MDPV kokemuksia

minkäläinenhuume

onko kukaan kokeillut?

5

6622

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tietoaaineista

      MDPV eli Metyleenidioksipyrovaleroni
      Julkaistu 21.5.2010. Päivitetty 1.6.2010

      Metyleenidioksipyrovaleroni (MDPV) kuuluu psykoaktiivisiin yhdisteisiin, joita on käytetty eräissä Euroopan maissa (esim. Ranskassa ja Saksassa) piristeinä tai laihdutuslääkkeinä. Jotkut näistä aineista ovat olleet jopa käsikauppalääkkeinä. Niiden käyttö alkoi kuitenkin hiipua ja ne vedettiin markkinoilta sen jälkeen, kun tieto väärinkäyttö- ja riippuvuusvaarasta lisääntyi. Muutama vuosi sitten tähän ryhmään kuuluvia aineita ilmaantui katukauppaan ja ensimmäiset MDPV-takavarikot tehtiin Suomessa vuonna 2008.

      MDPV ei vielä syyskuussa 2009 kuulunut virallisesti huumausaineisiin EU-maissa Tanskaa lukuun ottamatta. Se ei myöskään näy pikaseuloissa, mutta se voidaan määrittää erittelytutkimuksella. Suomessa MDPV luokiteltiin kiireellisesti huumausaineeksi, jolloin sen valmistus, maahantuonti, kauppa, hallussapito ja käyttö on kielletty. Laki tuli voimaan 28. kesäkuuta 2010. Suomen katukauppaan päätyvä MDPV on todennäköisesti peräsin Euroopan alueen salalaboratorioista. MDPV on tyypillinen designerhuume, jota voi ostaa internetin kautta. Englanninkielisissä maissa aineella on katunimenä muun muassa ”monkey dust”. Suomessa on viime aikoina käytetty nimeä ”aakkoset”.

      MDPV on kellertävän valkoista jauhetta ja sitä voidaan käyttää monella tapaa, esimerkiksi suun kautta, nuuskaamalla, polttamalla ja suonen sisäisesti. Vaikutukseltaan aine muistuttaa kokaiinin ja amfetamiinin tyyppisiä stimulantteja, joiden kanssa sillä on myös samankaltaisuuksia molekyylirakenteen suhteen. Aineen vaikutus on lyhytkestoinen, 3–6 tuntia, mikä johtaa helposti uuden annoksen ottamiseen.

      MDPV:n vaikutukset ovat samantyyppisiä kuin amfetamiinin. Niihin kuuluvat sydämentykytykset, verenpaineen nousu, unettomuus, ahdistus, verisuonten supistuminen, jotka kestävät muutaman tunnin. MDPV:n negatiiviset kokemukset näyttävät korostuvan aineen stimuloivan vaikutuksen loputtua. Käyttäjät ovat raportoineet hankalia krapulan tyyppisiä oireita, joihin näyttää erityisesti liittyvän voimakas päänsärky. Toisin kuin julkisuudessa on esitetty, MDPV:n vaikutukset ihmisen seksuaaliseen käyttäytymiseen eivät käyttäjäkokemusten mukaan eroa muiden stimulanttien vastaavasta vaikutuksesta. MDPV:n maine seksihuumeena voi siis tosiasiassa olla urbaani myytti. Muutenkin tutkittua tietoa MDPV:n ihmisiin kohdistuvista vaikutuksista on vasta vähän. Suuri osa julkaistuista tiedoista näyttäisi perustuvan internetin keskustelufoorumeistä löydettäviin tietoihin, joissa käyttäjät raportoivat omia kokemuksiaan.

      MDPV:n lyhyen käyttöhistorian takia tietoa pitkäaikaisen käytön ongelmista ei juuri ole olemassa. Aineen farmakologisesta vaikutusmekanismista (presynaptinen dopamiinin ja noradrenaliinin takaisinoton esto) ja toisten samantyyppisten aineiden pitkäaikaiskäytön seuraamuksista päätellen voidaan olettaa, että MDPV:iin kehittyy riippuvuus. Psykoosioireita voi myös todennäköisesti esiintyä pitkäaikaisessa käytössä tai suuria annoksia käytettäessä.

      LKT Ulrich Tacke
      Farmakologian dosentti, Kuopion yliopisto

    • tietoaaineista

      Tutkimuskemikaalit
      Julkaistu 20.12.2010

      Tutkimuskemikaali, design-päihde vai design-huume?

      Kirjallisuudessa tutkimuskemikaaleista (RC, research chemical) käytetään joissain yhteyksissä nimityksiä design-päihteet tai design-huumeet (designer drugs). Merkitys on kuitenkin kaikissa hieman eri, vaikka ne liittyvätkin toisiinsa. Virallista määritelmää ei kuitenkaan ole löydettävissä.

      Tämän artikkelin mukaan:

      Tutkimuskemikaalit ovat laaja-alainen ryhmä erilaisia synteettisiä molekyylejä, joista osaa voidaan käyttää päihdyttävään tarkoitukseen. Tutkimuskemikaalien ensisijainen käyttötarkoitus on voinut olla täysin laillinen: esimerkiksi uuden lääkeainemolekyylin kehittely (Daisy eli 2-difenyylimetyylipiperidiini) tai tieteellisen tutkimuksen apuaine eläinkokeissa (Bromo-Dragonfly). Jossain vaiheessa molekyylin soveltuvuus päihteeksi on selvinnyt, ja sitä on alettu väärinkäyttää. Tutkimuskemikaalit voivat olla myös design-päihteiden (tai design-huumeiden) valmistamiseen käytettyjä aineita. Tutkimuskemikaaleina voitaisiin pitää mitä tahansa molekyyliä – olipa sillä vaikutusta ihmisiin tai ei – jota on käytetty (tieteellisen) tutkimuksen tekemiseen.
      Design-päihteillä tarkoitetaan tarkoituksella suunniteltua päihdyttävää molekyyliä, joka ei kuulu huumausainelainsäädännön piirin. Tästä johtuen design-päihteiden valmistamisesta ja myynnistä saatavat tuomiot ovat lievempiä, mikä toimii kannustimena rikolliselle toiminnalle. Useat ”design-päihteet” ovat kuitenkin todellisuudessa tutkimuskemikaaleja, sillä niitä ei ole alun perin suunniteltu huumausainelainsäädännön kiertämistä varten (esimerkiksi Bromo-Dragonfly). Suomessa sekä tutkimuskemikaalien että todellisten design-päihteiden tilaamista Internetistä voidaan pitää laittomana, sillä Tulli ja FIMEA tulkitsevat yhdisteet lääkkeiksi (vaikka tavallaan tutkimuskemikaalit kuuluvat kemikaalilainsäädännön piiriin).
      Mikäli design-päihde (tai tutkimuskemikaali) lisätään huumausainelainsäädännön piiriin kuuluvaksi, tulisi yhdisteestä käyttää nimitystä design-huume. Esimerkiksi MDPV (metyleenidioksipyrovaleroni) lisättiin huumausainelistalle kesällä 2010.

      Vaikutukset ja haittavaikutukset

      Päihdekäytössä käytettävät tutkimuskemikaalit voivat olla luonteeltaan mitä tahansa: esimerkiksi hallusinaatioita aiheuttavia, elintoimintoja lamaavia tai piristeitä. Tämän takia mitään yksittäistä vaikutusmekanismia ei tutkimuskemikaaleille voida määritellä. Mikäli molekyyli pohjautuu kemialliselta rakenteeltaan johonkin tunnettuun yhdisteeseen, voidaan varovaisesti arvioida sillä olevan jossain määrin samankaltaisia vaikutuksia – myös haittavaikutuksien osalta. Annostus voi kuitenkin olla dramaattisesti erilainen, kuten myös vaikutusaika. Yhdisteisiin ja niiden päihdekäyttöön liittyvää luotettavaa tietoa on tarjolla hyvin vähän. Yleisellä tasolla voikaan olettaa, että tutkimuskemikaalien vaikutusmekanismiin tai myrkyllisyyteen liittyvät tiedot ovat hyvin puutteelliset. Mikäli yhdistettä on aikoinaan virallisesti tutkittu esimerkiksi lääkekäyttöön, laadukkaita tutkimuksia aineen lyhytaikaisista ja mahdollisesti myös pitkäaikaisista vaikutuksista saattaa olla olemassa.

      Käyttöön liittyvät riskit

      Tietyn tutkimuskemikaalin käyttäjiä saattaa olla maailmassa vain muutamia kourallisia: vaikka yhdisteen käytöstä ei heille olisikaan aiheutunut minkäänlaisia haittoja, todellisuudessa yhdiste voi olla suurelle osalle – tai vain pienelle erityisryhmälle – erittäin vaarallinen. Taustalla voi olla esimerkiksi eroavaisuudet tutkimuskemikaalin hajoamisnopeudessa elimistössä. Oman riskinsä muodostavat yhdisteen mahdolliset pitoisuusvaihtelut eri valmistuserien tai valmistajien kesken, sekä epäpuhtaudet valmistusprosessissa. Laittomilla markkinoilla kaupiteltu yhdiste voi myös osoittautua aivan joksikin muuksi: yhdiste voi olla vahingossa nimetty väärin. Toisaalta, viranomaisia pyritään harhauttamaan nimeämällä yhdiste tarkoituksella väärin tai jättämällä kertomatta aineen lisääminen (mm. niin sanotut Spice-valmisteet).

      • tietoaaineistaaa

        Periaatteessa yksikin käyttökerta voi aiheuttaa pitkäkestoisia haittavaikutuksia. Toisaalta niiden syntyminen saattaa vaatia toistuvia käyttökertoja lyhyen ajan sisällä. Yhdiste voi myös kumuloitua elimistöön pitkän ajan kuluessa, ja täten aiheuttaa haitat viiveellä. Toleranssin kasvaminen on mahdollista, kuten myös fyysisen riippuvuuden syntyminen. Erityisen vaarallista on käyttää tutkimuskemikaaleja suonensisäisesti (mm. yliannostusriski, allergiset reaktiot, epäpuhtaudet). Yhteisvaikutuksia lääkkeiden tai muiden päihteiden tai tutkimuskemikaalien kanssa ei luonnollisestikaan tunneta tarkasti. Lukuisten epävarmuustekijöiden johdosta tutkimuskemikaalien päihdekäyttö on itsensä altistamista lukuisille ja tuntemattomille vaaroille. Oman turvallisuuden vuoksi yhdisteitä ei tulisi edes kokeilla. Mikäli yhdistettä kuitenkin aikoo kokeilla, haittojen vähentämiseksi on erittäin tärkeää käyttää huomattavasti ”suositeltua” pienempää annosta – vaikka yhdiste olisi ”entuudestaan tuttu”. Uuden yhdisteen ominaisuudet tulisi myös selvittää mahdollisimman hyvin useista eri luotettavista lähteestä.

        Saatavuus

        Yksittäisten tutkimuskemikaalien päihdekäyttö on usein ohimenevä muoti-ilmiö. Kun uuden yhdisteen sopivuus päihdekäyttöön keksitään, siitä keskustellaan aktiivisesti esimerkiksi Internetin keskustelupalstoilla. Kokeilunhaluisimmat tilaavat yhdistettä Internetin kautta, ja yhdisteen yleinen saatavuus saattaa kasvaa hetkellisesti esimerkiksi katukaupassa. Aikanaan keskustelu laantuu hiljalleen ja käyttö vähenee, kunnes uusi yhdiste keksitään ja kierre alkaa alusta. Jokin tietty yhdiste saattaa kasvattaa uudelleen suosiota muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen (Bromo-Dragonfly). Yhdisteen luokitteleminen huumausaineeksi hillitsee omalta osaltaan yhdisteellä käytävää kauppaa. Tullin mukaan tutkimuskemikaalien päihdekäyttö on kasvava ilmiö.

        Ulkomailla yhdisteitä valmistavat tehtaat tai niitä kauppaavat sivustot saattavat sinällään olla täysin laillisia – saattaahan kyseessä olla tutkimuskemikaali, jota edelleenkin käytetään tieteellisiin tutkimuksiin. Vastuulliset valmistajat ja jälleenmyyjät pyrkivät varmistamaan ostajan (mm. yliopisto, lääketehdas) olevan oikeutettu käyttämään kyseisiä yhdisteitä ennen tavaran lähettämistä, etenkin jos yhdisteellä tiedetään olevan väärinkäyttöpotentiaalia. Markkinoilla toimii kuitenkin lukuisia harmaalla alueella toimivia jälleenmyyjiä, jotka tietävät vastaanottajien todennäköisesti käyttävän yhdisteitä päihdetarkoituksiin. Toki tutkimuskemikaaleja voidaan valmistaa ja jälleenmyydä myös täysin laittomissa laboratorioissa järjestäytyneen rikollisuuden toimesta.

        Veli-Matti Surakka
        proviisori


    • Anonyymi

      Niitä käyttökokemyksia ei ollutkaan

    • Anonyymi

      Ihan hirveetä paskaa.. jengi vetää sitä ku peevee on nykyään kaikkien peukkupäiden munanjatke kun ei niistä vitun nistihinttareista yksikään uskalla mennä naisiin ilman munanjatketta eli peeveetä🤣🤣🤣🤣🤣 Vittu jokainen peukkupää pitäis viedä ladontaakse jne... Varokaa jokainen nuoret tytöt niitä 50-70 vuotiaita peukkupäitä.. Ne on joka vitun iikka naistenhakkaajia ja käyttää armotta ja kylmästi hyväks ja väkivaltaa parikymppisiä tyttöjä kohtaan ellei tuu pesää

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      530
      2005
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      383
      1643
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1462
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1378
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      118
      1047
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      56
      1032
    7. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1016
    8. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      811
    9. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      66
      803
    10. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      11
      794
    Aihe