Työnantajana tiedän, että on työntekijöitä jotka osaavat hommansa hyvin, ja on myös niitä joiden tekemisiä pitää koko ajan vahtia. Perussuomalaiset palkattiin hoitamaan kansan asioita puolueohjelman ja vaalikampanjansa vuoksi. Tavallaan koko puolue on joukko kansan valitsemia työläisiä joiden tarkoitus on ajaa äänestäjiensä etua, luonnollisesti Suomen edun ohessa.
Perussuomalaisten tulisi muistaa kuka heidät on palkannut, onko se EK, Kokoomus, Keskusta, suurpääoma, EU vai joku muu taho. Itse työnantajana ja äänestäjänä luulin tietäväni kenet minä palkkasin asioitani ajamaan, ja meitä hyvässä uskossa palkkasopimuksen allekirjoittaneita äänestäjiä on lähes puoli miljoonaa. Ennen palkkaamista luin CV:n huolella, puolueohjelman ja vaalikampanjan perusteella uskoin ääneni perussuomalaisille.
Palkkauksessakin voi sattua ohilyöntejä, tällä kertaa näyttää juuri näin käyneen. Työntekijä ei olekkaan niin hyvä kuin antoi haastattelussa ja ansioluettelossaan ymmärtää, ellen paremmin tietäisi niin tätä tapausta voisi verrata "valelääkäri keissiin". Työntekijä on suoranaisesti valehdellut osaamisensa tason ja väärentänyt ansioluettelon. Työntekijä ei osaa tai halua tehdä työnantajan hänelle osoittamia tehtäviä. Työntekijä tekee työajalla kaikkea muuta kuin sitä työtä mitä hänen kuuluisi tehdä. Mitä työantaja voi tehdä tällaisessa tapauksessa, irtisanomisaikakin on kohtuuttoman pitkä, lähes kolme ja puoli vuotta.
Yksi asia on kuitenkin varma, kukaan ei halua työntekijää joka ei hyödytä työnantajaansa millään tapaa, ohi on ne ajat kun kunnanmiehet lapioon nojailivat. Työntekijä joka ei kykene annettuja tehtäviä suorittamaan, hänet hyvin usein irtisanotaan. Tällä haavaa irtisanomisuhan alla on yksi möhömahainen haihattelija johtaja ja 38 duunaria.

Vastaukset 2
Vanhimmat
buhahahaha melekein tuli soini tosta mieleen.
Minusta oli hyvä vertaus. Pahoittelen vähäisiä kommentteja. Tällä palstalla saa mielenkiintoa eniten pierujutut. Jos kirjoitat asiaa, seuraus on yleensä täysi hiljaisuus.