Pitäisikö vaan luovuttaa?

Tämmöinen

Olen 22 vuotias kundi jolla poikuus tallessa kuin kassakaapissa. En ole ollut vastakkaisen sukupuolen kanssa minkään laisessa seksuaalisessa kontaktissa koskaan. Kun olin 14 - 15 vuotias, alkoi ajatus tyttöystävästä kiinnostamaan. Kuitenkin olen ollut koko ikäni ujon sorttinen ja alkoholittoman elämäntavan takia kaveripiiri on olematon kun en ole osallistunut baarireissuihin yms.
Itseluottamus on matalalla ja en näe itseäni yrittämisen arvoisena. Vaikka olen armeijan käynyt, niin asun opiskelija-asunnossa korkeakoulun loppuun asti. Eli kuka huolisi henkilön joka ei omista edes omaa asuntoa tai jolla ei ole toistaiseksi varaa semmoista hankkia? Sukulaiset ja lähipiiri hiillostavat välillä kysymyksillä "koska me tavataan sun tyttöystävä" tai "milloin meinaat semmoisen hankkia".
En ole varma pilkkaavatko he minua vai vitsailevatko, sillä he tietävät kyllä onko minulla kumppania vai ei. Nyt on kulunut seitsemän vuotta ensimmäisistä haaveista ja taitaa olla parasta antaa olla. En muuten ole uskovainen ja en ole koskaan uskonut avioliittoon, joten siihen on turha odotella. Kaikki muut koulua käyvät opiskelijat ovat aina niin iloisia ja kaikki on aina hyvin. Välillä mietin miten he tekevät sen. Kuitenkin ajatus siitä että jos on itse onneton niin ehkä joku muu on puolestaan onnellinen. Onko kellään kokemuksia vastaavasta tai muita ehdotuksia miten menetellä? Vaikka olen osittain hyväksynyt osani yksinäisenä kulkijana, niin välillä ajatus siitä mitä olen sit viisikymppisenä kyllä karmaisee.

20

219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jaaaaaaaahaaas

      Itte oon 21vuotias neitsyt nainen, okei 20, kohta 21 valehtelematta.

    • Rehvakkaatterhakkaat

      Jostain tyttis sullee : D

    • Niinpäminäkin

      Niinpä vähän vaikee sanoo sulle mistä tyttöystävä itse noin saman ikäsenä kokemattona naisena

    • UjoKokematon26v

      Minkähän takia suurin osa täällä olevista kokemattomista naisista ja miehistä vain tyytyy surkuttelemaa omaa kohtaloaan sen sijaan että edes yrittäisivät tutustua toisiinsa? Juuri täältä moni vois sen kumppanin itselleen löytää. Vaivaako niin monia muitakin ujous vai mikä siinä on ettei voida edes yrittää? Pelkkä surkuttelu nyt ei ainakaan vie asioita toivottuun suuntaan.

      • UjoKokematon26v

        Vai olisko kuitenkin niin että naisia se kokemattomuus ei sittenkään juurikaan vaivaa eikä naiset yleensäkkään halua antaa miehille mitään mahdollisuutta tutustua itseensä vaan keksivät loputtomasti tekosyitä välttääkseen tutustunasta yhteenkään mieheen kuten eräskin neiti tuossa toisessa keskustelussa. Muutenkin naisten kokemattomuus on yleensä liian korkeista kriteereistä johtuvaa toisin kuin useimpien miesten. Näin olen ymmärtänyt.


      • Hhhaahhha

        Kuka neiti missä keskustelussa??


    • kyrpä_pystyyn_ja_menoksi

      käännä tilanne voitoksesi. mene sellaiseen baariin/ravintolaan missä puumat saalistaa. annat poikuutesi jollekin about 45 vee puumalle and that's it ! puuma osaa arvostaa sinun kokemattomuuttasi. kandee vaikka ryhtyä vähäksi aikaa puuman vakipanoksi. kyllä se itsetunto siitä kasvaa ja ujous karisee. jos olet vasta 22 vee niin sinulla on useita vuosia aikaa etsiä vakituisempaa tyttöä/naista.

      Baarissa voi muuten juoda myös alkoholittomia drinkkejä!

      • WanhaKyynikko

        Tälle kommentille ja neuvolle peukkua! Suosittelen samankaltaista lähestymistapaa...


    • Kehitys

      Homma menee lyhyesti niin, että naiset valitsevat kumppaninsa, koska naisille on käytännössä loputon tarjonta miehistä. Tästä syystä naisille muodostuu myös alyttömät kriteerit miesten suhteen ja he etsivät sitä herra täydellistä niin kauan, kuin vain aikaa annetaan, oli sitten kyseesssä koko elämä tai satunnainen baari-ilta. Lopputulos on se, että mies kuka viimeiseksi sattuu jäämään naisen seuraksi päätyy todennäköisesti sänkyyn kyseisen naisen kanssa, koska naiset eivät osaa tehdä päätöksiä.

      Eli lyhyesti sanottuna pidä huoli, että olet se alfa-uros, jolle on myönnetään lupa siittää kyseinen naaras ja tyydyttämällä hänen tarpeet. Tähän palaa kuitenkin luonnollisesti helvetisti rahaa varsinkin baarissa, sillä miehen kuuluu tarjota kaikki juomat, hotellista puhumattakaan.

      • Guggilooo

        Jjjaaahasdddddd


      • erwwrrqeqrt

        Tai toinen vaihtoehto on tarjota jossain lähikapakassa pari kaljaa jollekkin pubiruusulle jos haluaa päästä helpommalla. Nuo pubiruusut on tuskin läheskään niin tarkkoja seurastaan kun eivät itsekkään ole lähellekkään niitä kaikkein laadukkaimpia naisia.


      • hyvälogiikka

        Nainen valitsee paitsi ettei osaa tehdä päätöksiä...


    • Nainen_tietäväinen

      Miksi sun pitäisi tehdä selontekoa kenellekään asumismuodostasi ja suhteestasi sukulaisiin? Lupaan, että siistin olemuksen, suhteellisen alkoholittoman pään ja hyvät käytöstavat omaava saa varmasti.

    • hglgl

      En muuten ole samaa mieltä, että jokanaiselle on loputon tarjonta miehistä! Eläinmaailmassa mikä tahansa naaras saa ehkä valita parhaan uroksen, mutta kyllä ihmisillä on toisin. Jos olet ruma nainen niin kyllä varmasti olet pilkan, naurun ja vähintään kuiskuttelun kohde Suomessa vuonna 2015. Oli oikeasti vaikea menettää neitsyytensä! Toki monella naisella tilanne on se, että halukkaita miehiä riittää, mutta ei kaikilla! Nykyinen, pinnallinen elämäntapa on helvettiä rumille ihmislle, olivat he sitten miehiä tai naisia. Baarissa humaltuneet huutavat törkeyksiä.

      -nuori nainen

    • fdghfyhytf

      Väitänpä että oli sukupuoli kumpi tahansa niin ei ekan kerran toteuttaminen järin vaikeaa ole, jos riittää joku kännipano jossakin jonkun kanssa. Jos haluaa siitä sellaisen että sitä kehtaa muistella ja sitä suorittaessa on jotensakin turvallinen oli, niin asia muuttuu vaikeammaksi.

      PS. tämä ei enää ole aiheesta.

    • OmiaTuntemuksia

      Olin samassa tilanteessa kuin aloittaja. Ei suuremmin kavereita eikä rohkeutta lähestyä oman ikäisiä tyttöjä. Aina vähän ollut se "luokan hiljaisin poika". Kolme vuotta kärsin jatkuvaa päivittäistä alemmuuskompleksia siitä kuinka olen vieläkin neitsyt enkä ole koskaan seurustellut enkä edes suudellut ketään. Yksin johonkin baariin meneminen ei vaan tahtonut onnistua edes kännissä. Ajattelin että mitä mä siellä teen kun en uskalla kuitenkaan lähestyä ketään ja jos joku tulis juttelee kusisin homman kuitenkin. Huono itsetunto johtui koulukiusauksesta ja nuoruuden sekä varhaisaikuisuuden syrjäytymisestä. Rupesin kipeästi etsimään lääkettä vaivaan netistä. Ajauduin pelimies kirjallisuuden ja kaikenlaisten itsekehittämisoppaiden pariin joiden oppeja yritin epätoivoisesti noudattaa. Olin burnoutissa kun koitin kitkeä kaikkea heikkoutta itsestäni pois esittämällä jotain ihme roolia joka teki minusta täyden pellen. Kuitenkin vihdoin uskalsin yksin baariin ja eräs puumakin koitti lähestyä, mutta kun hän kävi kiinni -> jänistin. Tuo puuma oli niin vanha muutenkin, mutta tuolla roolilla melkein sainkin hänet. Tuon roolin sisällä oli heikko itsetuntoinen ihmisriekale joka oli uskonut kaiken lukemansa ja koitti nyt olla naistenmiestä. Nykyään kyllä uskallan mennä baariin omana itsenäni. Ei kyllä taida nuo yhdenillan jutut edes olla minua varten.

      Lopulta muutaman vuoden vanhempana kuin aloittaja pakotin itseni prostituoidun luokse ja niin se neitsyys lähti itsestäni n. 15 vanhemmalle naiselle. Kokemus ei ollut häävi siihen rahasummaan nähden jonka maksoin. Henkinen helpotus oli nautintoa suurempi, mutta samalla petyin kokemukseen. Odotin seksin olevan jotain paljon hienompaa. Se oli yllättävän kömpelöä ja työlästä ensikertalaiselle. Myöhemmin on kaduttanut se kun poikuus meni maksulliselle, ei se että se lähti, vaan se että minulla ei ollut tunteita tätä tuntematonta henkilöä kohtaan. Myöhemmin olen käynyt ajattelemaan että kaikelle on oma paikkansa. Itse kiirehdin asian suhteen eikä siitä seurannut kovin hyvää lopputulosta. Jonkun panomiehen mielestä pitäisi varmaan ruveta nyt kaatamaan naisia urakalla, mutta itse en edes ole sellainen luonteeltani. Haluisin ihan kunnon seurustelusuhteen.

      Tästä neitsyys/poikuus asiasta saa kyllä kehitettyä kunnon alemmuuskompleksin itselleen. Sukulaisten, vanhempien ja kaverien painostukset pahentavat tilannetta. Peräkammarinpoika yms. nössö kommentit repivät itsetuntoa. Se ajoi itseni lopulta tähän ylilyöntiin ja menin maksullisiin. Minullekin on sanottu lähipiirissä että nuorena pitää seurustella ja tutustua vastakkaiseen sukupuoleen. Vaikeaa se on syrjäytyneen, masentuneen keneenkään tutustua varsinkaan kun ei ole kaveripiiriä. Jo kaverien hankkiminen on tässä tilanteessa vaikeaa kun on ollut 13v lähtien erilainen kuin muut. En ole koskaan sopeutunut näihin "kaveripiireihin" joissa mennään massan mukana kuin lampaat. Kaikki tämä on muokannut minustakin oman tien kulkijan. Katkeruus elämättömästä nuoruudesta sekä koulukiusauksen jättämät traumat on asioita joita olen kantanut jo yli 10v mukanani. En edes jaksa ajatella että asiat järjestyy kun niin ei ole tähän mennessäkään tapahtunut. Pieniä valon pilkahduksia on ollut, mutta nekin vain hetkellisiä. Toki kaikki voi muuttua vaikka täysin päälaelleen vielä, onhan tässä koko elämä aikaa, mutta tuskin niin käy.

      • sorivaankuule

        Et oo mikään "oman tiesi kulkija" vaan samanlainen kuin muutkin yksinäiset sosiaalisesti taidottomat. Ehkä sillä erotuksella, että menit sinne huoriin ja hoidit homman pois.


    • hehhehheh_

      Sulla on asiat vielä hyvin. Yritäppä olla 165-senttinen mies miesten ja naisten maailmassa. Hyvä että saat edes sääliviä katseita vastapuolelta.

    • M52_

      Vähän pidempää seurustelusuhdetta tässä ensin alkuun tarvitaan. Ketjun aloittaja kirjoitti olevansa ujo ja kokematon 22v. Omat nuoruudenmuistot kannustamaksi esimerkiksi.

      Itse olin samankaltaisessa tilanteessa opiskeluaikoina, onneksi sentään kauppakorkeassa jonka sukupuolijakauma lievästi suosii miehiä. Mutta ylimääräinen handicap kotona asuminen, opiskelupaikkakunnalta kun olin. Kavereita kyllä oli ja juhlissa pyörittiin, enemmän tai vähemmän nousuhumalassa toki, 1980-luvulla nuorten alkoholikäyttö kun oli aika reipasta.

      Tyttöjen suhteen olin kovin ujo ja puuttui rohkeutta lähestyä tositarkoituksella. Sama vika toki jo lukiossa, vaikka muutamat joskus roikkuivat ihan kirjaimellisesti kiinni jossain kotibileissä.

      Sitten 23v kesälomalla satuin törmäämään yhteen mukavaan puolituttuun. Päässä nahsahti jokin rohkea extrovertti moodi päälle ja seuraavana päivänä kesätöissä pankissa (vuosikymmeniä sitten oli paljon pankkeja ja niissä kesätyöpaikkoja kauppat-yo:ille.) tartuin puhelimeen ja sovin treffit. Samassa työpöydässä vastapäätä istuvat pari vähän vanhempaa tyttöä katsoivat suu auki "siis sovitko tuosta ihan pokkana treffit?". No, rohkeusmoodi pysyi hyvin päällä, eikä herrasmies kerro tarkemmin kuuman kesän 1989 yksityiskohtia tästä eteenpäin.

      Jaarittelullani yritän kertoa esimerkin avulla, että voisit ihan oikeasti yrittää "kylmään veteen hyppäämistä". Olla ihan totaalisesti jotain muuta kuin oma ujo itsesi. Ota asia viihteenä, eräänlaisena Linnanmäen vuoristoratana. Jos tulet torjutuksi, so what! Uutta kehiin heti, ei jäädä tuleen makaamaan. Mikäli mahdollista, seuraava yritystys joku paremman näköinen.

      Tuo minun eka seurustelu kesti vajaa 3 kk, mutta sen jälkeen osasin laittaa tuon "rohkeusmoodin" päälle. Tuli suorastaan tavaksi olla aina metsästämässä. Joskus jäi pariin tapaamiseen, toisinaan jopa puolen vuoden seurustellun. Oikein hymyilyttää nyt aikuisena, että noin 3 vuoden aikana tapailin toistakymmentä tyttöä ennen vakiintumistani nykyisen vaimon kanssa.

    • Lonely12345

      Sori jos vaikutan pervolta. Minkälainen olet? Olisitko valmis sellaiseen ns yhden kerran juttuun tarkoituksena päästä neitsyydestä eroon? Vai onko sulla suhde ihan etsinässä enemmänkin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      107
      7381
    2. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      65
      6946
    3. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      58
      3482
    4. Nainen, olet jollakin tavalla pelottava

      Tunne sinun suhteen on ehkä verrattavissa ruusupensaaseen, hurmaavan kaunis kukka, upea tuoksu, mutta jos yrittää lähell
      Ikävä
      58
      1262
    5. Kuumat päivät

      Hyvää huomenta. 🌞🌼☕😊🙌 Sinkkukesä 2024
      Ikävä
      347
      1243
    6. Valkeakosken surmaaja oli koeajalla edellisestä tuomiosta

      Tässä osoitus, että rangaistukset Suomessa ovat liian löysiä ja se maksoi tämän tytön hengen https://yle.fi/a/74-2009067
      Maailman menoa
      14
      1113
    7. Naiset pysyy sinkkuna ja ottavat mieluimmin koiran

      Nykynainen ei halua jakaa elämäänsä miehen kanssa, vaan elää yksin ja ottaa koiran tai koiria. Ja pikkuvähemmistö eli in
      Sinkut
      218
      1066
    8. Haaveilen sinusta

      Läheisyydestäsi, kosketuksestasi. Siitä että saisin koskettaa sinua. Pitää sinua lähellä. En tiedä mistä tämä tuli. Tied
      Ikävä
      22
      933
    9. Enpä usko että olisit valmis jättämään kaiken

      Vaikka tulisin ja kosisin sinua.
      Ikävä
      48
      881
    10. Ohimenevältä

      Tilalta tämä alkaa jo vaikuttamaan. Arjen pieni piristys olimme toisillemme.
      Ikävä
      29
      853
    Aihe