Hariselle vuosi ehdollista vankeutta.

Tuskin ehdollisella vankeudella on vähäisintäkään vaikutusta niissä tapauksissa, kun tekijä ei ole jatkuviin rikoksiin taipuvainen persoona.
Käytännössähän se voidaan katsoa syytteistä vapauttamiseksi.


Sairaalta äidiltään rahat kavaltanut valtuutettu tuomittiin vankeuteen
Joensuulainen kaupunginvaltuutettu kavalsi muistisairaalta äidiltään yli 70 000 euroa. Käräjäoikeus tuomitsi naisen vuodeksi ehdolliseen vankeuteen.

Joensuulainen vihreiden kaupunginvaltuutettu Päivi Harinen on tuomittu törkeästä kavalluksesta. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus langetti naiselle vuoden ehdollisen vankeustuomion. Harinen tuomittiin korvaamaan kuolinpesälle noin 71 000 euroa.

Oikeus katsoi, että tutkijana työskentelevä nainen anasti sairaalta äidiltään rahaa vuosina 2010–2013. Nainen oli anastanut lähes kaikki äitinsä varat.

Käräjäoikeuden mukaan nainen oli käyttänyt hyväkseen muistisairaan äitinsä kyvyttömyyttä puuttua rikokseen.

Asiaa käsiteltiin käräjäoikeudessa jo toistamiseen. Toukokuussa Itä-Suomen hovioikeus palautti jutun käräjäoikeudelle, koska se katsoi asian muuttuneen olennaisesti riitaiseksi.

Tuomittu perui tunnustuksensa ja esitti uusia todisteita puolustuksekseen. Aiemmin Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi valtuutetun myös päiväsakkoihin. Toisella käsittelykerralla häntä ei tuomittu päiväsakkoihin.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Harinen pidättäytyi valtuutetun tehtävästä sekä muista luottamustoimista, kun käräjäoikeus tuomitsi hänet ensimmäisen kerran törkeästä kavalluksesta.

http://yle.fi/uutiset/sairaalta_aidi...euteen/8420643
404276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Palsta Hirviö,
tuo rakas hirviö,
kuin iki-ihana merihirviö.

Palsta on jylhä kuin energiahäviö,
tuo honkametsien häviö,
on hän sadepäivien pyörrevirtahäviö.

Hän on rakastettava tuomarihäviö,
hetken hehkuva työhäviö.
Sellainen on Palsta Hirviö.

Äänestä
  • Viron Villu Ja Pille,
    tuo syövereistä nouseva framille,
    tämän maailmankaikkeuden nurkille.

    Viron rakastaa kuin viille,
    on hän ruusuilla tanssiva haralle,
    se viinistä juopuva keralle.

    Hän pulputtaa kuin pohjemmalle,
    ja räiskyy kuin pörhölle.
    Sellainen on Viron Villu Ja Pille.

    Äänestä

Taisi olla ainut huolehtija äidistään vuosien ajan. Muut ilmaantuvat kuoleman jälkeen paikalle. Kun on selväjärkinen ja haluaa jotain suosia kannattaa tehdä edunvalvontavaltakirja, jossa määrittää oikeudet esim. lapselle tai muulle, johon luottaa huonona aikana. Huolimattomuutta on kyllä tietysti tässä asiassa.

Äänestä

Mikäpä oli huolehtiessa kun otti "palkkaa" reilut 71000€ puhtaana käteen, melko kova bruttopalkka sairaan ja puolustuskyvyttömän äidin asioiden hoidosta.......jotenkin pidän tekoa iljettävänä, mitä tämmösen tekijän päässä oikein liikkuu,en tiedä kun en tunne naista,enkä haluakkaan. Miten ilennee kuljeskella kylillä,kun ei tuo Eno mikään suurkaupunki ole.

Äänestä

Heh,Harinen on oikein perustanut facebookiin ryhmän "omaishoitajan viimeinentuomio" . Hänen mukaansa tutkintapyynnön tehneet sukulaiset ovat kauheita roistoja kun eivät hyväksy hänen kavallustaan.....koska hän on syytön viaton hyväntekijä. Niinhän se on ,että vankilathan on täynnä syyttömiä kaltoinkohdeltuja ihmisiä, ja oikeuslaitos on mätä eikä näe totuutta, ainakaan tässä keississä. Joopajoo.

Äänestä
  • Kova on Harisella yritys tehdä itsestään syytön muita syyttämällä, mutta niinhän ne kieroutuneet ja sairaalloiset rotat on aina toimineet.

    Äänestä

Päivi on hyvätyyppi!
Ei luulisi sivullisille kuuluvan toisten asiat!

Äänestä
  • Kahteen kertaan tuomittu. Etkö lue lehtiä, vai etkö luota oikeuslaitokseen, poliisiin ja pankin kykyyn käsitellä tositteita? Tuomioiden valossa olen eri mieltä tyypin hyvyydestä.

    Äänestä

  • "Päivi on hyvätyyppi!
    Ei luulisi sivullisille kuuluvan toisten asiat"

    Vai niin.
    Kyllä toisten asiat kuuluu mitä suurimmassa määrin sivullisillekin näissä tapauksissa! Ettei vain teillä kummallakin olisi samanlaiset ns.auttamisharrastukset, niin silloinhan tuollainen suhtautuminen on luonnollista ja "hyvä tyyppi" on ymmärrettää, kuten rikollisten joukossa on tapana kehua itsensä kanssa vähintäin samalla tasolla olevia. Muutoin ei.

    Vai ihan itse itselleenkö se Harinen on kirjoittellut puolustuspuheita tällekin palstalle..En ihmettelisi vähääkään, sillä se on vielä pientä kieroutta kaiken muun rinnalla.

    Äänestä

  • En olis kyllä uskonut tämmöstä!!?????

    Äänestä

  • France kirjoitti:

    En olis kyllä uskonut tämmöstä!!?????

    Eihän sitä aina uskota!
    Kuinkahan monta tuhatta kertaa moni muukin on todennut jälkeenpäin ettei olisi uskonut.

    Äänestä

Joopa, hienosti näyttää Hariska kantavansa vastuun teoistaan, kiini jäätyään ja tuomion saatuaan alkaa syytellä muita sisaruksia jotka vaan peräävät oikeutta Hariskan kavaltamien 71000€ perään. Varsinainen hyvä tyyppi ja hyvä ihminen....salli mun vähän hymyillä.

Äänestä
  • Toivon Päiville jaksamista näiden asiasta tarkemmin tietämättömien puhujien keskellä!

    Äänestä

  • Häpeä! Tunnustanutkin jo.

    Äänestä

  • Taitaa nuo puolustelijat kuulua Harisen kanssa samaan rottalaumaan.

    Äänestä

Harinen ilmoitti fb sivullaan vaihtavansa sukunimensä, miksiköhän?

Äänestä
  • Rikolliset usein tekevät niin. Häpeää se on ja häpeä on osoitus omatunnon olemassaolosta, tosin se toimii joillakin vasta kiinni jäämisen jälkeen.

    Äänestä

Jospa sitä nimenvaihdossa puhdistuu.

Äänestä

Päivi on hieno ihminen. Jo hänen kuulumisensa Vihreään liikkeeseen todistaa hänen ajattelevan maapallon puolesta ja lastenlastemme hyvän tulevaisuuden puolesta.

Äänestä
  • Miksi hieno ja hyvä ihminen tuomittiin raskaista rikoksista?

    Äänestä

  • Ainahan rikollisten piireissä muut samanlaiset on oikein viimeisen päälle hienoja ihmisiä, joten suurella todennäköisyydellä rouva nimimerkki "katariinaystävä" kuuluu samaan rottalaumaan horo-Harisen kanssa.

    Äänestä

  • Voi_jumalaut kirjoitti:

    Ainahan rikollisten piireissä muut samanlaiset on oikein viimeisen päälle hienoja ihmisiä, joten suurella todennäköisyydellä rouva nimimerkki "katariinaystävä" kuuluu samaan rottalaumaan horo-Harisen kanssa.

    Kuin myös nämä ilkkujat kuulua tietynlaiseen rottalaumaan. Niinhän se on luonnossakin. kun joku yksilö osoittautuu heikommaksi käy toiset sen kimppuun laumassa tuhotakseen sen....

    Äänestä

  • Onko Harisen tapauksexsa sijaa jossittelulle? Kun pankista nostyaa rahaa, siitä jää jälki tiliotteelle. Kun ostaa äidille joitoa ja tavaroita, niistä saa kuitin. Kun tuomio napsahtaa, eiköhän se perustu tosiasioihin.

    Äänestä

Niin mutta kun hariska muistaa fb:ssä ja jopa puheissaan syyttää velipoikiaan ja puhuu heistä hirviöinä, kyllä antaa päivi itsestään melkoisen hienon vaikutelman, miten noinkin kouluttautunut ihminen ei tajua mitä hänestä jopa hänen ystäväpiirinsä ajattelee, minä ainakin tunnen suurta vastenmielisyyttä ja myötähäpeää.

Äänestä

Nytpä näkyy nimi olevan muutettu,,,kas kummaa sen niminenhän ei ole kavaltanut keltään,hupsistakeikkaa nimi on puhdas

Äänestä
  • Mikä on uusi nimi? Horinenko?

    Äänestä

  • lipettiliisa kirjoitti:

    Mikä on uusi nimi? Horinenko?

    Armila.
    Kas kun ei samantein Rinssessa Ruusunen.

