Kimppakivaa mökillä

Femine

Oli helteinen heinäkuun iltapäivä. Saavuimme vihdoinkin pitkän matkan uuvuttaneina vanhempieni kesämökille, keskelle ihanaa maalaisidylliä. Ulkona tuoksui heinä, ja hiekka jonka auto oli saanut pölyämään tiellä. Katselimme kaikki kolme ympärillemme noustuamme autosta ja venyttelimme puutuneita jäseniämme.

Olimme mieheni Villen kanssa saaneet houkuteltua mukaamme kaverini Jaanan joka oli ollut myös kipeästi loman tarpeessa. Hän oli lopulta lähtenyt erittäin mielellään mukaamme rauhoittumaan, pois kaupungin vilskeestä. Minun ja Villen tarkoitusperät Jaanan suhteen eivät olleet kovin puhtoiset, ja nyt innokkaana odotinkin miten tulisi käymään.. Olimme jo pitkän aikaa haaveilleet kolmannesta pyörästä seksileikkeihimme, ja nyt sen toteutuminen olisi enää kovin vähästä kiinni. Olin kyllä kuullut aikaisemmin Jaanasta villejä huhuja, ja olin varma että jotain perää niissä täytyi olla.. Jaanasta näki jo päällepäin että hän ei voinut mikään ihan kiltti tyttö olla…

Ville sanoi menevänsä laittamaan saunan heti ensimmäisenä lämpiämään, ja me tytöt lupasimme roudata kamat autosta mökkiin. Tavaraa ei onneksi paljon ollut, tarkoituksenamme oli viettää mökillä vain kaksi yötä. Lähinnä olimme pakanneet mukaan reilusti juomaa, jotka laitoinkin heti jääkaappiin kylmenemään.

-Sauna olis sitten ihan kohta valmis, haluaakos tytöt mennä ensin, kuulin Villen huutelevan saunan ovelta.
-Menkää te vaan kahdestaan, mä voin ihan hyvin mennä sitten teidän jälkeen yksin, huusi Jaana takasin.
-Kai me nyt sinne saunaan sovitaan kolmestaankin, minä ehdotin.

Vastalauseita ei tullut joten homma oli sovittu. Istuskelimme vielä hetken aikaa terassilla ja rupattelimme niitä näitä. Mietin itsekseni, että ehkä ei kannattaisi olla turhan hyökkäävä Jaanaa kohtaan, vaan aloittaa homma todella varovaisesti.. Kävin hakemassa sisältä kylmää juomaa mukaan ja lähdimme saunalle.

Pukuhuoneessa oli ihana koivun tuoksu. Seurasin vaivihkaa kun Jaana alkoi riisua päältään valkoista toppia ja erittäin lyhyttä farkkuhametta.. Hän olin selin meihin päin, ja katselimme Villen kanssa kumpikin kun hän veti hitaasti hameen pois päältään ja paljasti upean muodokkaat pakaransa. Katsahdimme Villen kanssa tosiimme ja hymyilimme. Ville oli aikaisemmin sanonut, että meitä voisi Jaanan kanssa luulla sisaruksiksi, olimme niin paljon samannäköisiä. Kummallakin pitkät, vaaleat ja lainehtivat hiukset sekä siniset silmät. Molemmat olimme myös aika runsasmuotoisia, mutta emme suinkaan mitään lihavia. Ainut selvä ero meissä oli se, että minulla oli naamassa jonkin verran pisamia.
Panin merkille, että Jaana ei vaikuttanut ollenkaan ujostelevalle tyypille, hän asteli saunaan ohitsemme täysin itsevarman näköisenä.

Saunottuamme aikamme päätimme Jaanan kanssa siirtyä pukuhuoneeseen maistelemaan kylmää siideriä, ja Ville puolestaan sanoi menevänsä järveen pulahtamaan ja lopettamaan sen jälkeen saunomisen. Aika meni mukavasti jutustellessa pukuhuoneessa ja naukkaillessa ihanan raikasta siideriä. Yritin varovaisesti johdatella keskustelua hieman rohkeisimpiin aiheisiin. Juttelimme lopulta ihan luontevasti erilaisista

seksikokemuksistamme, ja sainkin rohkeutta kysäistä Jaanalta mitä mieltä hän oli kimppakivasta.
-Hih, yritätkö sä nyt vihjailla jotain liittyen tähän meidän tilanteeseen.., Jaana naurahti.
- No vaikka sitten niin, sanoin hieman nolostuneena ja katsahdin Jaanaan hämilläni.
- Ei sun tarvitse mun seurassa tollaisesta nolostua, mulla ei paljon rajotteita seksin suhteen ole, hän sanoi.
- No hyvä niin…, hymähdin ja aloin rentoutua. Osansa oli varmaan nauttimillani siidereilläkin…

Siirryin varovasti lähemmäs Jaanaa ja himoitsin koskettaa hänen houkuttelevaa ihoaan. Hänen täyteläiset rintansa pullottivat seksikkäästi vartalon ympärille kiedotun pyyhkeen alta, enkä osannut irrottaa katsettani niistä. Samassa Jaana huomasi tuijotukseni ja tiputti pyyhkeen pois päältään.
- Huomasin kyllä sun katselevan mua, hän sanoi viekkaasti hymyillen ja alkoi hieroa upean näköisiä rintojaan. Hän pyöritteli sormiaan nänniensä ympärillä ja nautti selvästi katselustani. Tunsin lämpimän aallon pyyhkäisevän jalkojeni välistä ja pilluni alkavan kostua. Jaana jatkoi leikkiään enkä voinut muuta kuin katsella lumoutuneena hänen touhuaan.. Hän nosti jalat ylös penkille ja levitti pillunsa eteeni. Voi kuinka kaunis se olikaan! Täysin paljaaksi ajeltu, vaaleanpunainen ja kosteudesta kimalteleva. Jaana siirsi toisen kätensä rinnoiltaan pilluunsa ja alkoi hieromaan klitoristaan.
- Näyttää hyvältä…,sain huokaistua ja tipautin omankin pyyhkeeni pois. Käteni eksyi suoraan omaan jalkoväliini, ja tunsin sykkivän pilluni valuvan mehuaan reisille asti..

Huomasin kuinka Jaanan katse siirtyi minuun. Hän jatkoi itsensä hieromista katsellen minua silmät puoliksi kiinni ja suu raollaan. Hän näytti niin kiimaiselta että kiihotuin itsekin kokoajan vain lisää ja lisää.
-Saisinko mä vähän maistaa sua, Jaana kysyi.
Hymyilin ja tartuin häntä kädestä ohjaten sen jalkojeni väliin. Hän aloitti naimaan minua hitaasti sormillaan. En pystynyt hillitsemään voihkintaani, niin hyvältä hänen sormensa tuntuivat. Jaana polvistui lattialle ja kosketti kielellään varovaisesti klitoristani. Tunsin sinkoutuvani saman tien taivaisiin. Sitten hän aloitti hitaan nuolemisen, ja tunsin kuinka olin lähellä orgasmia saman tien.

Pukuhuoneen ovi avautui ja Ville tuijotti ovella hölmistynyt katse silmissään. Vilkaisin häntä, mutta käskin Jaanaa jatkamaan nuolemista. Yllätyksestä selvittyään Ville alkoi selvästi kiihottua näkemästään ja huomasin kuinka hänen housujensa etumus alkoi pullottaa. Hän käveli aivan meidän viereemme, ja aloin hyväillä hänen kivikovaksi paisunutta elintään housujen läpi. Avasin napit hitaasti yksitellen ja vetäisin hänen kalunsa esille. Huomasin kuinka Jaanan silmät pullistuivat hänen nähtyään Villen valtaisan kalun. Hän näytti melkeinpä säikähtävän, ja se sai minut hymyilemään. Ville alkoi runkata munaansa , joka näytti niin houkuttelevalta että halusin sen suuhuni heti. Käskin Jaanaa tulla vierelleni ja maistamaan myös tuota jättiläismelaa. Nuolimme kumpikin hänen kullinsa vartta hitaasti alhaalta ylös. Kiihotuin aivan äärimmilleni huomatessani kuinka Ville nautti tilanteesta. Hän huokaili raskaasti ja tarttui meitä molempia hiuksista kiinni. Jatkoimme nuolemista ja suutelimme toisiamme hänen kalunsa kieltemme välissä. En ollut ikinä ennen tuntenut hänen kalunsa olevan yhtä paisunut ja kova.. Imimme ja nuolimme sitä vuorotellen ahnaasti valtavassa huumassa..

Juuri kun huomasin Villen lähenevän huippua, lopetimme suihinoton ja sanoin Villelle haluavani tuota herkkua sisääni. Kävin kontalleni penkkiä vasten ja levitin pilluni Villelle. Tunsin känen kullinsa työntyvän hitaasti sisääni.. Koko mahlainen pilluni täyttyi hänen kalustaan ja halusin sitä niin paljon lisää ja lisää että luulin jo menettäväni tajunnan. Hän työntyi aivan pohjaan asti hitaasti uudestaan ja uudestaan, en enää voinut pidätellä orgasmia. Huusin ja tärisin, kun tunsin koko vartaloni lävitse kulkevat aallot, jotka tuntuivat aivan suunnattoman hyviltä. Pilluni sykki Villen munan ympärillä ja hän jatkoi panemista rajumpana ja rajumpana kunnes huutoni muuttui inahteluksi ja valahdin maahan. En ollut ikinä aikaisemmin kokenut mitään vastaavaa.

Huomasin kuinka Jaana hieroi vieressämme itseään ja näytti olevan myös hyvin lähellä huipentumaa.
-Annettaisko me tolle Jaanallekin vähän jotain nannaa…,kysyin Villeltä ja käskin Jaanan maahan kontalleen. Nautin siitä kun näin Villen kiihottuvan kaveristani. Nuolaisin Jaanan pyllyreikää ja käskin Villeä upottamaan kalunsa sinne. Levitin Jaanan vaaleanpunaisen reiän esille ja käskin Villen työntyä sisälle. Hitaasti hän upotti elimensä Jaanan perseeseen ja kuulin kuinka Jaana inahti kivusta. Ei mennyt kauaakaan kun hän näytti tottuvan naimiseen jota Ville jatkoi rajuin ottein. Levitin yhä Jaanan pakaroita ja katselin miten nautinnolliselta Ville näytti. Hänen kasvoiltaan paistoi uskomaton kiima ja himo, ja hänen silmänsä painuivat kiinni. Hän huohotti yhä kovempaa ja kovempaa, vetäisi kullinsa pois Jaanan perseestä ja runkkasi lastinsa hänen selkänsä päälle. Jaana hätkähti kuuman sperman osuessa hänen iholleen. Vihdoin Villekin lysähti raukeana lattiaalle ja aloin jo mielessäni kuvitella seuraavaa kertaa kolmistaan…

5

38929

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huh huhheli hei

      Olipas hyvää työstöä ja hienoa kerrontaa asian tiimoilta.

    • Kiihottunut

      Kirjoitathan pian lisää? Minua kiinnostaisivat erityisesti N N ja N M N -jutut.

    • young and excited

      tää oli tosi hyvä juttu, ei mitenkää liian raju vaa just sopivan kiihottava! ois tosi hienoo jos lisää kirjottasit

    • SweetySweetyPie

      Todella hyvin kirjoittu juttu-nam- nautin ..kiihottava ..

    • hmmm

      Ville meni uimaan ja tullessaan häneltä availtiin nappeja.. Oliko Ville uimassa farkuissa vai oliko hänellä "nappiuikkarit"?? :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tilaisuuden perunut yrittäjä Eira Maijala vahvistaa Ylelle, että hän ei halunnut, että hänen yrityks

      – Hän kertoi, että meille on varattu paikka jostain ihan muualta. Sitten hän kertoi, että se paikka on helvetti. Yrittä
      Maailman menoa
      78
      3846
    2. Mikä ampuminen illalla Kiuruvedellä?

      Huhu kertoo että oma äiti ammuttu autoon??? 😢
      Kiuruvesi
      51
      3300
    3. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      108
      3110
    4. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      108
      2434
    5. Pitopalvelu yrittäjä teki ainoan oikean ratkaisun .

      Emme saa suomea ja Haapajärven PIIRUAKAAN paremmaksi nostamalla moraalittomuuden edessä kädet pystyyn antautumisen ja
      Haapajärvi
      53
      1562
    6. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      80
      1486
    7. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      27
      1460
    8. Lapsuus 50-60 luvulla

      Oli ihanaa aikaa. Lapsi sai olla pieni pitkään. Ei joka tuutista työnnetty silmille ja korville Setaa ja muita sukupuoli
      Maailman menoa
      149
      1195
    9. Kari Kanala paljastaa - Papin työhön paluu Myyrästä vaati "nollauksen" ensin: "Pitää siinä..."

      Kari Kanala: ihminen, mies ja pappi. Kanala nähdään tänä syksynä tv:ssä Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa sekä Myyrä-ki
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1089
    10. Sinne eivät homot tule

      Että tälläistä käytöstä tällä kertaa. Saattoväki odotteli sateessa kun yrittäjä saarnaa herran nimessä homoja ja lesboja
      Luterilaisuus
      243
      1033
    Aihe