Lyhyesti sanottuna, elämä on tähän mennessä ollut niin täynnä kipua että alan hiljalleen turtua täysin. Mua on vituttanut, surettanut, särkenyt ja ahdistanut niin monta kertaa että olen vihdoin saavuttamassa sen pisteen missä en enää välitä yhtään mistään tai kenestäkään. Olo on kuin huumatulla, vaikken mitään aineita käytä ja pulloonkin tulee koskettua harvoin.
Olen tullut siihen vaiheeseen masennuksessani että en jaksa enää yrittää parantua. Olen tapellut vuosikausia ja aina hävinnyt. Olen yrittänyt, aivan jumalattoman monta kertaa. Olen oikea kehäraakki, pahoinpidelty ja väsynyt. Olen jäänyt täysin yksin niin monta kertaa etten edes muista. Mua on petetty, mulle on valehdeltu päin naamaa ja on joku joskus yrittänyt turpaankin pistää. Siis muukin kuin elämä yleensä.
Nyt vaan istun huoneessani, enkä enää edes viitsi mennä ulos. Voisin kai yhtä hyvin kuolla tähän kohtaan kun ei mun elämässäni nähtävästi mitään muuta ole kuin masennus. Siis loppujen lopuksi, kaiken paskapuheiden jälkeen. By the way, älkää tulko nyt tyrkyttämään jumalaanne mulle, en usko enkä aiokaan uskoa. Uskonto on kusetusta ja rehellisenä ihmisenä en voi sitä hyväksyä.
Tämä on kauheaa, mutta hiljalleen vaan alan hyväksyä tilanteen ja sen että elämä on yksinkertaisesti pelkkää harmautta ja kuolemaa. Ei ole mitään muuta. Ja kuolemankin jälkeen on pelkkä ääretön pimeys ja tyhjyys. Mitään toivoa ei ole. Ei mitään.
Olen tullut siihen vaiheeseen masennuksessani että en jaksa enää yrittää parantua. Olen tapellut vuosikausia ja aina hävinnyt. Olen yrittänyt, aivan jumalattoman monta kertaa. Olen oikea kehäraakki, pahoinpidelty ja väsynyt. Olen jäänyt täysin yksin niin monta kertaa etten edes muista. Mua on petetty, mulle on valehdeltu päin naamaa ja on joku joskus yrittänyt turpaankin pistää. Siis muukin kuin elämä yleensä.
Nyt vaan istun huoneessani, enkä enää edes viitsi mennä ulos. Voisin kai yhtä hyvin kuolla tähän kohtaan kun ei mun elämässäni nähtävästi mitään muuta ole kuin masennus. Siis loppujen lopuksi, kaiken paskapuheiden jälkeen. By the way, älkää tulko nyt tyrkyttämään jumalaanne mulle, en usko enkä aiokaan uskoa. Uskonto on kusetusta ja rehellisenä ihmisenä en voi sitä hyväksyä.
Tämä on kauheaa, mutta hiljalleen vaan alan hyväksyä tilanteen ja sen että elämä on yksinkertaisesti pelkkää harmautta ja kuolemaa. Ei ole mitään muuta. Ja kuolemankin jälkeen on pelkkä ääretön pimeys ja tyhjyys. Mitään toivoa ei ole. Ei mitään.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Muuta Pois Suomesta. Kova maa ja kylmä.
Jeesuksessa on ainoa toivomme. Ota tai jätä.
Entä jos et enää tappele ja taistele mitään vastaan, et itseäsi, et niitä jotka ovat pettäneet, valehdelleet ja ehkä lyöneet, et edes elämää vastaan?
Olet kuluttanut voimavarasi tuollaiseen. Entä jos jätät taakse sen mikä on takana, unohdat tulevan koska sitä vielä ole? Jokainen päivä pitää huolen itsestään. Kun se päivä tulee, siihen satsataan ne voimat mitä se vaatii, ei yhtään enempää.
Eikös se, kun ei enää vastustele tai ruoki mielessä olevia pikkumaisia itseään olemassasäilyttäviä itseinho ja katkeruustunteita, ne vähenevät ja antavat tilaa valoisammille ajatuksille. Täytyisi yrittää jotenkin olla auki niille.
Kuten edellinen kirjoittaja jo sanoikin....
Olen myös miettinyt miksi usko jumalaan ei ole tarttunut. Pitäisikö sen tarttua? Pitääkö minut pelastaa?
Olen joskus päätynyt ajatukseen, että uskon jumalan olevan olemassa, mutta en usko jumalaan. Hölmö? Ja tuohon liittyen kuulin parrasvalot elokuvasta aika todellisuuden luonteen huomioonottavan uskonnollisuuteen viittaavan lauseen itse chaplinin suusta: God helps those who helps themselves. Pidän tuosta lauseesta.
Joten katsotaan lamppuun.
Tarvitset apua, eikö sinulla todellakaan ole käyntejä ammattiauttajalla. Itse käyn terapiassa ja lääkkeitäkin lääkäri on määrännyt, mulla tosin on muutakin, kun vain (ei ole tarkoitukseni vähätellä) masennusta. Olen miettinyt terapeutin vaihtamista tosin, hänen luonaan alkuun helpotti, mutta me keskustelemme nykyään aina samoista asioista. Hyvän psykiatrin löytyessä helpottaisi varmasti.