taloudelliset näkymät ja niihin varautuminen

Kenellekään ei liene enää epäselvää että Suomen valtion talous on surkeassa jamassa ja velkaantuminen hälyyttävää. Kenellekään ei liene myöskään yllätys että edessä on raskaita leikkauksia ja kulujen karsimisia kaikkialla yhteiskunnassa. Leikkaukset tulevat näkymään kipeästi myös urheilukentällä. Judoliiton ja judoseurojen, kuten kaikkien muidenkin urheilulajien liittojen ja seurojen, on varauduttava merkittäviin julkisten tukien ja avustusten vähenemisiin jo heti ensi vuonna.

Onko judoliitossa ja seuroissa luotu strategiaa tulevan varalle? Jos ei vielä ole niin sellaisen tekeminen pitäisi aloittaa kiireesti. Vastauksia pitää saada mm. seuraaviin kysymyksiin:
- miten pidetään rakenteet pystyssä ja turvataan toiminta vaikka rahaa on merkittävästi nykyistä vähemmän
- kun rahaa on vähemmän niin mitkä ovat ne alueet joista leikataan? esimerkiksi on varsin todennäköistä ettei liitto voi ylläpitää nykyistä määrää palkattuja ihmisiä enää tulevaisuudessa vaan toiminnan on pohjauduttava enemmän vapaaehtoistyöhön
- talouden tiukentuessa edessä on vääjämätön valintatilanne huippu-urheilu vs kuntourheilu. on pakko valita kumpaan rahat satsataan kun molempiin ei enää riitä
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mites samalla tapaa muiden kamppailulajien kanssa, samalle viivalle myös julkisten tukien suhteen? Näyttää tuo muilta lajeilta onnistuvan omin voimin.

Äänestä
  • Riippuu mitä muita kamppailulajeja tarkoitat. Esimerkiksi paini on olympialajina hyvinkin samalla viivalla judon kanssa. Merkittävä osa painiliiton ja painiseurojen tuloista koostuu julkisista tuista. Laji on halpa harrastaa mutta kallis kilpailla huipputasolla sillä leiritykset ja kilpailut ympäri maailmaa on kallista lystiä. Jos julkiset tuet vähenee niin samassa suhteessa vähenee myös liiton mahdollisuudet satsata olympiaryhmäänsä ellei sitten tehdä merkittäviä uudelleenjärjestelyjä ja panostusten painopistemuutoksia.

    Äänestä

  • Ja mitäs Liitto on kisaaj8in satsannut? Matkojen ja leirien tulot vastaavat niihin lähetettyjen toimihenkilöiden kuluja eli nollasummapeli...

    Äänestä

ei ole välttämättä huono asia. silloin töitä tehdään rakkaudesta lajiin ja usein myös suuremmalla intohimolla.

Äänestä
  • Autoja voisi liitto ostaa tai vähintään liisata toimihenkilöille. Seuroilta voidaan hyvin periä kulut jäsenmaksujen kautta. Kymppi pari kuussa ei kenenkään taloutta kaada.

    Äänestä

  • Ja tuotako trollia pitäisi uskoa?
    Heitetäänpäs posketon väite jota paheksutaan.
    Kukaan ei varmaan mieti väitteen todenperäisyyttä.

    Äänestä

Se, että liiton miehet maksetaan ja kisaajat saavat itse maksaa itsensä kertoo kyllä, kuka tekee hommia suurella sydämellä ja kuka päättää rahojen käytöstä.

Äänestä
  • kisailijathan maksaa myös mukaan lähtevät toimihenkilöt ja valmentajat. Matkan hinnat on laskettu niin että se kattaa aina muutaman vapaamatkustajan. reissut halpenisi huomattavasti jos liitto maksaisi edes oman henkilöstönsä reissut

    Äänestä

Joo mutta vaikka kisailijat maksaa, niin judoliitto päättää ketkä pääsee maksamaan. Outoa?

Äänestä

Hmmm... eikös tuo toimi samalla tavalla pääsääntöisesti kaikissa lajiliitoissa?

Äänestä
  • Taitaa toimia. Nämä "maan tavat" murtuvat hitaasti. Nyt on maailman jalkapalloliitossa poliisitutkinnat menossa mutta siellä liikkuukin sen verran rahaa että riittää tutkittavaa. Autourheilu on aina ollut läpimätää. Judon Viser on paheksunut näitä "urheilusta eläviä" parasiitteja, joten kv liiton tuki on takana jos Suomessa haluttaisiin muuttaa systeemiä ja alkaa tukemaan urheilijoita eikä toimihenkilöitä.

    Äänestä

Futis ja autourheilu on oma lukunsa mutta tuskin nyt mikään laji toimii oikeasti ilman toimihenkilöitä. Ja ihmiset arvostaa entistä enemmän omaa vapaa aikaa kiivaan työelämän vastapainoksi. Eli vapaaehtoisia löytyy entistä vähemmän. Eli yhtälö vaikuttaa mahdottomalta.

Äänestä
  • Jos rahat on loppu niin on pakko toimia ilman palkattuja toimihenkilötä. Pakon edessä on vaan sopeuduttava ja ensi vuonna se tilanne on edessä.

    Laskusuhdanteessa ihmisten arvot muuttuvat, osittain pakon sanelemana kun uranäkymät heikkenee tai töitä ei ole ollenkaan. Yhä useammalla onkin taas ylimääräistä aikaa. Lisäksi ahdingon kasvaessa yhteisöllisyys alkaa taas kiinnostaa. Tiukassa paikassa on mukavampaa olla joukossa kuin yksin jolloin oto-pohjaiseen yhdistyöhönkin alkaa taas löytyä tekijöitä. 90 luvun alun lamassa merkit oli ilmassa ja nythän on tiedossa paljon rajumpi ja pidempiaikainen syöksy joka ei ole ainoastaan taloudellinen vaan myös sosiaalinen.

    Äänestä

Taas täällä ollaan pääsääntöisesti ihan hakoteillä...

Äänestä
  • Avaa toki enemmän.

    Äänestä

  • Toimihenkilöille voi ja pitää maksaa mutta ei aina ja kaikkea. Harkintaa ja tulosvastuuta, kiitos. Urheilijat keskiöön, toimihenkilöt ovat vain mahdollistajia ja auttajia, eivät saisi olla vallankäyttäjiä ja budjetoinnin lähtökohta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onkomitääntehty kirjoitti:

Kenellekään ei liene enää epäselvää että Suomen valtion talous on surkeassa jamassa ja velkaantuminen hälyyttävää. Kenellekään ei liene myöskään yllätys että edessä on raskaita leikkauksia ja kulujen karsimisia kaikkialla yhteiskunnassa. Leikkaukset tulevat näkymään kipeästi myös urheilukentällä. Judoliiton ja judoseurojen, kuten kaikkien muidenkin urheilulajien liittojen ja seurojen, on varauduttava merkittäviin julkisten tukien ja avustusten vähenemisiin jo heti ensi vuonna.

Onko judoliitossa ja seuroissa luotu strategiaa tulevan varalle? Jos ei vielä ole niin sellaisen tekeminen pitäisi aloittaa kiireesti. Vastauksia pitää saada mm. seuraaviin kysymyksiin:
- miten pidetään rakenteet pystyssä ja turvataan toiminta vaikka rahaa on merkittävästi nykyistä vähemmän
- kun rahaa on vähemmän niin mitkä ovat ne alueet joista leikataan? esimerkiksi on varsin todennäköistä ettei liitto voi ylläpitää nykyistä määrää palkattuja ihmisiä enää tulevaisuudessa vaan toiminnan on pohjauduttava enemmän vapaaehtoistyöhön
- talouden tiukentuessa edessä on vääjämätön valintatilanne huippu-urheilu vs kuntourheilu. on pakko valita kumpaan rahat satsataan kun molempiin ei enää riitä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu