Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Miehet herätkää!

Rakastan miestäni yli kaiken, seksi on ihanaa, juttelemme ja hulluttelemme, itkemme ja nauramme yhdessä. Välillä tämä elämäni mies kyselee josko koskaan haaveilen isommista värkeistä ja rehellinen vastaukseni on aina 'EN'. Hän on tilastojen mukaan keskikokoa, isompaakin olen joskus saanut mutten koskaan nauttinut samalla lailla kun hänen kanssaan. Kemiat pelaavat ja joskus todella suutun lapsellisista mietiskelyistään. Jos en nauttisi ja haluaisin isompaa, olisin lähtenyt jo vuosia sitten. Nauttikaa toisistanne ja lopettakaa nuo pikkupoikien kokokiistelyt!
174636
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kuitenkin haluat salaisesti isoa.

Äänestä

Heräsin siihen kun tajusin MUN muijan haluavan isoa, siis mun keskikokoista ISOMPAA. Itse edustat tasan yhtä käsitystä ja sekin voi olla tosipaikassa koetuksella (etkä ainakaan voi muiden tekemisille mitään). Monta ihanaa naista kuitenkin hakee isoa (enkä heitä syytä), mutta on parempi myöntää tosiasiat. Jos näin ei olisi, niin tällaista palstaa ei olisi

Äänestä
  • Se on minusta ihan makuasia. Eihän voi yleistää ja sanoa myöskään, että kaikki miehet pitäisivät isorintaisista naisista. Kaikki naiset varmaan kuitenkin ajattelevat niin! Vasta tätä palstaa luettuani tajusin, että on paljon miehiä, jotka pitävät nimenomaan pienistä rinnoista. Minusta kalun koolla ei ole väliä (olen tosin neitsyt), vaan sillä miten mies naista käsittelee. Osaako helliä, vietellä, hallitseeko tekniikkaa, ilmaiseeko tunteita jne... Jollain senteillä ei siinä tilanteessa ole mitään väliä. Jos nainen on niin väljä, ettei pysty tuntemaan miestä, voi hän aina ostaa geishapallot ja harjoitella niillä. Ja miehille vinkkinä: jos haluatte luoda illuusion pitkästä kalusta, viekää se sisään tosi, tosi hitaasti.

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Se on minusta ihan makuasia. Eihän voi yleistää ja sanoa myöskään, että kaikki miehet pitäisivät isorintaisista naisista. Kaikki naiset varmaan kuitenkin ajattelevat niin! Vasta tätä palstaa luettuani tajusin, että on paljon miehiä, jotka pitävät nimenomaan pienistä rinnoista. Minusta kalun koolla ei ole väliä (olen tosin neitsyt), vaan sillä miten mies naista käsittelee. Osaako helliä, vietellä, hallitseeko tekniikkaa, ilmaiseeko tunteita jne... Jollain senteillä ei siinä tilanteessa ole mitään väliä. Jos nainen on niin väljä, ettei pysty tuntemaan miestä, voi hän aina ostaa geishapallot ja harjoitella niillä. Ja miehille vinkkinä: jos haluatte luoda illuusion pitkästä kalusta, viekää se sisään tosi, tosi hitaasti.

    Tuo tissivertaus nyt ei oikein satu.

    Mutta tuo, että yhdessäoloon ja rakasteluun kuuluu äärettömän paljon muutakin kuin sen koko, on totta.

    Karkea jako; kiima vs rakkaus
    Kiimassa sen koko on varmasti 99% koko hommasta.
    Rakkaudessa sen koko on 1% koko hommasta.

    Äänestä

  • TriOutolempi kirjoitti:

    Iso ei välttämättä tunnu paremmalta kuin pieni tai keskikokoinen, päinvastoin. Visuaalisesti iso kalu varmasti herättää enemmän haluja, toisaalta naiset eivät ole yhtä visuaalisia kuin miehet. Seksikkyys löytyy minusta korvien, eikä jalkovälistä.

    Niin, onhan "ylinormaali ärsyke" tuttu jo psykologian biologian tunneilta: esim. linnutkin suosivat isompia munia...

    Isojen rintojen/kyrvän "paremmuus" perustuneekin pitkälti tähän visuaaliseen ärsykkeeseen, joka varsinkin aiemmin kokemattomana saattaa antaa lisäpotkua kiihottumiseen. Rintojen koolla ei minulle ole mitään merkitystä, mutta vaikka olenkin mies, niin täytyy myöntää, että iso kalu on näyttävämpi.

    Yleensä pelkän ulkoisen kiihokkeen vaikutus lakkaa kuitenkin melko nopeasti ja - yllätys yllätys - ne "valistajatätien" mainostamat seikat (läheisyys, lämpö, rakkaus...) ovat niitä oikeasti merkityksellisiä vaikuttajia seksissäkin.

    Kyllä ihminen on tärkein, ei mitta. Sen opettaa viimeistään kokemus.

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Iso ei välttämättä tunnu paremmalta kuin pieni tai keskikokoinen, päinvastoin. Visuaalisesti iso kalu varmasti herättää enemmän haluja, toisaalta naiset eivät ole yhtä visuaalisia kuin miehet. Seksikkyys löytyy minusta korvien, eikä jalkovälistä.

    Niin siis jos olet neitsyt tuskin voit sanoa mitään seikkaperäistä tästä aiheesta, kaikella kunnioituksella =) Sama kun minä puhuisin mikä vauvanhoitoöljy on parasta vaikka kerran olen yleinsäkin lasta sylissä pitänyt.

    Mutta SIINÄ olet kyllä oikeassa, että seksikkyys löytyy korvien välissä. Katselin eilen bondia ja se on kyllä juuri sitä mikä tuntuu vetoavan tosi elämässäkin, olen huomannut... jos en nyt itse bondi olekkaan niin täysin ;) mutta näkee sen muutoinkin.

    Äänestä

  • m_25vee kirjoitti:

    Neitsyeilläkin on omat ilonsa ;) ja voin testailujeni perusteella sanoa, että: a) pitempi sattuu (ottaa kiinni pohjaan) ja b) paksumpi vähentää tuntoherkkyyttä. Mutta varmaan tuo on tottumiskysymyskin. Ja koska kyse on tottumuksesta, voivat ison kalunkin vonkaajat totutella pienempään.

    Vai omat ilonsa,hehe, hyvä on sitten =) haluatko vaihtaa sähköpostiosoitteita niin voimme jutella lisää asiasta ;) Mä olen jutellut ennenkin neitsyeiden kanssa näistä asioista ja yleinsä ollaan päädytty yhteisymmärrykseen siitä mikä on paras tapa testailla =) Kuulemma keskikoon kalu liittyy parhaaseen tapaan testailla sanovat... enempää en uskallakkaan tässä paljastaa ;)

    Kiitos ehdotuksesta! ;D Mutta tuleva poikaystäväni tulee varmasti tutustuttamaan mut tähän "ah-niin-ihanaan" tutkimusalueeseen. :) Kuka sitten liekin...? Jään odottamaan ja unelmoimaan...

    jaa että sellasta... no mut en mä sanonutkaan ettäkö pitäisi ilman poikaystävää tuota tehdä... en todellakaan sanonut =) jospa voisit kirjottaa mulle mun anonyymiosoitteeseen [email protected] niin jutellaan lisää tuosta poikaystävän merkityksestä =)

    unelmointi on mukavaa mutta vielä mukavampaa jos avaa silmät ja katsoo josko unelmille löytyisi katetta, eikö ;)

    Mäkin pakkasin unelmoimaan elämässäni hyvin monta vuotta vaan sitten tuli vaihe jolloin päätin alkaa elämään unelmiani ja jo alkoi sattuu ja tapahtuu =) Tietysti alamäkiä tulee myös mutta elämäni on ollut moninverroin antoisampaa =) Mut ei pakko kirjotella.. (ai et tiennytkää vai,heh ;)

    Äänestä

  • mies_25vee kirjoitti:

    Missä päin asut ja oletko komeakin? :)

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Missä päin asut ja oletko komeakin? :)

    Ai terve, oot vielä maisemissa ;)

    Mä asun turun seudulla ja on auto että kyllä käy pidempikin matka matkustella. Ja kyllä sitä aika pitkälle pääsee vaikka vähän kauempanakin ois, nehän on vain kilometreja jotka voi taittaa, eikö =)

    Mitä komeuteen tulee niin ehkä paras mittari olisi rehellisyyteen vedoten se mitä MUUT on sanoneet sen sijaan että ite lähden kuvaileen =) Eli naispuolisilta oon saanut vuosien mittaan.. noh, hyvin monilta, en nyt ala laskee, kommentteja kuten.. ootas tarvii nyt oikeen meittii ;) no esim kaverini tyttöystävä sanoi pari kk sitten et "sä oot ihan *oikeasti* hyvännäköinen" ja mä sit sanoin et mitähän tyttö tarkoittaa =) Se oli kiusallista ku niiden suhde oli uusi mun kaverin kanssa ja kaveri oli vähän sillee varpaisillaan ku viinaksia otettu siinä illan mittaan =) no kuitenkin.. ja sit on tullut exälleni kommenttii et "mistä sä tuollaisen oot löytänyt" ja sitä rataa.. mut en mä voi sua tässä vakuuttaa ku ei nyt ole sitä kuvaa antaa =)

    Mut eipä se komeus silti koko kakkua tee, onhan sitä muutakin mut on se ihan mukava tietty jos vastakkainen sukupuoli herättää jotain mukavia reaktioita ;)

    Joko kirjoittelet vai kerronko täällä kaikille ihmisille lisää itestäni =)

    (etkö voisi kirjoittaa kun tämä on niin kornia;) No eipä muuten olekkaan kornia alkaa keskustelupalstalla treffejä järkkään,hehe..

    mut kysele lisää jos kiinnostaa.. mua kiinnostaa.

    Kirjoittelen sulle. ;)

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Kirjoittelen sulle. ;)

    Hei.. saitko mun replyn sun kirjoittamaan mailiin? Kirjotin itse asiassa 2 kpl ja toisesta sain sähköpostiin et lähetys on viivästetty.. en siis oo varma ootko saanut mitään?

    Äänestä

  • mies_25vee kirjoitti:

    Hei.. saitko mun replyn sun kirjoittamaan mailiin? Kirjotin itse asiassa 2 kpl ja toisesta sain sähköpostiin et lähetys on viivästetty.. en siis oo varma ootko saanut mitään?

    Sain yhden viestin, mutta en ole vielä ennättänyt vastaamaan. Ajattelin just mennä kirjoittelemaan. :)

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Sain yhden viestin, mutta en ole vielä ennättänyt vastaamaan. Ajattelin just mennä kirjoittelemaan. :)

    Kerokaapa meille muillekkin miten tämä "rakkaustarina" päättyi. Saitteko muutakin kuin sähköpostia?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nautin Normaalista kirjoitti:

Rakastan miestäni yli kaiken, seksi on ihanaa, juttelemme ja hulluttelemme, itkemme ja nauramme yhdessä. Välillä tämä elämäni mies kyselee josko koskaan haaveilen isommista värkeistä ja rehellinen vastaukseni on aina 'EN'. Hän on tilastojen mukaan keskikokoa, isompaakin olen joskus saanut mutten koskaan nauttinut samalla lailla kun hänen kanssaan. Kemiat pelaavat ja joskus todella suutun lapsellisista mietiskelyistään. Jos en nauttisi ja haluaisin isompaa, olisin lähtenyt jo vuosia sitten. Nauttikaa toisistanne ja lopettakaa nuo pikkupoikien kokokiistelyt!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu