Timo Soinille

Panin sitten sähköpostia Timo Soinille. En pidätä henkeä, että vastaisi.

http://www.ritvapuolakka.fi/414910662

Hyvää Pyhäinpäivää kaikille!

Tv. Ritva
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

http://keskustelu.suomi24.fi/t/13914115/avoin-kirje

Ritva on niin kultainen tyttö ja aina jonkun puolesta. Nyt Marilyn Monroen ja hyvä niin. Todella säälittävää, että tämä Putkonen edes kehtaa pitää Marilynin paitaa päällä.

Äänestä

Laitan tämän viestin tännekin tuolta persupalstalt, koska tippa tuli silmään.

Liike

31.10.2015 3:17

Oli kieltämättä arvoton näytelmä, että idiootti Putkonen syytteli muita lain rikkomisesta. Paidan valinta osoitti persueliitin itsetunnon olevan vieläkin niin korkealla, että he luulevat olevansa kaikkien lakien yläpuolella kuin rosvokoplien johtajat yleensäkin. Siksi raiskaajan esiintyminen seksuaalisesti hyväksikäytetyn naisen kuva paidassaan oli erityisen rivo ja julkea teko.

Putkonen ja Soini halusivat osoittaa, ettei kukaan voi heille mitään.

En kuitenkaan usko Putkosen kiristävän Soinia. Soinihan on kerännyt muutenkin erikoista porukkaa ympärilleen. Kuten sen tv-uutisissa aivan pimeältä näyttäneen irvistelevän nuoren häiskän, jonka Soini nimitti noin vain valtiosihteeriksi! Veronmaksajat kustantavat, kun herra valtiosihteeri kiertelee kiristämässä toisinajattelijoita ja salanauhoittamassa keskusteluja.

Jotkut persukansanedustajatkin ihmettelivät viime vuonna, kuinka Putkonen voi antaa lausuntoja puolueen kannasta eri asioihin, vaikka häntä ei ole koskaan valittu puoluekokouksessa sen kummemmin puheenjohtajistoon kuin puoluesihteeriksi.

Vastaava tapaus on puolueen suosion luonut Jukka Jusula, joka päättää puolueen kannanotot mainosmiehen otteella ja jolle Soini maksaa uutisten mukaan puolueen kassasta ruhtinaallisia palkkioita.

Äänestä

Perussuomalaisia äänestettiin muutoksen vuoksi. Ei selittämään ja selvittämään sitä ,että miksi muutosta ei voi tehdä,tätä on kuultu jo vuosikausia. Olisivat tämän sanoneet ja selvittäneet kansalaisille ennen vaaleja,niin olisi monelta turhalta työltä vältytty.

Suomi tarvitsee muutoksen ja kompromissipolitiikasta pitää luopua,koska ei ole enää mitään mistä tehdä niitä kompromissejä.

"Maa,jolla on oma keskuspankki ja kelluva valuutta,pärjää AINA".

Äänestä
  • Näin on. Muutosta halutaan oikeasti muutoksen vuoksi. Jos emme saa sitä perussuomalaisten kautta, niin sitten meidän on tehtävä se ihan itse.

    Timo Soini vastasi minulle Seppo Hauta-ahoon liittyen, että oikeus on hänet tuominnut. Tietenkin näin onkin, mutta onko oikeus aina kohtuus? Soinin viestiä en laita tähän, koska nykyaikana ei voi tietää, onko viesti autenttinen, mutta oman vastaukseni voin laittaa.

    "Hei Timo!

    Kiitos kun vastasit. Toisaalta näin nettiaikana, ei voi olla koskaan varma, kuka oikeasti vastaa.

    Oikeudelle en nykyisin laita mitään arvoa, koska itse olen hävinnyt jutun, josta olin ihan varmasti oikeassa, mutta hävisin. Silloin meni luottamukseni oikeuteen.

    Sentään 1990-luvulla voitin perheeni jutun, kun konkurssin jälkeen ex-miestäni syytettiin ennakkopidätyslain rikkomisesta. Olimme niin köyhiä, ettei vara ollut edes tulitikkuja ostaa, joten kirjanpitoa en hävittänyt. Se oli pelastuksemme. Siinä Uudenmaan veroviraston seitsemät lakimiehet jäivät toiseksi. Miestäni ja lasteni isää ei pantu linnaan, vaan Uudenmaan lääninverovirasto tuomittiin meille 1000 markan korvauksiin, joita en ollut edes älynnyt pyytää.

    Sinulla on tuomitut rikolliset neuvonantajina, sekä Uoti että Putkonen. Minä en pane paljonkaan painoarvoa näiden miesten touhuille ja kuten itse vetoat oikeuden päätöksiin, nämä miehet on oikeus tuominnut.

    Oma edesmennyt isäni, nousi miehenä alkoholista ja rikoksista. Hän ei pettänyt luottamustani, vaan aina oli uskollinen totuudelle. Sitä mitä kaipaan, on keskusteluja hänen kanssaan.

    Nyt kun olet siellä hautajaisissa, mieti hiljaa mielessäsi, olisiko Seppo Hauta-aho sittenkin oikeassa ja onko hänen saamansa tuomio ja maksut ristiriidassa puolueen arvojen kanssa. Samoin, onko Tynkkynen sittenkin oikeassa siinä, että pitäisikö puolueen muuttaa suuntaansa ja pitää kiinni asioista, joita se on luvannut äänestäjilleen.

    Sinä olet tärkeässä asemassa. Muista se aina, että kun lähdin politiikkaan, ensimmäinen puolueeni oli Perussuomalaiset. Se oli ensirakkauteni. Olen lojaali sille vieläkin, mutta jos en saa ääntäni siellä kuuluviin, etsin keinot, jolla Suomen suuntaa voi muuttaa.

    Mielessäni soi koko ajan biisi, jonka toivon että sinäkin katsot ja kuuntelet, Stand By Me: https://www.youtube.com/watch?v=Us-TVg40ExM


    Ystävyydellä,

    Ritva"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Varjelusta kirjoitti:

Panin sitten sähköpostia Timo Soinille. En pidätä henkeä, että vastaisi.

http://www.ritvapuolakka.fi/414910662

Hyvää Pyhäinpäivää kaikille!

Tv. Ritva

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu