SUOMESSA ON VIELÄKIN FASISTEJA.

Jorman maailma -verkkojulkaisu perheterapeutti Jorma VirtaNEN.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kaupunkilaisten riemu oli valtava ja vilpitön. Saksalaisia tervehdittiin taivaan lähettäminä pelastajia ja vapauttajina, Yrjö Koskimies kirjoittaa Hämeenlinnan kaupungin historiassaan26.04.1918.SILLOIN TODETTIIN ETTEI HÄMEENLINNAN KAUPUNGILLA OLLUT JOHTOHENKILÖITÄ.PAITSI NATSIT JA NIINHÄN ON TÄNÄKIN PÄIVÄNÄ.Hämeenlinnan sotavankileirillä olot olivat mahdollisimman kurjat. Suurimmillaan leirillä oli 12 000 vankia, joista noin 3 500 arvioidaan kuolleen. Heidät haudattiin Ahvenistolle joukkohautoihin ilman minkäänlaisia seremonioita.Punaisten Kuhmoisten piruiksi ristimä Kalmin pataljoona raivasi tiensä Lahteen 20. huhtikuuta ja oli ensimmäinen suomalainen joukko-osasto, joka kohtasi Etelä-Suomessa operoineet saksalaiset. Sittemmin pataljoona toimi Lahden ja Hämeenlinnan sotavankileirien vartiointitehtävissä

Äänestä

keltaista tekstiä hankeen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JORMAVIRTANEN23 kirjoitti:

Jorman maailma -verkkojulkaisu perheterapeutti Jorma VirtaNEN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu