En tiedä kuuluisiko tämä tänne.
Tai oikeastaan minnekään.
Alkaa vain hiljalleen tuntumaan, että tämä alkaa olla enemmän mielenterveyden puolelle kuin minnekään muualle...
Koko joulumielen "rauha" häipyi noin puoliltapäivin jouluaattona tekstiviestiin.
Olin lähettänyt kaikille puhelimeni luettelossa oleville ihmisille joulutervehdyksen tekstiviestinä ja samalla kysyin onko osoitetiedot ennallaan. No, yhtenä oli tietysti entinen työtoverini jonka kanssa meillä oli kesällä "puhelinsuhde". Tai en tiedä oliko se mikään erikoisempi suhde. Minun elämässäni, jossa naiset ovat olleet aina tavoittamattomissa ja muutenkin elämä on mennyt tämän asian vuoksi lääkkeiden syömiseksi, hän oli tärkeässä asemassa elämässäni. Toinen kerta, kun tulkitsin jonkun olevan kiinnostunut minusta. Syksyllä kuitenkin homma kaatui ajan myötä ja olin todella heikossa "hapessa". Varsinkin sen jälkeen kun kuulin hänen seurustelevan erään toisen työntekijämme kanssa. No, tilanne helpotti sen jälkeen kun hänen työsopimustaan ei jatkettu, ja huomasinhan myös sen, ettei hän enää vastannut tekstiviesteihini (järjestelmien mukaisiin) mitä joskus lähetin. No, "suljin" korvani "ilkeiltä" huhuilta mitä kuulin hänen ja työtoverini välisistä suhteista. No, sittemmin sain vahvistuksen tämän työtoverin kännykän tekstiviesteistä heidän suhteensa laadusta.
Mutta silti hänen vastatessaan että ei asu enää siellä missä ennen, vaan tämän työkaverin kanssa Kankaanpäässä... Se sai "pakan" ihan sekaisin. Mieli maassa ja monta kertaa miettinyt, ettei tässä elämässä ole mitään järkeä. Ihminen menee ihan sekaisin toisten ihmisten onnen vuoksi. Asiassa, joka on jo lähes puoli vuotta vanha... Ei tämä ole tervettä. Jos olisi ase ja uskallusta, mutta ei ole. Kauankohan ihminen kestää ylipäätään? Tämä on ylittänyt kauan sitten ne rajat, että tätä toivoisi edes pahimmalle viholliselleen. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Pää hajoaa. Toivottavasti valitukseni ei pilannut kenenkään joulumieltä?
On olemassa pahempiakin asioita. Kuolema, vammautumiset yms. Mutta jokaiselle omat murheet ja surut ovat aina lähinnä. Miksi pitää olla näin heikko? Miksi rakkaudesta on tehty tälläinen helvetti?
Onneksi on työ. Mutta siellä näkee tämän työtoverin... Tiedän että muutos on tapahtunut, mutta... Jotenkin odottaa, koska on sormus tai kuulen että saavat lapsen. Se olisi sitten kolmas kerta, kun käy "vastaavasti" (hyvin laveasti ottaen). Ne, joilla on jo rakkaus. Muistakaa kertoa toisellekin osapuolelle kuinka onnekkaita olette. Aina on niitä, jotka kärsivät teidänkin puolestanne... Kristus-kompleksi? Ihan kuin oma kärsimykseni muka voisi helpottaa muiden kärsimyksiä? Ei voi. Sekin suututtaa. Kärsimystä turhaan. Apua?
Tai oikeastaan minnekään.
Alkaa vain hiljalleen tuntumaan, että tämä alkaa olla enemmän mielenterveyden puolelle kuin minnekään muualle...
Koko joulumielen "rauha" häipyi noin puoliltapäivin jouluaattona tekstiviestiin.
Olin lähettänyt kaikille puhelimeni luettelossa oleville ihmisille joulutervehdyksen tekstiviestinä ja samalla kysyin onko osoitetiedot ennallaan. No, yhtenä oli tietysti entinen työtoverini jonka kanssa meillä oli kesällä "puhelinsuhde". Tai en tiedä oliko se mikään erikoisempi suhde. Minun elämässäni, jossa naiset ovat olleet aina tavoittamattomissa ja muutenkin elämä on mennyt tämän asian vuoksi lääkkeiden syömiseksi, hän oli tärkeässä asemassa elämässäni. Toinen kerta, kun tulkitsin jonkun olevan kiinnostunut minusta. Syksyllä kuitenkin homma kaatui ajan myötä ja olin todella heikossa "hapessa". Varsinkin sen jälkeen kun kuulin hänen seurustelevan erään toisen työntekijämme kanssa. No, tilanne helpotti sen jälkeen kun hänen työsopimustaan ei jatkettu, ja huomasinhan myös sen, ettei hän enää vastannut tekstiviesteihini (järjestelmien mukaisiin) mitä joskus lähetin. No, "suljin" korvani "ilkeiltä" huhuilta mitä kuulin hänen ja työtoverini välisistä suhteista. No, sittemmin sain vahvistuksen tämän työtoverin kännykän tekstiviesteistä heidän suhteensa laadusta.
Mutta silti hänen vastatessaan että ei asu enää siellä missä ennen, vaan tämän työkaverin kanssa Kankaanpäässä... Se sai "pakan" ihan sekaisin. Mieli maassa ja monta kertaa miettinyt, ettei tässä elämässä ole mitään järkeä. Ihminen menee ihan sekaisin toisten ihmisten onnen vuoksi. Asiassa, joka on jo lähes puoli vuotta vanha... Ei tämä ole tervettä. Jos olisi ase ja uskallusta, mutta ei ole. Kauankohan ihminen kestää ylipäätään? Tämä on ylittänyt kauan sitten ne rajat, että tätä toivoisi edes pahimmalle viholliselleen. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Pää hajoaa. Toivottavasti valitukseni ei pilannut kenenkään joulumieltä?
On olemassa pahempiakin asioita. Kuolema, vammautumiset yms. Mutta jokaiselle omat murheet ja surut ovat aina lähinnä. Miksi pitää olla näin heikko? Miksi rakkaudesta on tehty tälläinen helvetti?
Onneksi on työ. Mutta siellä näkee tämän työtoverin... Tiedän että muutos on tapahtunut, mutta... Jotenkin odottaa, koska on sormus tai kuulen että saavat lapsen. Se olisi sitten kolmas kerta, kun käy "vastaavasti" (hyvin laveasti ottaen). Ne, joilla on jo rakkaus. Muistakaa kertoa toisellekin osapuolelle kuinka onnekkaita olette. Aina on niitä, jotka kärsivät teidänkin puolestanne... Kristus-kompleksi? Ihan kuin oma kärsimykseni muka voisi helpottaa muiden kärsimyksiä? Ei voi. Sekin suututtaa. Kärsimystä turhaan. Apua?
Vastaukset 13
Vanhimmat
.. sinulla nyt on vaan oma kulta kovasti hakusessa ja olen aivan varma, että ennemmin josko myöhemmin se sinun kohdallesi sattuu..nuori mies!
..kärsivällisyyttä!
No, tietysti tuo oli rajattu ilmaisu asiasta (jotain tietysti sai lisätietoa jos kävi gallerian kautta katsomassa noita muita kirjoittamiani viestejä) joten mielestäni kaikkea ei voi tiivistää ihan tuohon vastaukseen.
Kiitos kuitenkin huomiosta. Pyrin jatkuvasti tuohon, mutta... enää ei meinaa jaksaa ja omat reaktiot alkavat huolestuttaa yhä enemmän.
"Tämä on ylittänyt kauan sitten ne rajat, että tätä toivoisi edes pahimmalle viholliselleen. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Pää hajoaa. Toivottavasti valitukseni ei pilannut kenenkään joulumieltä?"
Pilasit tolla ylimmällä virkkeelläsi, tämä ei mielestäni ole asia mihin voisi laittaa tollaisia vertauksia, ei todellakaan. Naurettavaa.
Ja toisaalta, kuten itsekkin kysyit "miksi ihmisen täytyy olla näin heikko?", mitä todennäköisimmin juuri siksi, että sinä "huono geeninen" tarttuisit siihen pyssyyn ja pääsisit hengestäsi.
Karulta varmasti kuulostaa, mutta näinhän se lopulta on, heikot kaatuu ja vahvat ottavat heikkojenkin edestä.
En nyt millään pahalla tarkoita, mutta näinhän se on :(
Ei itsellänikään mitenkään liian hyvin mene, ei todellakaan, elämä ollut alusta alkaen yhtä vitun sekavaa sotkua, mutta silti en aio aseeseen tarttua, mielummin sitten vaikka ryyppään itseni hengiltä (mitä tässä itseasiassa tälläkin hetkellä yritän ;) ).
>Pilasit tolla ylimmällä virkkeelläsi, tämä ei >mielestäni ole asia mihin voisi laittaa >tollaisia vertauksia, ei todellakaan. >Naurettavaa.
Hmm... En nyt tiedä tarkasti mitä tarkoititte. Ehkä itsekin olen ilmaissut asiaa epäselvästi. Tarkoitin, että tämä yksinäisyyden aiheuttamat mielenterveydelliset ongelmat ja toiminnat alkavat olemaan sitä luokkaa, ettei niitä toivoisi enää kenellekään. Ylipäätään kenellekään. En tarkoittanut siis yksinäisyyttä itseään. Sehän on joidenkin oma valinta. Tietysti sitten olemme eri linjoilla, jos olette edelleen samaa mieltä ettei voisi verrata. Minun mielestäni sitä voi verrata.
>Ja toisaalta, kuten itsekkin kysyit "miksi >ihmisen täytyy olla näin heikko?", mitä >todennäköisimmin juuri siksi, että sinä "huono >geeninen" tarttuisit siihen pyssyyn ja pääsisit >hengestäsi.
>Karulta varmasti kuulostaa, mutta näinhän se >lopulta on, heikot kaatuu ja vahvat ottavat >heikkojenkin edestä.
Aivan kuin omia ajatuksiani. Suuri osa ahdistusta, pelkoa, vihaa ja katkeruutta liittyy juuri tuohon. Tietää olevansa "huono geeninen" ja se masentaa. Olen aina sanonut, että mielestäni moni ihminen ansaitsisi kuolla. Heti. Minä mukaan lukien (koska olen yksinäinen, enkä tuota mitään).
>En nyt millään pahalla tarkoita, mutta näinhän >se on :(
Ei otettu. Näinhän se valitettavasti on. Yksi taustajuonne on, että yritän löytää keinoja etten aiheuttaisi muille enempää ongelmia ongelmillani. Valitusta, itseselitystä sekä avun etsintää.
>Ei itsellänikään mitenkään liian hyvin mene, ei >todellakaan, elämä ollut alusta alkaen yhtä >vitun sekavaa sotkua, mutta silti en aio >aseeseen tarttua, mielummin sitten vaikka >ryyppään itseni hengiltä (mitä tässä >itseasiassa tälläkin hetkellä yritän ;) ).
Jos alkoholi maistuisi, sitä voisi kokeilla. Aseisiin en ole eläessäni koskenut. Mutta "itsemurhaa" olen "yrittänyt" henkisesti jollain tasolla. Joskin vain hätähuutohan se vain on... En minä kai pysty itseäni lopettamaan. Eihän sitä tiedä jos luonto sen tekee, isä kuoli syöpään 35 vuotiaana...
Tuo on myös sinun syytä muistaa. Aliarvioit jatkuvasti itseäsi ja keskityt kaikkiin huonoihin puoliisi. Se ei ole kovin järkevää. Se, mitä itse itsestäsi ajattelet näkyy kilometrien päähän vaikka et edes aukaisisi suutasi. Jos et itse arvosta itseäsi niin kuinka kuvittelet muidenkaan niin tekevän?
Sanoit, ettei oma kärsimyksesi voi helpottaa muiden oloa. Siinä olet ihan oikeassa. Kaikkien meidän tulee elää oma elämämme, kukaan muu ei sitä voi puolestamme tehdä. Itse meidän viimekädessä täytyy tehdä kaikki ratkaisut ja myös kantaa niistä vastuu.
Tuntuu siltä, että syytät kaikkia muita omasta kurjuudestasi (tai omaa syytäsi on vain huonot geenit, joka sekin on vanhempien syytä...?) etkä ole valmis katsomaan kunnolla peiliin.
Toisia ihmisiä ei voi muuttaa, harvoin voi tehdä mitään asioillekaan. Ainoa asia, jota elämässämme TODELLA voimme muuttaa on oma itsemme:asenteemme ja arvostuksemme.
Sinä et ole turha! Olet vaan tuuliajolla. Sinussa on paljon hyvää, keskity siihen.
Hyvää uutta vuotta! :))
"Säilyttäköön uusi vuosi sen,
mitä rakastat, tuokoon
tullessaan sen mitä kaipaat,
vieköön mennessään sen mitä
taakkanasi kannat."
>Tuo on myös sinun syytä muistaa.
Totta kai. Sitä olen aina yrittänyt korostaa, että ihmisarvo ei riipu itsetunnosta. Muut yrittävät väittää toisin.
>Aliarvioit jatkuvasti itseäsi ja keskityt >kaikkiin huonoihin puoliisi.
Johtunee siitä, mitä muut korostavat minusta eli palautteen pohjalta. Tiedän, että olen ankara vaatimuksissani. Sen vuoksi aikoinaan kielet olivat yhtä helvettiä, koska mielestäni jos lauseeseen lisättävistä sanoista yksikin on väärin, kaikki on väärin. Matematiikka olikin helpompaa, koska ensimmäinenkin virhe aiheutti kaiken siitä eteenpäin olevan väärin. Täydellisyyttä ei voi tavoittaa, tiedän, mutta sen pitää olla tavoitteena.
>Se ei ole kovin järkevää.
Harva asia on järkevää.
>Se, mitä itse itsestäsi ajattelet näkyy >kilometrien päähän vaikka et edes aukaisisi >suutasi.
Tottakai. Ihmiset salailevat asioitaan liikaa muutenkin. Toisen ihmisen kanssa puhuminen ja arviointi on todella vaikeaa, kun toisesta ei tiedä onko hän vihainen, iloinen vai jotain siltä väliltä.
>Jos et itse arvosta itseäsi niin kuinka >kuvittelet muidenkaan niin tekevän?
Lähden siitä, että en voi arvostaa itseäni kun muutkaan eivät niin tee.
>Sanoit, ettei oma kärsimyksesi voi helpottaa >muiden oloa. Siinä olet ihan oikeassa.
Tiedän. Jeesus-kompleksi.
>Kaikkien meidän tulee elää oma elämämme, kukaan >muu ei sitä voi puolestamme tehdä.
Valitettavasti asia on näin.
>Itse meidän viimekädessä täytyy tehdä kaikki >ratkaisut ja myös kantaa niistä vastuu.
Niin. Valitettavasti asia on näin. Itse olen aina yrittänyt elää ja osoittaa kantaa, että asian ei pitäisi olla näin. Ihminen on olemassa ihmiskuntaa ja valtiota varten, ei toisinpäin.
>Tuntuu siltä, että syytät kaikkia muita omasta >kurjuudestasi (tai omaa syytäsi on vain huonot >geenit, joka sekin on vanhempien syytä...?)
Se on muuten totta. Ihminen on geeniensä summa, eli geenithän on vanhemmilta. Toiseksi kasvatus muokkaa sen, mitä geeneillä ei voi muokata. Kasvatukseemmekaan emme pysty vaikuttamaan. Nykyään psykologien mukaan monet ongelmat ovat peräisin lapsuudesta ja kasvatuksesta. Lisäksi "aikuiselämän" kokemukset muokkaavat omaa käytöstä huomaamatta. Eli loppujen loupuksi me emme voi vaikuttaa oikeastaan yhtään siihen, mitä me olemme. Mutta asiaa ei voi myöskään esittää siten, että huonot geenit ja kasvatus olisi vanhempien syytä. Ansioita, ei syytä. Heilläkin on oma taustansa, joka perustuu samalle tapahtumaketjulle. Ainoat, joita "voisi syyttää" olisivat ensimmäiset ihmiset, jos sellaisia suoraan osoitettavia yksilöitä olisi olemassa. Mutta heitäkään ei ole. Syyllistä ei ole olemassa. Enkä voi syyttää muita omasta kurjuudestani. Pahimpina hetkinä tiedän, minkälaiseen pettymykseen joku törmäisi, jos todella alkaisi olla kanssani. Se tuottaa suurta katkeruutta itseäni kohtaan. En minä osaa syyttää muita siitä mitä olen. Ainoastaan siitä, että kukaan ei pysty auttamaan minua. Joka toisaalta sekään ei ole heidän syynsä. Sanalla syyllisyys on tässä hieman huono ilmaisutapa. Se tarkoittaa tarkoituksellista syyllisyyttä, jonkin teon tarkoituksellisuutta, asiassa jossa ei ole olemassa tarkoituksellisuutta.
>etkä ole valmis katsomaan kunnolla peiliin.
En ole koskaan tunnistanut itseäni peilistä tai kuvista. (Kylmänväreet). Ja kun tarkoitat etten pysty (todella) myöntämään itselleni, että olen syyllinen omiin ongelmiini, sekin on jossain syvällä "alitajunnassa" tms. Pahimmat hetket ovat ne, kun tajuaa kuinka pahassa tilanteessa on. Silloin ovat olleet ne hetket, milloin olen miltei pystynyt lopettamaan tämän tarpeettoman olemassaoloni.
>Toisia ihmisiä ei voi muuttaa, harvoin voi >tehdä mitään asioillekaan. Ainoa asia, jota >elämässämme TODELLA voimme muuttaa on oma >itsemme:asenteemme ja arvostuksemme.
Suuri illuusio. Aina kun olin koulukiusattu, minua alettiin muuttamaan. Hassua, että aina tässä suvaitsevassa yhteiskunnassa joka korostaa induvidualismia, halutaan muuttaa juuri näitä induvidualisteja. Saat olla mitä haluat, kunhan et kyseenalaista tätä valinnanvapautta. Sama illuusio on demokratiassa. Kaikki sallitaan, jopa anarkistien ja vegaani-eläinaktivistien ihmisvastainen toiminta. Mutta auta armias, jos joku heilauttaa natsilippua. Se on suuri rikos ihmisyyttä vastaan.
On totta, että jotkut pystyvät muuttamaan omia asenteitaan ja arvostuksiaan. Vastaamaan paremmin muiden vastaavia. Mutta mikä mieli tässä on? Muutetaan itseään, että kelpaisi muille? Eikö se ole oman itsensä pettämistä? Sen vuoksi aikoinani vastustin laihduttamista ihmissuhteiden muodostamisen helpottamiseksi, koska enhän se olisi minä enää laihdutuksen jälkeen. Se olisi keinotekoista. Samoin kuin silikonit ja muut kauneusleikkaukset yms. Ja arvostukset ja asenteet muuttuvat, luonnostaan. Hitaasti mutta varmasti. Suuntaan ja toiseen.
>Sinä et ole turha!
Olen niiden arvojen perusteella, mitä asetan maailmalle.
>Olet vaan tuuliajolla.
Kauan.
>Sinussa on paljon hyvää, keskity siihen.
Kerro? Aina kaikki viittaavat tuohon, mutta harvat, tai eivät ketkään, kerro mitä ne ovat?
Itse en keksi kuin analyyttisyyden, järjestelmällisyyden, ammattiini liittyvät positiiviset ominaisuudet, yrittelijäisyys, organisointikyky ja jaksaminen. Valitettavasti noilla kyvyilla ei menestytä ihmissuhteissa.
>Hyvää uutta vuotta! :))
Samoin. Joka tapauksessa.
Etsi uusi nainen! Kyllä niitä riittää ihan tarpeeksi meille jokaiselle.
Ota se naisen "etsintä" vaikka jonkinlaisena pelinä, joka onnistuessaan tuo sinulle tosi palkinnon. Luo vain oma ajatus, että löydät haluamasi, niin lupaan, että hän on pian edessäsi.
Hyvät joulun jatkot ja uudet vuodet. PIDÄ LIPPU KORKEALLA JA ENNEN KAIKKEA TEE HYVIÄ PÄÄTÖKSIÄ UUDELLLE TULEVALLE VUODELLE!!!
>Etsi uusi nainen! Kyllä niitä riittää ihan >tarpeeksi meille jokaiselle.
Niin...no... Kuten aiemmin sanottu, tässä keskustelistassa ollaan sivuttu vain yhtä osaa ongelmistani.
>Ota se naisen "etsintä" vaikka jonkinlaisena >pelinä, joka onnistuessaan tuo sinulle tosi >palkinnon. Luo vain oma ajatus, että löydät >haluamasi, niin lupaan, että hän on pian >edessäsi.
Kun tietäisikin mitä haluaa... :)
>Hyvät joulun jatkot ja uudet vuodet. PIDÄ LIPPU >KORKEALLA JA ENNEN KAIKKEA TEE HYVIÄ PÄÄTÖKSIÄ >UUDELLLE TULEVALLE VUODELLE!!!
Kiitos samoin.
Puheesi ovat pikkuisen ristiriitaisia. Ihminen on mielestäsi olemassa yhteiskuntaa ja valtiota varten, mutta samalla olet sitä mieltä ettei ihmisten pitäisi joutua tekemään ratkaisujaan itse. KUKA SIIS MIELESTÄSI KANTAA VASTUUTA YHTÄÄN MISTÄÄN? Realitycheck,kaveri! Kukaan ei loppupeleissä arvosta täällä yhtään ketään. Kaikki täällä ollaan ihan yhtä yksin.
Valitat ulkonäöstäsi, vaikkei siinä ainakaan gallerian kuvan mukaan ole mitään vikaa. Olet ihan hyvännäköinen heppu.
Mua häiritsee se, että kuittaat lähestulkoon kaikki edellisessä viestissä kirjoittamani asiat lauseella: "Valitettavasti asia on näin." Tai jollain muulla yhtä yhdentekevällä lauseella. Sanot olevasi analyyttinen, mutta mielestäni olet pelkästään oikea jääräpää. Olet pettynyt itseesi, muihin ja koko yhteiskuntaan ja kiukuttelet nyt siitä ettei kukaan voi auttaa sinua. Laistat vastuuta, vaikka tiedät että omasta elämästään vastuun kantaminen on jokaisen oma asia. Tilanteesi ei todellakaan ole toivoton, mutta et tunnu edes haluavan apua. Pyrit vaan kuittaamaan kaikki avuntarjoukset ja uudet näkökulmat asioihin vastaväitteillä. MIETI!! Elämä on rankkaa, se on tosiasia. Sinä itse olet ainoa, joka voi sinua auttaa. Muut voivat vain antaa tukeaan ja auttaa sinua tarkastelemaan asioita hieman eri kantilta, mutta loppupeleissä vastuu on sinulla. Käytä hyväksesi yrittelijäisyyttäsi, jota kerroit itselläsi olevan. Ystäväni sanoja lainaten: "Elämässä ei kukaan voi muuta kuin yrittää."
Mitä järkeä on rypeä itsesäälissä ja syyttää muita, kun tiedät että ongelmasi avaimet ovat sinulla? Sanoit, että itsesi muuttaminen muiden tarpeita vastaavaksi olisi itsesi pettämistä. Miten niin? Tunnut kaipaavaan kaikista kiihkeimmin muiden hyväksyntää ja kunnioitusta, mutta et ole valmis tekemään mitään asian eteen. Omien asenteiden ja arvostusten muuttaminen saattaa olla paras ratkaisu ihan sinulle itsellesi. Mieti asiaa omalta kannaltasi, älä muiden. Muiden mielipiteet tuntuvat olevan sinulle äärimmäisen tärkeitä, mutta pidät kuitenkin jääräpäisesti kiinni siitä, että et aio muuttaa asenteitasi pätkääkään. Sahaat näin oksaa, jolla istut.
Ketä muuten itse arvostat ja miksi?
Puheesi ovat pikkuisen ristiriitaisia. Ihminen on mielestäsi olemassa yhteiskuntaa ja valtiota varten, mutta samalla olet sitä mieltä ettei ihmisten pitäisi joutua tekemään ratkaisujaan itse.
Niin? Yhteiskunnan pitäisi tehdä ne, jos yksilöt eivät kykene tai pysty siihen.
KUKA SIIS MIELESTÄSI KANTAA VASTUUTA YHTÄÄN MISTÄÄN?
Me kaikki. Yhteiskunta. Tai ainakin pitäisi.
Realitycheck,kaveri! Kukaan ei loppupeleissä arvosta täällä yhtään ketään.
Se on valitettavasti totta. Näin ei saisi olla, mutta näin varmaankin on.
Kaikki täällä ollaan ihan yhtä yksin.
Totta.
Valitat ulkonäöstäsi, vaikkei siinä ainakaan gallerian kuvan mukaan ole mitään vikaa.
Kiitos.
Olet ihan hyvännäköinen heppu.
Kiitos.
Mua häiritsee se, että kuittaat lähestulkoon kaikki edellisessä viestissä kirjoittamani asiat lauseella: "Valitettavasti asia on näin." Tai jollain muulla yhtä yhdentekevällä lauseella.
Miten sitten minun pitäisi vastata? Useimpiin kohtiin se pitää paikkansa. Minun pitäisi toimia toisella lailla, tai olla toisenlainen. Asia on vain nyt näin, että olen tälläinen?
Sanot olevasi analyyttinen, mutta mielestäni olet pelkästään oikea jääräpää.
Se olikin oma arvio omista ominaisuuksistani. En ole väittänyt että se välttämättä pitäisi paikkaansa?
Olet pettynyt itseesi
Kyllä.
, muihin
Kyllä.
ja koko yhteiskuntaan
Kyllä.
ja kiukuttelet nyt siitä ettei kukaan voi auttaa sinua.
Kyllä. Valitettavasti asia on myös näin.
Laistat vastuuta, vaikka tiedät että omasta elämästään vastuun kantaminen on jokaisen oma asia.
Sana tiedän ei ole ehkä oikein. Tiedostan sen hetkittäin, ja silloin on "psykoosi" (tms) lähellä? En kestä totuutta? Ja edelleenkin, mielestäni tuossa meidän kaikkien pitäisi tehtä työtä sen eteen, etten omasta elämästään vastuun kantaminen olisi lopulta jokaisen oma asia. Minun kaltaisiani ei saisi enää päästää kehittymään (syntymään olisi huono termi?).
Tilanteesi ei todellakaan ole toivoton
Kuten sanoin, tiedostan että on monia pahempia asioita. En pysty vain tuntemaan empatiaa niitä kohtaan.
, mutta et tunnu edes haluavan apua.
Asia huolestuttaa minua aina kun huomaan sen. Se johtuu jostain pelosta. Ehkä toteaisin kaikki elämäni odotukset äärimmäisen ylimitoitetuiksi? Tajuaisin kuinka paljon aikaa olen heittänyt hukkaan? Haluan apua ja pelkään sitä.
Pyrit vaan kuittaamaan kaikki avuntarjoukset ja uudet näkökulmat asioihin vastaväitteillä.
Pelko tekee ihmisestä taistelijan. Tietysti eikös aina käsketä keskustelemaan ja kyseenalaistamaan? Ei, anteeksi. Sehän ei koske sitä tapausta "kun olemme oikeassa". Silloin toinen on itsepäinen jääräpää...
MIETI!! Elämä on rankkaa, se on tosiasia. Sinä itse olet ainoa, joka voi sinua auttaa.
Pelkään pahoin, ettei asia ole enää niin. Tuntuu siltä, että kaikki keinot auttaa itseään ovat aiheuttaneet tämän tapauksen kaltaisia ilmiöitä ja toiminta on yhä paniikinomaisempaa. Ikä ja aika on kulkenut ohitseni niin, että voin vain toivoa epätodennäköisyyksiä joilla joku nostaisi minut tästä kuopasta ylös.
Muut voivat vain antaa tukeaan ja auttaa sinua tarkastelemaan asioita hieman eri kantilta, mutta loppupeleissä vastuu on sinulla. Käytä hyväksesi yrittelijäisyyttäsi, jota kerroit itselläsi olevan. Ystäväni sanoja lainaten: "Elämässä ei kukaan voi muuta kuin yrittää."
Ja vahingoittaa lisää muita ihmisiä?
Mitä järkeä on rypeä itsesäälissä ja syyttää muita, kun tiedät että ongelmasi avaimet ovat sinulla?
Olenko väittänyt, että siinä olisi järkeä?
Sanoit, että itsesi muuttaminen muiden tarpeita vastaavaksi olisi itsesi pettämistä. Miten niin?
Koska yhteiskunnassa aina paasataan siitä, että pitäisi hyväksyä toisenlaisuus ja erilaisuus. Sitten kuitenkin toisessa käänteessä annetaan aina samaa oppia "muuttumisesta". Jos ei ole välttämätöntä muuttua, on välttämätöntä olla muuttumatta. Kielletään omat tarpeet?
Tunnut kaipaavaan kaikista kiihkeimmin muiden hyväksyntää ja kunnioitusta, mutta et ole valmis tekemään mitään asian eteen.
Koska mielestäni sen eteen ei saa tehdä mitään. Hyväksyntä, kunnioitus ja arvostus pitää tulla siitä mitä on ja tekee. Jos sitä ruvetaan hakemaan, se menettää arvonsa. Se on "kunnian" hakemista.
Omien asenteiden ja arvostusten muuttaminen saattaa olla paras ratkaisu ihan sinulle itsellesi.
Kts. yllä olevaa huomautusta siitä, että aina korostetaan erilaisuutta ja toisessa käänteessä yritetään muuttaa muiden kaltaisiksi...
Mieti asiaa omalta kannaltasi, älä muiden.
Nytkö pitäisi taas olla induvidualisti? Ensin muuttua toisten tarpeiden mukaan, ja nyt sitten ajatella omia etuja?
Muiden mielipiteet tuntuvat olevan sinulle äärimmäisen tärkeitä, mutta pidät kuitenkin jääräpäisesti kiinni siitä, että et aio muuttaa asenteitasi pätkääkään. Sahaat näin oksaa, jolla istut.
Tai syvemmän kuoppaa jossa olen? Edelleenkin samaa vanhaa kiistakysymystä, miksi minun täytyisi muuttua yhteiskunnassa joka korostaa hyväksyvänsä erilaisuuden? Ristiriita on suunnaton. Muutenkin maailmassa on _valtavasti_ tarpeetonta muuttumista. On aika palata hyväksi todettuun oppiin, että jos ei ole välttämätöntä muuttua, on välttämätöntä olla muuttumatta.
Ketä muuten itse arvostat ja miksi?
Hyvä kysymys. Työtovereitani (suurinta osaa) heidän ammattitaitonsa ja työn vuoksi jota he tekevät. Ne joita en arvosta, eivät osoita työtään kohti sellaista arvostusta ja edellytän työlle annettavan. Lisäksi on ns. henkilökemioiden eroja. Lähimpiä ystäviäni, että he jaksavat jakaa harrastukset ja ajan kanssani. Parhainta ystävääni avopuolisoineen, että he ovat alkaneet yhä paremmin jakaa surujani ja murheitani tässä maailmassa.
Mutta jos ajattelen ns. loogisesti, oman maailmankuvani mukaisesti, joitain harvoja tiedemihiä ja starwinistisen kehityksen edelläkävijöitä.
Mutta silloin pitäisi kysyä mitä on arvostus? Minä en kykene juurikaan antamaan ihmisille eri arvoja muuta kuin toiminnan ja käyttäytymisen kautta. Lieneekö se suurin ongelmani?
No, tässähän on alla viesti, joka sai minut "sekaisin" 24.12.2004
>Kiitos ja sitä samaa. En asu enään parkanossa, >asun miettisen kanssa kankaanpäässä.
Itse asiassa eniten suututti, että tämä asia sai näin valtavat mittasuhteet. Taas. Vaikka kaikesta on kulunut aikaa... Ja "kaikesta" ei tarkoita oikeastaan mitään.
No, seuraavaan päivään kestin, sitten lähetin seuraavan viestin:
Ai. Teillä on mennyt jo niin vakavaksi. Onneksi olkoon. Yritän kaivaa sen osoitteen sitten firman tiedostoista jos Timo on sen ilmoittanut sinne... (sniff)
(kysyin osoitetta alkuperäisessä viestissä, halusin varmistaa tietojeni oikeellisuuden).
No, olin tänään toimistolla töissä ja soitin Timolle. Hän oli sairaana ja koneelta ei löytynyt osoitetta. Sain kuulla, että se on täällä, se ei ollut vain yhteisessä tietokannassa. Sanoin, että lähettää terveisiä. Samalla kävin ylhäällä kuvaamassa valokuvasta Virpin puhelimeeni (naisista on niin vaikeaa saada kuvia). Kävin syömässä, ja kun tulin takaisin, laturissa olleeseen puhelimeeni oli tullut seuraavat viestit:
1.
Voisit jättää sen meidän osoitteen etsinnän.se ei edes kuulu ajojärjstelijälle, sille kuuluu vaan puhelinnumerot. Ja sitä paitsi sä olet tällä hetkellä vaan
2.
Jannen sijainen. Tää homma on menny liian pitkälle jo. Voitko jättää meidät rauhaan, älä soita, älä lähetä viestiä, älä tee mitään.Hanki oma elämä, kiitos!
No, eräänlainen helpotus oli, että hänet saattoi poistaa kännykästä (minun monimutkaisilla systeemeilläni se ei muuten olisi onnistunut. Se helpotti. Mutta silti tuntuu siltä, että mikä vika minussa on kun aina kaiken (aina ja aina, toinen kerta?) täytyy mennä tähän asti?
Ja jotenkin vain se sattuu, kun tietää toisen olevan oikeassa. Pitäisi hankkia elämä. Mutta se ei koskaan onnistu...
Älä hyvä kaveri puhu "aseista" yms "josuskaltais" tms -juttua. Hankkivat meinaan sulle aika äkkiä M1 lähetteen psykiatriseen pakkohoitoon. Vittu! Muija hommaa varmaan sulle lähestymiskiellonkin, jos et nyt ryhdistäydy!
Unohda se idiootti ja kohtele sitä kuin ilmaa, niin enemmin tai myöhemmin se ottaa suhun yhteyttä, tai jos ei ota, niin painukoon v****n. Vitutuksesta selviää kun rupeet treenaamaan apinanraivolla ja kyykkäät 250kg:lla muutaman toiston, penkki 150kg:oon ja massaa kunnolla kehiin, siinä parhaat masennuslääkkeet.
Ole perkele jämäkämpi gimmojen kanssa, äläkä ruinaa niitten perään. Jos lätkäännyt johonkin, NIIN ÄLÄ MISSÄÄN TAPAUKSESSA NÄYTÄ TUNTEITASI ettet jää myöhemmin alakynteen. JA NYT LOPPU HORINAT JA SALILLE!
>Älä hyvä kaveri puhu "aseista" >yms "josuskaltais" tms -juttua. Hankkivat >meinaan sulle aika äkkiä M1 lähetteen >psykiatriseen pakkohoitoon.
Ei ole hankkineet tähänkään mennessä. Sinänsä mielenkiintoista, että koska en ole eläessäni ampunut kuin kolmasti ja silloinkin käytännössä kerran, niin tämä jouluaaton viestin ansiosta kävi mielessä ainakin sata kertaa että olisi ase niin eikun laukaus suuhun tai ohimoon? Ja se loppui tuon viestin myötä kuin leikaten. No, lääkärit tietää parhaiten, mikä on meille hyväksi.
>Vittu! Muija hommaa varmaan sulle >lähestymiskiellonkin, jos et nyt ryhdistäydy!
No, sittenpähän hankkii. Edellinen kerta kun itse rakastuin johonkin (ensin) johti todelliseen stalkerismiin jota itsekin säikähdin todella paljon. Silloin hän ei hankkinut mitään. Tottahan toki antaisin vaikka käteni jos näkisin hänet, mutta en näe mitään vaivaa tällä hetkellä hänen näkemisekseen. Kaikki tieto on nykyään hankittavissa. Vaikka netistä, jos ei muuten. Väestörekisterikeskuksesta voi ostaa kenen tahansa asuintiedot, elleivät ne ole salaiset.
>Unohda se idiootti ja kohtele sitä kuin ilmaa, >niin enemmin tai myöhemmin se ottaa suhun >yhteyttä, tai jos ei ota, niin painukoon >v****n.
No, kyllä se on rasti seinään jos ottaa yhteyttä. Kun kerran on se uusi mies. Saa nähdä miten miehen kanssa tullaan töissä toimeen tämän jälkeen. Onneksi sentään "valitsi hyvän" äijän. Muutama huonompikin vaihtoehto olisi ollut olemassa.
>Vitutuksesta selviää kun rupeet treenaamaan >apinanraivolla ja kyykkäät 250kg:lla muutaman >toiston, penkki 150kg:oon ja massaa kunnolla >kehiin, siinä parhaat masennuslääkkeet.
On varmasti. Jollekin. Minä painan enemmän töitä.Minä olen sen verran epäfyysinen ihminen.
>Ole perkele jämäkämpi gimmojen kanssa, äläkä >ruinaa niitten perään.
No, varmaankin vaatii pientä selvitystä? Hän alunperin teki liikkeen minua kohtaan, ja minä kun en ole koskaan ollut näissä merkeissä tekemisissä naisten kanssa (kerran aiemmin noin päin, ja viimeisin katastrofaalinen lähestyminen johti täystuhoon 7.4.2000). Olinkin "helpottunut" kun homma loppui heinä-elokuussa, mutta tämä kaipaus iski sen jälkeen. Huomaa, että emme koskaan muuta tehneet kuin kättelimme emmekä puhuneet "mitään roiseja". Sikäli säälittävää, että tälläinen "suhde" johtaa tälläiseen. Siis itseasiassa enitenhän tässä kaikessa repii juuri se, että asia vaivaa näin eikä tunteita ja mieltä saa hallintaan.
>Jos lätkäännyt johonkin, NIIN ÄLÄ MISSÄÄN >TAPAUKSESSA NÄYTÄ TUNTEITASI ettet jää >myöhemmin alakynteen.
Kun olisi jotain tunteita, joita esitellä.
>JA NYT LOPPU HORINAT JA SALILLE!
Onnea valitsemallanne tiellä.