Olen 60-vuotias, vaimoni vähän vanhempi. Seksi ei ole vaimoni kanssa sujunut enää vuosiin, vaihdevuodet ja muut vaivat veivät häneltä halut. Ajattelin ensin käyttää toista naista. Luovuin ajatuksesta. Itselläni on vielä kovat halut, siispä runkkaus on nykyisin ainut tapa saada orgasmi.
Aamulla herään siihen kun kalu on aivan jäykkänä, usein runkkaan spermat ulos. Vaimoni tietää ja näkee kaikki, hyväksyy myös sen. Olen "jalostanut" runkkausta. Ensin runkkasin keittiössä pöydän takana kun vaimo tiskasi, ajatuksissa nussin vaimoa takaapäin. Joskus saan orgasmin, joskus en.
Pelkkästä kalunsa hyväilemisestä saa kiihottavan olon. Olen siirtynyt tekemään tämän autossa, kahvilassa, huoltiksella.
Tein takkini taskuihin reiät. Sieltä on hyvä hinkata salaa kaluansa.
Pöydän kun valitsee seinänvierestä, niin kukaan ei näe. Laitan paperia aina housuihini, siltä varalta että ei sperma sotke housujani. Joskus laukeaminen tapahtuu niin, ettei ehdi ottaa paperia.
Silloinhan se tulee käteen. Käsi vain pöydän alta ja nuolen spermani, aivan niinkuin käsissä olisi sokeria. Näitä "keikkoja" teen viikottain. Runkkaamisen päälle tulee aina raukea olo.
En ainakaan petä vaimoani, tässä hommassa.
Tuskin olen ainoa joka tekee tätä.
60-kymppisen miehen seksi.
11
393
Vastaukset
- Kustannusjohtaja
Veikkaan että harvemmassa ovat kaltaisesi reikätaskut. Huono novelli
- myös
Nyt jäin miettimään mitä avioliitossa on vikana. Meillä vaikka ei aina harrasteta yhdynnässä seksiä niin minä kuin vaimokin voivat antaa sen toiselle. Suuseksi on hyväksi ja käsinkin sen voi tehdä. Jos vaimosi ei emättimen kuivumisen tai muun vuoksi haraastaa yhdyntää niin miksi hän ei voi hoitaa sua käsin tai suuta käyttäen. Liukkareita on moneen lähtöön ja ne auttavat menopaussin saavuttaneita naisia.
Kesusteleppa vaimosi kanssa asiasta ja voitte löytää toisenne uudestaan. Seksuaalisuus kuuluu aviolittoon. Myös meille yli 60 vuotiaille.- M52_
Hyviä neuvoja, ehdottomasti kannataa ottaa asia puheeksi. Varovasti pitänee edetä, tuon ikäpolven naiset voi olla kovin siveelliseksi kasvatettuja ja asian ymmärtäminen ottaa aikansa. Jos ajatus tuntuu hänestä kovin oudolta pornoelokuvan käsikirjoitukselta, voisi helpottaa jos kuulee saman lääkäriltä tai terapeutilta.
- paras_aika
Vaihdevuodet, niipä niin, minulle lisäsi haluja... Naiset ovat erilaisia, mieheni tykkää...
- g.w.b
no varmasti tykkää, kukapa ei tykkäisi tuollaisesta naisesta joka ikää myöden vaan paranee
- paras_aika
Niin mieheni sanoo usein,"olet kuin viini, paranet vanhetessasi!" Estot myös häviää, voi vain nauttia toisesta, kaikessa rauhassa, ilmeisesti miehelle on kiihottavaa katsoa naisen nautintoa, joten ei enään pimeässä...
- Halukasss
paras_aika kirjoitti:
Niin mieheni sanoo usein,"olet kuin viini, paranet vanhetessasi!" Estot myös häviää, voi vain nauttia toisesta, kaikessa rauhassa, ilmeisesti miehelle on kiihottavaa katsoa naisen nautintoa, joten ei enään pimeässä...
Olen samaa mieltä, täytin viisikymmentä ja hikoilupuuskia tulee ja ne häiritsee.
Muuten tuntuu toi seksi aina olevan mielessä.
Kuivuus ei ole ongelma, ennemmin olen märkänä samantien.
Koska olen pitänyt itsestäni huolta niin miehistä ei pulaa.
Niin ja sain just ehdotuksen, komealta vähän yli kakskymppiseltä.
Olen vetänyt rajan kuitenkin kolmekymppisiin - Jyrväs62
Kannattaakin vetää, ainakin 40-kymppisiin ja mieluummin hyväkuntoisiin. Erektioherkkyys ei ole kiinni iästä vaan elintavoista. Naisen paras ominaisuus on iäkkäänä panostaa seksuaalisuuteen ja ulkonäköön. Aika paljon on muutaman kymmenen vuoden takaiseen habitukseen jymähtäneitä naisia. Niin fyysisesti kuin ajatusmaailmaltaankin. Miehiä vielä enemmän.
- Raikuva
Me ollaan 69-vuotiaita. Vaimo on kuiva mutta se hoidellaan liukuvoiteilla, joita saa mm. isommista marketeista, sexväline kaupoista jne.
Vaimo haluaa vain niin harvoin, että runkkailen muulloin kun mieli tekee. Soittelen joskus erään naisen kanssa ja harrastamme puhsexiä. Tapaamme myös joskus, hän on leski ja vaimoni ystävä. Vaimo hyväksyy kaiken ylläolevan. Kun tekee hyvä niin ei tee pahaa... - UM50Kotka
Mistäpäin 6-kymppinen mies on? Olis kiva tavat kun itsekin harrastelen samaa. Taskuissa vuorit ratkottuna niin käsi on aina peniksen varressa kiinni ja hyvää tekee. Laita emailia: [email protected]
- Itse666
Itse varaudun tulevaan niin että vaihdan naisen nuorempaan. Akka tuli hulluksi nelikymppisenä ja sai lähtöpassit. Seuraavassa vaiheessa lähden Brasiliaan katselemaan tilannetta. Noin 3 kymppinen tiukkamimmi olisi hakusessa.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1291847
Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.781717Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie561333- 691141
Tiedätkö autereen?
Se on vähän niinkuin sinä. Eräänä päivänä se hehkuttaa eteerisenä, laiskan hauen tavoin. Toisena se iskee kuin nälkäinen8839- 2795
- 45777
Oli kyl kunnon reissu
Jopa oli bileet hotellissa! Kunnon menot ja Kuhmon rytkyt liikenteessä. Onneksi ei ollu tuulipukua päällä! 😂👍🏻10759- 41745
- 45727