tai ainakin yrittää. Asumisen hinta on karannut hanskasta täysin varsinkin pääkaupunkiseudulla. Se näkyi viime vuonna asumistukien kasvuna 8 %:lla.
- SDP:n Lipposen hallitus poisti vuokrasääntelyn. Sen jälkeen SAK/AY-taustaiset VVO, SATO, Asuntosäätiö ja näiden omistamat asumisoikeusasuntoyhtiöiden vastikkeet lähtivät nousukiitoon. Keputaustaiset (?) AVAINasunnot ja TA-asunnot lähtivät ralliin mukaan.
Ralli kiihtyi SAK:n Metallin Riku Aallon noustua VVO:n hallituksen puheenjohtajaksi 2007. VVO ja SATO ovat markkinajohtajat.
ARA on valtion asuntorahoitukseen erikoistunut yhtiö, joka tukee verovaroilla kohtuuhintaiseksi tarkoitettua asuntotuotantoa. Rakennuslehti teki tutkimuksen ARA-vuokrista 2013. Jo silloin ne ylittivät kaupungin omistamien vuokra-asuntojen vuokrat 1-5 e/m2:ltä. -Kaupungin pikkukaksio maksoi silloin esim. 470 e/kk, ARA-kaksio 720 e/kk.
Pari vuotta myöhemmin, vuonna 2015, jopa pienestä alle 50 m2 asumisoikeuskaksioista saa Helsingissä ja Espoossa maksaa yleisesti 13-17e/m2, ja jyvitettyinä enemmänkin, jopa 720-800 e/kk (ASO-Kodit, Asuntosäätiö ja AVAINasunnot, kallein). Osassa vesimaksu sisältyy vastikkeeseen. Tahti on vuodesta 2013 kuumentunut. Vuokrat lähentelevät korkeimpia vapaarahoitteisia vuokria, ja ovat paikoin nousseet jopa samalle tasolle.
- VVO myi asumisoikeusasuntonsa Asuntosäätiölle 2014. Kauppahinta salainen. SAK myi, AY osti. Sitä ennen SATO oli myynyt omat asumisoikeusasuntonsa VVO:lle.
Kirjanpidoista ei enää ota "erkkikään" selvää. Myös eläkevakuutusyhtiöitä on tullut kannattaville apajille osaomistajiksi.
Hallitus hillitsee ARA-asuntojen vuokrakiskontaa
3
73
Vastaukset
- koska-korjataan
Totta on. Jopa asumisoikeusasuntojen vastikkeet ovat nousseet 45-50 % vuosina 2007-2015. Kun vuonna 2006 kaksion käyttövastike oli vielä kohtuullinen 480 e/kk, vuonna 2015 saa maksaa 720 e/kk. Paljon korkeampiakin hintoja löytyy.
Asumisoikeusyhtiöiden omistajat ovat pistäneet omaa rahaa ehkä vain muutaman prosentin (hallintokulut). Asukkaat maksavat "pääsymaksuna" rakennuskuluista 15 %, ja valtion ARA on rahoittanut loput.
Hyvä bisnes. SAK/AY-taustaiset yhtiöt kuitenkin omistavat rakennukset ja asunnot. Vaikuttaa lahjoitukselta??? -Vanhanen teki juuri ennen eduskuntaäänestystä lakiin yhden virkkeen lisäyksen: Rakentaja omistaa. Suurin osa kansanedustajista luuli äänestävänsä laista sellaisena kuin oli sen päivää-paria ennen nähnyt.- olisi.kiire.jo
Vuokrakiskonta ja olematon asuntopolitiikka ei ole eduskuntaa ja hallitusta, siis poliitikkoja juurikaan kiinnostanut. SDP:n Pia Viitanen hieman lämpimikseen kitisi asumisoikeusasukkaiden rahastuksesta ennen viime vaaleja 2015. Perussuomalaisten kunnallispoliitikko Kilpi Espoosta on puuttunut voimakkaimmin epäkohtiin. Rahkeet eivät eduskuntapaikkaan riittäneet, kun Uudenmaan vaalipiirin äänet pyrittiin varmistamaan Soinille, Niinistölle ja Putkoselle.
SDP:n Lipposen hallitus poisti vuokrasääntelyn. Uuden hallituksen kiinnostus alkoi kun asumistukien kasvu on räjähtänyt käsiin samaan aikaan kun esim. työttömyyskorvausten määrä on kasvanut. Perussuomalaiset on ainoana puolueena ollut kiinnostunut asiasta aikaisemmin.
Verorahat eivät riitä. Veroparatiisisaloja uhkaa kansainvälisen lainsäädännön myötä avautua. Siksikö Suomessa hallintarekisteriä halutaan laajentaa? -Sinnekö omistukset laillisesti piiloon ennen kuin veroparatiiseista alkaa tietoja valua?
KELAn asumistuet rahoitetaan verovaroista kokonaan. Ansiosidonnaisesta työttömyyskorvauksesta rahoittavat työntekijät osan ja kaikki veronmaksajat yhdessä loput.
SAK/AY rahastaa korkeat vuokrat ja verovapaat AY-jäsenmaksut ja siinä samalla rettelöi työpaikkoja Suomesta ulos, mutta rahat pitää itse.
Puolueiden haluttomuus puuttua asuntorahastukseen voi selittyä vain keskinäisillä intresseillä? Onhan KEPUkin pelissä mukana, joskin marginaalisesti SAK/SDP:hen verrattuna. Hyvin menee ruotsinkielisillä säätiöilläkin.
Korkeat asumiskustannukset on ollut talouskasvun este jo pitkään. Kohtuuhintaisia asuntoja ei ole siellä, missä olisi työpaikkoja. Taantuvilla paikkakunnilla oman asunnon myynti takkuilee ja hinnat laskevat.
Korkeat asumiskulut yksipuolistavat kulutusta, koska puolella kansasta kaikki rahat menevät aivan välttämättömään kuten ruoka ja lääkkeet. Eikä eläkeläisillä rahat riitä aina niihinkään.
- 445566
Vasemmiston puheenjohtaja Paavo Arhinmäki asuu ara asunnoissa lääkärivaimonsa kanssa Vuosaaressa tämä asumismuoto tälle porvaripariskunnalle ei ole tarkoitettu,mutta Paavo perheineen haluaa asua rahvaanparissa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta643295Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433107- 432468
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1022250- 311913
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271820- 481626
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851415- 391300
- 811142