Pitäisikö vaan luovuttaa?

Itte oon 21vuotias neitsyt nainen, okei 20, kohta 21 valehtelematta.

Jostain tyttis sullee : D

Niinpä vähän vaikee sanoo sulle mistä tyttöystävä itse noin saman ikäsenä kokemattona naisena

Minkähän takia suurin osa täällä olevista kokemattomista naisista ja miehistä vain tyytyy surkuttelemaa omaa kohtaloaan sen sijaan että edes yrittäisivät tutustua toisiinsa? Juuri täältä moni vois sen kumppanin itselleen löytää. Vaivaako niin monia muitakin ujous vai mikä siinä on ettei voida edes yrittää? Pelkkä surkuttelu nyt ei ainakaan vie asioita toivottuun suuntaan.

käännä tilanne voitoksesi. mene sellaiseen baariin/ravintolaan missä puumat saalistaa. annat poikuutesi jollekin about 45 vee puumalle and that's it ! puuma osaa arvostaa sinun kokemattomuuttasi. kandee vaikka ryhtyä vähäksi aikaa puuman vakipanoksi. kyllä se itsetunto siitä kasvaa ja ujous karisee. jos olet vasta 22 vee niin sinulla on useita vuosia aikaa etsiä vakituisempaa tyttöä/naista.

Baarissa voi muuten juoda myös alkoholittomia drinkkejä!

Homma menee lyhyesti niin, että naiset valitsevat kumppaninsa, koska naisille on käytännössä loputon tarjonta miehistä. Tästä syystä naisille muodostuu myös alyttömät kriteerit miesten suhteen ja he etsivät sitä herra täydellistä niin kauan, kuin vain aikaa annetaan, oli sitten kyseesssä koko elämä tai satunnainen baari-ilta. Lopputulos on se, että mies kuka viimeiseksi sattuu jäämään naisen seuraksi päätyy todennäköisesti sänkyyn kyseisen naisen kanssa, koska naiset eivät osaa tehdä päätöksiä.

Eli lyhyesti sanottuna pidä huoli, että olet se alfa-uros, jolle on myönnetään lupa siittää kyseinen naaras ja tyydyttämällä hänen tarpeet. Tähän palaa kuitenkin luonnollisesti helvetisti rahaa varsinkin baarissa, sillä miehen kuuluu tarjota kaikki juomat, hotellista puhumattakaan.

Miksi sun pitäisi tehdä selontekoa kenellekään asumismuodostasi ja suhteestasi sukulaisiin? Lupaan, että siistin olemuksen, suhteellisen alkoholittoman pään ja hyvät käytöstavat omaava saa varmasti.

En muuten ole samaa mieltä, että jokanaiselle on loputon tarjonta miehistä! Eläinmaailmassa mikä tahansa naaras saa ehkä valita parhaan uroksen, mutta kyllä ihmisillä on toisin. Jos olet ruma nainen niin kyllä varmasti olet pilkan, naurun ja vähintään kuiskuttelun kohde Suomessa vuonna 2015. Oli oikeasti vaikea menettää neitsyytensä! Toki monella naisella tilanne on se, että halukkaita miehiä riittää, mutta ei kaikilla! Nykyinen, pinnallinen elämäntapa on helvettiä rumille ihmislle, olivat he sitten miehiä tai naisia. Baarissa humaltuneet huutavat törkeyksiä.

-nuori nainen

Väitänpä että oli sukupuoli kumpi tahansa niin ei ekan kerran toteuttaminen järin vaikeaa ole, jos riittää joku kännipano jossakin jonkun kanssa. Jos haluaa siitä sellaisen että sitä kehtaa muistella ja sitä suorittaessa on jotensakin turvallinen oli, niin asia muuttuu vaikeammaksi.

PS. tämä ei enää ole aiheesta.

Olin samassa tilanteessa kuin aloittaja. Ei suuremmin kavereita eikä rohkeutta lähestyä oman ikäisiä tyttöjä. Aina vähän ollut se "luokan hiljaisin poika". Kolme vuotta kärsin jatkuvaa päivittäistä alemmuuskompleksia siitä kuinka olen vieläkin neitsyt enkä ole koskaan seurustellut enkä edes suudellut ketään. Yksin johonkin baariin meneminen ei vaan tahtonut onnistua edes kännissä. Ajattelin että mitä mä siellä teen kun en uskalla kuitenkaan lähestyä ketään ja jos joku tulis juttelee kusisin homman kuitenkin. Huono itsetunto johtui koulukiusauksesta ja nuoruuden sekä varhaisaikuisuuden syrjäytymisestä. Rupesin kipeästi etsimään lääkettä vaivaan netistä. Ajauduin pelimies kirjallisuuden ja kaikenlaisten itsekehittämisoppaiden pariin joiden oppeja yritin epätoivoisesti noudattaa. Olin burnoutissa kun koitin kitkeä kaikkea heikkoutta itsestäni pois esittämällä jotain ihme roolia joka teki minusta täyden pellen. Kuitenkin vihdoin uskalsin yksin baariin ja eräs puumakin koitti lähestyä, mutta kun hän kävi kiinni -> jänistin. Tuo puuma oli niin vanha muutenkin, mutta tuolla roolilla melkein sainkin hänet. Tuon roolin sisällä oli heikko itsetuntoinen ihmisriekale joka oli uskonut kaiken lukemansa ja koitti nyt olla naistenmiestä. Nykyään kyllä uskallan mennä baariin omana itsenäni. Ei kyllä taida nuo yhdenillan jutut edes olla minua varten.

Lopulta muutaman vuoden vanhempana kuin aloittaja pakotin itseni prostituoidun luokse ja niin se neitsyys lähti itsestäni n. 15 vanhemmalle naiselle. Kokemus ei ollut häävi siihen rahasummaan nähden jonka maksoin. Henkinen helpotus oli nautintoa suurempi, mutta samalla petyin kokemukseen. Odotin seksin olevan jotain paljon hienompaa. Se oli yllättävän kömpelöä ja työlästä ensikertalaiselle. Myöhemmin on kaduttanut se kun poikuus meni maksulliselle, ei se että se lähti, vaan se että minulla ei ollut tunteita tätä tuntematonta henkilöä kohtaan. Myöhemmin olen käynyt ajattelemaan että kaikelle on oma paikkansa. Itse kiirehdin asian suhteen eikä siitä seurannut kovin hyvää lopputulosta. Jonkun panomiehen mielestä pitäisi varmaan ruveta nyt kaatamaan naisia urakalla, mutta itse en edes ole sellainen luonteeltani. Haluisin ihan kunnon seurustelusuhteen.

Tästä neitsyys/poikuus asiasta saa kyllä kehitettyä kunnon alemmuuskompleksin itselleen. Sukulaisten, vanhempien ja kaverien painostukset pahentavat tilannetta. Peräkammarinpoika yms. nössö kommentit repivät itsetuntoa. Se ajoi itseni lopulta tähän ylilyöntiin ja menin maksullisiin. Minullekin on sanottu lähipiirissä että nuorena pitää seurustella ja tutustua vastakkaiseen sukupuoleen. Vaikeaa se on syrjäytyneen, masentuneen keneenkään tutustua varsinkaan kun ei ole kaveripiiriä. Jo kaverien hankkiminen on tässä tilanteessa vaikeaa kun on ollut 13v lähtien erilainen kuin muut. En ole koskaan sopeutunut näihin "kaveripiireihin" joissa mennään massan mukana kuin lampaat. Kaikki tämä on muokannut minustakin oman tien kulkijan. Katkeruus elämättömästä nuoruudesta sekä koulukiusauksen jättämät traumat on asioita joita olen kantanut jo yli 10v mukanani. En edes jaksa ajatella että asiat järjestyy kun niin ei ole tähän mennessäkään tapahtunut. Pieniä valon pilkahduksia on ollut, mutta nekin vain hetkellisiä. Toki kaikki voi muuttua vaikka täysin päälaelleen vielä, onhan tässä koko elämä aikaa, mutta tuskin niin käy.

Sulla on asiat vielä hyvin. Yritäppä olla 165-senttinen mies miesten ja naisten maailmassa. Hyvä että saat edes sääliviä katseita vastapuolelta.

Vähän pidempää seurustelusuhdetta tässä ensin alkuun tarvitaan. Ketjun aloittaja kirjoitti olevansa ujo ja kokematon 22v. Omat nuoruudenmuistot kannustamaksi esimerkiksi.

Itse olin samankaltaisessa tilanteessa opiskeluaikoina, onneksi sentään kauppakorkeassa jonka sukupuolijakauma lievästi suosii miehiä. Mutta ylimääräinen handicap kotona asuminen, opiskelupaikkakunnalta kun olin. Kavereita kyllä oli ja juhlissa pyörittiin, enemmän tai vähemmän nousuhumalassa toki, 1980-luvulla nuorten alkoholikäyttö kun oli aika reipasta.

Tyttöjen suhteen olin kovin ujo ja puuttui rohkeutta lähestyä tositarkoituksella. Sama vika toki jo lukiossa, vaikka muutamat joskus roikkuivat ihan kirjaimellisesti kiinni jossain kotibileissä.

Sitten 23v kesälomalla satuin törmäämään yhteen mukavaan puolituttuun. Päässä nahsahti jokin rohkea extrovertti moodi päälle ja seuraavana päivänä kesätöissä pankissa (vuosikymmeniä sitten oli paljon pankkeja ja niissä kesätyöpaikkoja kauppat-yo:ille.) tartuin puhelimeen ja sovin treffit. Samassa työpöydässä vastapäätä istuvat pari vähän vanhempaa tyttöä katsoivat suu auki "siis sovitko tuosta ihan pokkana treffit?". No, rohkeusmoodi pysyi hyvin päällä, eikä herrasmies kerro tarkemmin kuuman kesän 1989 yksityiskohtia tästä eteenpäin.

Jaarittelullani yritän kertoa esimerkin avulla, että voisit ihan oikeasti yrittää "kylmään veteen hyppäämistä". Olla ihan totaalisesti jotain muuta kuin oma ujo itsesi. Ota asia viihteenä, eräänlaisena Linnanmäen vuoristoratana. Jos tulet torjutuksi, so what! Uutta kehiin heti, ei jäädä tuleen makaamaan. Mikäli mahdollista, seuraava yritystys joku paremman näköinen.

Tuo minun eka seurustelu kesti vajaa 3 kk, mutta sen jälkeen osasin laittaa tuon "rohkeusmoodin" päälle. Tuli suorastaan tavaksi olla aina metsästämässä. Joskus jäi pariin tapaamiseen, toisinaan jopa puolen vuoden seurustellun. Oikein hymyilyttää nyt aikuisena, että noin 3 vuoden aikana tapailin toistakymmentä tyttöä ennen vakiintumistani nykyisen vaimon kanssa.

Sori jos vaikutan pervolta. Minkälainen olet? Olisitko valmis sellaiseen ns yhden kerran juttuun tarkoituksena päästä neitsyydestä eroon? Vai onko sulla suhde ihan etsinässä enemmänkin?