Nyt jokainen kärsämäkinen ymmärtänee SOTE:n käänteisen kilpailutuksen. Tämä tulee näkymäämään mamgokrafian kuvauksessa, kuvaus suoritetaan Tervestalolla Oulussa. Käänteinen kilpailutus tarkoittaa sitä, että kunta määrittelee hinnan ja attendo toteuttaa sen. Näin nekin kuntalaisten eurot valuvat tielle sekä töissä oleville tulee vielä palkaton päivä, kannattaa muuten tankata autonsakin Oulussa on halvempi polttoaine.
SOTE:n käänteinen kilpailutus Kärsämäellä
könttäsumma
1455
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
kämäkisillä tankeilla aikas edullinen polttoaine ja Oulussa edulliset kuvaukset.
Kunta varmaan maksaa kyydit kun kerran kunnan velvollisuus järjestää seulonnat.
14 §
Seulonnat
Kunnan on järjestettävä alueellaan valtakunnallisen seulontaohjelman mukaiset seulonnat.
Näin sanoo laki. Jospa se alueellaan tarkoittaa Oulua.
Ei ne seulo enää.Terveyskeskuksesta tulee pakolaisille vastaanottokeskus.. Kaikki merkit viittaa siihen suuntaan, sano akka kun kastematoon kompastui ulko-ovella, voi lieroparka kun litistyi,vaikka ois se siihen kuollu kuitenki,asvaltilla ei matelu onnistu.
Siltähän tuo vaikuttaa kun riippuen päivästä käytävillä juoksee milloin kiinalainen, espanjalainen, afrikkallainen tai virolainen. Ei puutu kuin thaimaalaiset ja arabit
Saitko apua verhon takaa
Kärsämäki suoritti SOTE palvelutuotannon tarjouskilpailutuksen niinsanottuna käänteisenä kilpailutuksena (kvpj). Tässähän kunta määrittelee hinnan (n. 9 000 000 €) ja tarjoajien joukosta valitaan toimija sen perusteella, kuka pystyy tuottamaan laadullisesti parhaat palvelut. (Kärsämäellä oli tosin sekavuutta tämän tarjouskilpailun kanssa).
Nyt pian kaksi vuotta jatkunut attendon palvelu ja vertailu edellisen eli Selänteen tuottamaan palveluun ei ole vertailevaa, koska kunta valitessaan attendon SOTE palvelun tuottajaksi ei ole lähtenytkään hakemaan samantasoisia palveluja, vaan mitä tuolla 9 000 000€:n könttäsummalla saa.
Oliko tämä kuntalaisten tahto, mutta säästöjä tuli saada oli enemmistöpäättäjien näkemys.
Ei kait niitä säästöjä kukaan vastustanut vaan tapoja kuinka niitä säästöjä haettiin. Vuodeosasto kiinni ja sisäisiä järjestelyjä kuten Mikkonen&hoitsut ehdotti ja säästöjä olisi tullut eikä olisi tarvinnut romuttaa terveyspalveluja. Ja mikä hirveintä ihan turhan takia koska kunta teki lehmänkaupat attendon kanssa sen takia että muuten kunta kaatuu alijäämäisen tilinpäätöksen mukana mutta ei kaatunut kun tuli avustuksiin yms. korotuksia eikä siihen asiaan ollut attendolla minkäänlaista, ei sitten pienintäkään osuutta. Ero piti saada kesäkuun alusta muuten kunta kaatuu siksi lakeja rikottiin mutta kävikin köpelösti ja kunta oli jo pelastautunut uhasta ennenkuin attendo edes aloitti mutta sopimuksessa oli jo nimi alla eivätkä voineet enää perääntyä vahinko oli jo tapahtunut. Nyt mennään sitten Rääkkylän tiellä kun hätähousuilla iski hätä ja paniikki kun oma valta oli katkolla. Niin iso hätä että kuntalaisten mielenosoituksien ja adressien yli käveltiin ja mikä irvokkainta ihan turhaa. Valta mitä olivat pelastamassa se menee joka tapauksessa teki attendo miljoonan tai 10 miljoonaa säästöjä ei auta maakunnalle menee valta kärsämäen keskustalaisilta.
Ei säästöt olleet se syy vaan hyvävelien pelko vallan katoamisesta tajuaahan nyt tyhminkin ettei kukaan lakeja riko sen takia että kunnan raha-asiat on huonossa jamassa. Kunnan talous oli ollut jo vuosia ihan kuralla ja yhtä-äkkiä iski niin suuri huoli kuntataloudesta ettei edes sopimuksien ja lakien rikkominen hidastanut vaikka valtion virkamiehiä myöten asiasta varoittelivat. Edellisen lisäksi ero juntattiin väkipakolla siitä syystä että muilla säästötavoilla kunta ei olisi saanut vuoden lopussa seuraavalle vuodelle säästöjä kuin laittomalla erolla mikä todistaa motivaation olleen valta ja pelko sen menettämisestä.
Kuinka palveluiden kustannustasolle yleensä voidaan määrittää raja palveluiden käyttöasteen pääasiassa määrittäessä edellisen?
Siten että erotaan kuntayhtymästä ja kilpailutetaan palvelut jonka yhteydessä sopimussisältö vs. aikaisempaan määritellään sisältönsä puolesta uusiksi jolla edellinenkin palvelujentarjoaja olisi tehnyt säästöä ilman kilpailutusta. Edellistä avaaja varmaan tarkoitti käänteisellä tarjouksella?
Henkilöstömitoitukset alas, palveluiden rajaaminen lakien minimitasolle ja vuokranmaksu pois ja ppky Selänne olisi tehnyt säästöjä satavarmasti uuden sopimuksen pohjalta henkilöstökulujen, palvelujen karsimisien ja vuokrien poiston jälkeen. Siihen kun olisi lisätty vielä vuodeosaston sulkeminen niin voi pojat kuinka paljon ppky Selänne olisi tehnyt kärsämäkisille säästöjä. Nyt kunnia menee Attendolle vaikka Attendo ei suorita palveluja samassa määrin kuin Selänne ja vähennetty työmäärä tehdään edelleen pienemmällä henkilöstömäärällä minkä lisäksi summasta vähennetään vielä vuosivuokra.
Ulkoistamisen ansioksi laitetaan vaikka säästöt tulee sopimussisällön uusimisesta. Pelkkä vuosivuokran poisto selänteeltä ja kappas, selänne säästi kärsämäkisille 600 000e. Siihen vielä vuodeosaston sulkeminen ja kappas, Selänne säästi kunnalle jo 1000 000e. Siihen vielä henkilöstömitoituksen alasajon palkkasäästöt jne. jne.
Tähän se käänteinen kilpailutus johtaa. säästöt löytyvät mamografian matkoista, jotka maksaa kuvaukseen osallistuva asiakas.
Näin on nyt paremmatpalvelut attendolla kuin SELÄNTEELLÄ.
Mites se itse maksava asiakas, pieneneekö häneltä kunnallisveroprosentti?
se katotaan tyhmäksi ja pöllö lisä