    Äänestä

  • lipettiliisa kirjoitti:

    Mikä on uusi nimi? Horinenko?

    Voisi olla hyvinkin myös Horonen tai Horola.

    Tässä kuitenkin joulutarina yhtä jalosta ja paljon kärsineestä ihmisrauniosta kuin P. Harinen eli Armila.

    https://www.youtube.com/watch?v=ubETBfYVEKo

    Äänestä

Armila vois ruveta jollekin vanhukselle omaishoitajaksi, pitäisköhän kysyä häntä ottaisko hoiviinsa minun vanhemmat.......hehtaareja ja pari as.osaketta olis,niistä vois jotain irrota pakollisiin vanhusten lääkkeisiin ja juokseviin menoihin

Äänestä

Onkohan tämä se harinen/ armila mikä asuu Enossa?

Äänestä

Onkohan harinen saanut jo tutkittua ( apurahaa yli 600000€, muistaakseni ) kumpaan somalit kotoutuu pardmmin usa:n vai suomeen....vai tarvinneeko tutkimusta edes julkaista, pääasia että tutkitaan koko rahan edestä.

Äänestä

Olen ollut hänen kurssilla Joensuun kampuksella. Vaikea uskoa, että niin mukavan oloinen ihminen on kavaltanut äidiltään koko omaisuuden. Verrattuna muihin opettajiin yliopistolla, hän on ehdottomasti sieltä mukavimmasta päästä. Erittäin sympaattisen oloinen. Hän antaa aina myös oljenkorsia suorittaa kurssin, jos ei ole muistanut palauttaa jotakin tehtävää ajallaan tmv.

Äänestä
  • Soluttautunut sitoutumattomana vasemmistoliiton listoille. Maahanmuuttajien puolesta puhuja. Suomalaiset työttömät jää toiselle sijalle.
    Tekee tutkimuksia itsestään selvistä asioista...
    Näitä yhteiskunnanvaroilla eläjiä itsekkin.

    Äänestä

Ja nyt sitte vaaleihin. Ei ole todellista!

Äänestä
  • Ei ole itsekritiikiä. Yliopistossa on huomttavassa asemassa arvioimassa toisia henkilöitä. Itse on etiikaltaan ja moraaliltaan jotakin mille voisi ola hieno diaknoosi. Missään tapauksessa ei saisi kuulua yliopisto maailmaan. on mitä ilmeisemmin jonkin sortin sitä " jotakin". ihmettelen miten tämän tyypin esimiehet eivät ole noista tehtävistä yliopistossa osoittaneet ovea. Tämän sortin tyyppi on turvllisuusriski koko yliopisto mailmalle, ei kelpaa malliksi opetettaville

    Äänestä

Aika kallis kotihoitaja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tuttu_Juttu kirjoitti:

Tuskin ehdollisella vankeudella on vähäisintäkään vaikutusta niissä tapauksissa, kun tekijä ei ole jatkuviin rikoksiin taipuvainen persoona.
Käytännössähän se voidaan katsoa syytteistä vapauttamiseksi.


Sairaalta äidiltään rahat kavaltanut valtuutettu tuomittiin vankeuteen
Joensuulainen kaupunginvaltuutettu kavalsi muistisairaalta äidiltään yli 70 000 euroa. Käräjäoikeus tuomitsi naisen vuodeksi ehdolliseen vankeuteen.

Joensuulainen vihreiden kaupunginvaltuutettu Päivi Harinen on tuomittu törkeästä kavalluksesta. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus langetti naiselle vuoden ehdollisen vankeustuomion. Harinen tuomittiin korvaamaan kuolinpesälle noin 71 000 euroa.

Oikeus katsoi, että tutkijana työskentelevä nainen anasti sairaalta äidiltään rahaa vuosina 2010–2013. Nainen oli anastanut lähes kaikki äitinsä varat.

Käräjäoikeuden mukaan nainen oli käyttänyt hyväkseen muistisairaan äitinsä kyvyttömyyttä puuttua rikokseen.

Asiaa käsiteltiin käräjäoikeudessa jo toistamiseen. Toukokuussa Itä-Suomen hovioikeus palautti jutun käräjäoikeudelle, koska se katsoi asian muuttuneen olennaisesti riitaiseksi.

Tuomittu perui tunnustuksensa ja esitti uusia todisteita puolustuksekseen. Aiemmin Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi valtuutetun myös päiväsakkoihin. Toisella käsittelykerralla häntä ei tuomittu päiväsakkoihin.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Harinen pidättäytyi valtuutetun tehtävästä sekä muista luottamustoimista, kun käräjäoikeus tuomitsi hänet ensimmäisen kerran törkeästä kavalluksesta.

http://yle.fi/uutiset/sairaalta_aidi...euteen/8420643

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu