa olla tismalleen samanlainen huumorintaju kuin sinulla, vaikka hä on kotoisin toiselta puolelta maapalloa. Siksi ei voi fennokaan mennä väittämään, että olsi jokin huumorin laji, jolle nimenomaan "suomalaiset" nauravat. Ei sellaista ole.
"Huumori on kulttuuriin sidottua, minä en naura nummisuutari- ja turhapurohuumorille lainkaan."
Tiesittekö että Nummisuutarit kirjoitettiin ensin ruotsiksi, mutta kun se e imennyt kaupaksi Aleksis päätti kokeilla kässärin myyntiä suomenkieliselle teatterille.
Minäkään en oikein jaksa ymmärtää sen hienouksia paitsi siten että se on A. Kiven (s. Stenbom) tekele, ja hänen merkityksensä yleisimmin suomenkielisen kirjallisuuden eräänä uranuurtajana on kiistaton (joskin usein ylikorostettu verrattuna muihin itseään tuottelijaisempiin aikalaisiinsa).
"Jos kaksikielisyys olisi normaalia, eivät uutistenlukijat naureskelisi.
Koska kaksikielisyys on keinotekoista, he käyttäytyvät noin."
Jos kaksiksilisyys johtaa mainitsmeaasi reaktioon niin miksi epäaito, eli keinotekoinen, sitten johtaisi siihen?
Kannattaisi hiukan miettiä miten näitä propagandakappaleita toisiinsa littää. Muuten tulos on parhaiumillaankin vain surkuhupaisaa.
Mutta onhan se sinänsä hienoa että näet niin paljon vaivaa toisen kotimaisen tutkimisen ja pohtimisen eteen. Saatat jopa oppia jotain siinä sivussa.
Ei uutistoimittajat ole tyhmiä, ainakaan kaikki. Jos he joutuvat toimimaan pellen lailla, on ehkä ainoa työpaikan säilyttämisen kannalta turvallinen tapa hivenen hymyillä, kun tehdään naurettavuuksia.
Evoluutiopsykologit uumoilevat, että nauru on perua esivanhemmiltamme, jotka joutuivat taistelemaan hengestään luonnonvoimien ja petojen kanssa. Heillä nauru oli reaktio, joka uhkatilanteen lauettua automaattisesti rentoutti elimistön ja käynnisti kamppailun lamauttaman immuunijärjestelmän. Samaan tapaan me nauramme purkaaksemme omia jännitystilojamme, aiheutti ne sitten kutitus, kauhufilmin katsominen tai vitsin huipennuksen odotus.
Aivotutkimuskirjailija John McCrone kuvaa naurua leikki- ja tyynnyttelysignaaliksi, joka syntyy vaistomaisesti nisäkkäiden leikkiessä.
- Jopa rotat pitävät mitellessään ultraäänistä vikinää, jottei ottelu muuttuisi vakavaksi, ja simpanssien leikkisignaali suorastaan muistuttaa naurua, McCrone selittää New Scientist -lehdessä.
- Samasta syystä me nauramme huristaessamme tukka pystyssä vuoristoradalla. Liputamme leikkiä, vaikkemme olisi tippaakaan huvittuneita.
Tilanne laukaisee naurun
Naurututkijoiden mukaan naurun laukaisee useammin sosiaalinen tilanne kuin jokin kognitiivinen ärsyke, kuten vitsi. Jos Robert Provinea on uskominen, vitsi tai sutkaus aiheuttaa vain 10-20 prosenttia nauruista. Provine on opiskelijoineen salakuunnellut yli tuhatta ihmistä ja pitänyt tarkkaa kirjaa siitä, mille nämä nauroivat. Useimmiten nauru seurasi sellaisisia triviaaleja lausahduksia kuin "Oli kiva tavata" tai "Katso, tuolla on Bob".
- Nauru on sosiaalinen signaali, ei tietyn emootion ilmaus, Provine kiteyttää näkemyksensä American Scientist -lehdessä.
Provinen mukaan naurulla voi ilmaista niin valtaa tai alistumista kuin hyväksymistä tai hylkäystä. Onhan iso ero siinä, nauraako jonkun kanssa vai jollekin.
Useimmat hekottavat pomon kanssa, mutta harva uskaltaa hirnua pomolle. Vaikka emme tietoisesti kontrolloikaan naurua, opimme kuitenkin kasvaessamme nauramisen sosiaaliset säännöt: millaisissa tilanteissa saa nauraa ja millaisissa ei. Tai ainakaan ei saisi.
Nauru sitoo yhteen
Naurun sosiaalisuudesta kertoo sekin, että ihminen nauraa kolmekymmentä kertaa todennäköisemmin seurassa kuin ollessaan yksin, ellei hän tuolloin lue kirjaa tai katso televisiota.
Moni tutkija uskookin, että naurun tarkoitus on vahvistaa sosiaalisia siteitä. - Nauru on sosiaalista liimaa, on todennut muun muassa Massachusettsin teknisen korkeakoulun MIT:n aivotutkimuksen ja kognitiotieteen professori Steven Pinker.
- Mitä enemmän naurua, sitä vankemmin ryhmä sitoutuu yhteen, korostaa kulttuuriantropologi Mahadev Apte Duken yliopistosta New Scientist -lehdessä.
Yhteenkuuluvuuden tunne ja haluttomuus joutua ryhmän ulkopuolelle, tulla hyljityksi, saattavat osaltaan selittää, miksi nauru tarttuu - ja joskus leviää jopa epidemiaksi asti. Näin kävi muun muassa 1962 itäafrikkalaisen Tanganjikajärven saaressa, jossa nauru valtasi koulutytöt niin tyystin, että viranomaiset alkoivat lopulta sulkea kouluja. Epidemia kesti puoli vuotta.
Vitsi viestii paremmuutta
Etologi, psykologian apulaisprofessori Glenn Weisfeld Detroitin yliopistosta vierastaa Apten edustamaa näkemystä. - Evoluutioteoria edellyttää, että tietty käytös hyödyttää yksilöä, ei ryhmää, Weisfeld huomauttaa Amerikan psykologiliiton Monitor-julkaisussa.
Weisfeldin mukaan naurun pohjalla lymyää - mikäs muu kuin suvun jatkaminen.
Tämä perimmäinen biologinen tarkoitus selittää myös sen, mikä virka on vitseillä. Vitsit, jotka lähes poikkeuksetta keskittyvät johonkin julkiseen mokaan tai nolaukseen, osoittavat, miten meidän ei pidä toimia. Vitsin vastaanottaja saa arvokkaan oppitunnin ja kertoja palkkiokseen naurun - ja kutsuja tilaisuuksiin, joissa saa ruokaa ja juomaa ja tapaa mahdollisia puolisoehdokkaita.
merkityksellistä kumppanimarkkinoilla. Alexander on haastanut oppilaansa esittämään vitsin, jossa ei pantaisi jotakuta matalaksi. Toistaiseksi kukaan ei ole onnistunut tehtävässä.
Jo Platon aikoinaan tuli asiaa puntaroituaan samaan tulokseen: huumori ei ole sen kummempaa kuin ilahtunut ylemmyyden tuntemus. Riemuitsemme toisten onnettomuuksista.
Epäsuhdasta hyvät naurut
Varsin osuvasti ilmaistu. Tätä nykyä useimmat tutkijat nimittäin jakavat jo Aristoteleen esittämän ajatuksen, että vitseissä on inkongruenssi, epäsuhta, johon me reagoimme. Jotkin vitsit perustuvat inkongruenssin ratkaisuun, eli nauramme, kun yhtäkkiä oivallamme, että typerällä vastauksella onkin jokin toinen, nokkela merkitys.
William & Mary -yliopiston psykologian professorin Peter Derksin mukaan se, kuinka nopeasti tajuamme vitsin ytimen, määrää, naurattaako vitsi meitä. Yksinkertaisimmille vitseille nauraa räkätetään vatsa väärällään pikemmin kuin älykkäämmille, joiden ymmärtäminen vie aikaa.
Derks on tutkinut EEG:n avulla, mitä vitsit oikein saavat aikaan aivoissa. Varmistaakseen, että vitsien tuottama hilpeys oli aitoa, hän kiinnitti elektrodin koehenkilöiden poskilihaksiin. Huvittuminen näet väistämättä nykii isoa poskipäälihasta.
Tulokset osoittivat, että vitsit aktivoivat laajan alueen aivoista. Mitään "naurukeskusta" aivoista ei siis löytynyt, vaan huumori kytkeytyi yleis
Uutistenlukijat naureskelevat, koska tilanne ei ole luonnollinen, vaan Yle:n määräämä.