HALUAN LAINAA

Pätevä.vai.sopiva

Haluan lainaksi 60000 euroa. Vannon ettei minulla ole taatusti halua eikä kykyä sitä ikänänsä maksaa takaisin. Se on siis "laina". Takuumiehiksi pyydän 2000 suurimmaksi osaksi persaukista pitäjäläistä. Eihän se tee henkeä päälle kuin 30 euroa.

Miltä tuntui kun tämän luit. Ei, se ei todellakaan ole satua. Totista totta, vuodesta toiseen. Kerran keväällä, toisen syksyllä. Summat sen kuin vaan nousevat. Kukaan yksityinen ei kestä tällaista toimintaa, mutta kyllä pitäjä maksaa. Kenenkä hyödyksi?

Kunnan kannattaa myydä kaikki omistuksensa Jämiltä, vaikka vaan yhdellä eurolla. Pieni mahdollisuus on, jos palkataan oikea bisnesmies hoitamaan täysin valtuuksin kaupallista toimintaa ilman että paikalliset napamiehet ovat joka asiassa sorkkimassa ja pilaamassa tuottavaa toimintaa. Sellaisiakin matkailuguruja kyllä löytyy, mutta ei Jämijärveltä.

7

205

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kehityksenjuuret

      Oletko koskaan miettinyt, mistä Jämijärvi saa kiinteistöveronsa sekä mistä Jämijärvi on myynyt lähivuosina monta kymmentä tonttia?
      Mistä tämä sysäys on lähtenyt - kannattaisiko miettiä, mitä Jämillä oli 90-luvulla ja mitä sen jälkeen on tapahtunut?

      Mitä tapahtuisi, jos Jämiltä yhtäkkiä lopetettaisiin kohde, jonka takia kaikki käyvät siellä?

      • Sormenpelto

        Juuri tämän erinomaisuuden takia onkin ihmeellinen juttu, että kaikkea tätä ihmeellistä talousnerokkuutta täytyy köyhien pitäjäläisten tukea joka kevät ja joka syksy melkoisilla veroeuroilla.

        Kyllä tosiasia on, että ne tulot, mitkä siltä mäeltä ovat tulleet, ovat myös menneet siihen samaan mäkeen. Tokko ne kiinteistöverot riittävät edes sen kunnallistekniikan rakentamiseen ja ylläpitoon. Jämi on saanut kunnalta piilotukea jo 1960-luvulta saakka, ja saa edelleen, ja aina enenevässä määrin.

        Ei kuulu kunnan toimenkuvaan tukea yksityisiä kiinteistöbisneksiä, koska ei osaa omiaankaan kannattavasti hoitaa. Pitääkö kunnan Jämilläkin vetää yhtä aikaa kahta kivirekeä, kunnallista ja yksityistä. Kuinka sitten suu pannaan, kun Juhantalon kaupunki kohta tulee vähän "saneeraamaan" Jämijärveä. Sama peli kylläkin tulee jatkumaan, mutta edunsaajat ovat toisia. Sitten määräävät hapualaiset, venesjärviläiset, vihteljärviläiset ja vaikka kyrvönkyläläiset, sellainenkin kylä siellä on merkkinä kankaanpääläisten luonteenlaadusta.

        Mikähän on se kohde, minkä takia kaikki käyvät siellä. Ja ketkä kaikki. Kun viimeksi suvella kävin siellä, oli hotellin keittiössä enemmän ihmisiä kuin näin koko mäellä sen tunnin aikana. Kahvi ja munkki olivat totutun hyviä. Olen ensi kerran vieraillut Jämillä vuonna 1952 ja sen jälkeen satoja kertoja, joten näitä kehityksen juuria kyllä löytyy.


    • seurannut

      Mitä Jämillä tekee Jämi säätiö, eikös säätiön ole tarkoitus tuottaa omistajilleen voittoja? Jämi säätiö tuottaa kunnalle tapioita! Käsittämätöntä toimintaa siellä leikivät suurta yrittäjää kunnan rahoilla hlöt joilla ei ole yrittämisestä mitään tietoakaan. Helppoa se on leikkiä kun kunta maksaa!

    • Rouvalletietoo

      Eikös sinne nyt ole valittu ihan uusi kunnanjohtaja. Kattotaan nyt, jos vaikka alkaisi ensi töikseen ihmettelemään näitä koplauksia. Kannattaa lähettää tälle jo edeltä käsin tietoa, ettei heti joudu kunnan kellokkaiden vietäväksi.

    • Seurannut

      Niin mielenkiintoista seurata uuden kunnanjohtaja alkaa toimia. Kunnanvirastossa olisi tuuletuksen paikka, turhia tuolinkuluttajia on jokunen. Asunto osakeyhtiöt pitäisi saneerata huippu isännöitsijän jäljiltä kuntoon, ( tätäkin kuulemma vahti muutama valtuutettu! ) Jämillä olisi paljon tekemistä, kunnan osuuden karsimisessa ja markkinoinnin harmonisoinnissa ja kehittämisessä. Paljon tarvitsee kunnanjohtaja tukea toimiinsa että nämä oikaisee. Toivottavasti on pohjalaista luennetta senverta että kykenee. ;)

    • Äänestäkää.oikein

      Ei onnistu. Jo kjn valinnassa on annettu ymmärtää, että jos kerrankin asettuu poikkiteloin kepun valtuustodiktatuuria kohtaan, niin tulee kysymykseen luottamuspula virkamiestä kohtaan. Ja sehän riittää syyksi potkuihin. Niin että jos haluaa pitää pienillä ansioilla saamansa viran niin on parempi vaan toimia kuten kaikki edeltäjänsäkin. Ja kovasti ajaa kunnan selviämistä itsenäisenä. Mikä taas tarkoittaa kunnan vanhenevalle väestölle kasvavaa verorasitusta.

      Onneksi minun muutama veroeuroni tuloutetaan Kauniaisiin. Kirjani ovat siellä muijan sukulaisen omakotitalon vinttikomerossa, 18 neliötä. Vuokra on nimellinen, mutta kuitenkin!!!!

    • väärin.äänetänyt

      Jämijärvellä on näitä "etätyöläisiä" siis kauniaisissakin, tutuiksi ovat tulleet jo valittavat kesäasukkaat ja KOHTA veronsa kuntaan maksavat supereläkeläiset. Jotka osaavat hoitaa kunnan asiat kuntoon hetkessä, estämällä kaavoituksen ja rakentamisen. Näiden "etiäisten" mielestä tänne sopisi karhut ja sudet sekä viitasammakot! Mites se menikään, maalta on hyvä huudella kun merellä tuulee.......

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1222
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      622
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe