Skeptismi ja psi- tiedettä vai turhaumia?

"

Skeptismi ja psi - tiedettä vai turhaumia?

Seitsemisen vuotta sitten suoritti skeptismiksi kutsuttu mielipiteenmuokkausliike maihinnousun Suomen kamaralle, asiaan kuuluvan mainosrummutuksen saattelemana. Kun tulokkaalla on jo ollut aikaa osoittaa ominaislaatunsa, on sopiva hetki tarkastella, mitä sen rauhaan kuuluu. Aivan viime aikoina on Suomessa harjoitetun skeptismin julkisuuteen näkyvässä toiminnassa alkanut ilmetä merkkejä, jotka viittaavat siihen, että se on joutunut luopumaan ylevältä kalskahtavista ihanteistaan. Ovatko toiminnan tuloksettomuuden paljastuminen ja harhakuvitelmien haihtuminen tähän syynä? Skeptismin tutkimukselle se ei olisi mikään yllätys, sillä vastaavanlainen murrosilmiö on tuttu myös skeptisen liikehdinnän emämaasta Yhdysvalloissa. Ja aivan kuten Yhdysvalloissa aiemmin, niin myös Suomessa skeptismin otteet ovat nyttemmin selvästi kiristymässä. Kun tietää skeptismin "kovat", kylmyyttä henkivät, ateistiset ja materialistiset pohjavirtaukset, ei tämä kehitys lupaa hengenmaailmojen rajavaeltajalle varmaankaan sen parempaa kuin aikaisemminkaan. Ehkä on kuitenkin hyvä olla perillä tämän kummajaisen toimintatavoista ja tavoitteista; ken käärmeen tuntee, ei käärmettä pelkää.

Taikauskon ja epäuskon taivaallinen tanssi

Mitä skeptismi on? Siitä voisi varmaan kirjoittaa paksun kirjan, mutta oikeastaan tämän merkillisen lintusen alasampumiseen riittäisi mainiosti yksi ainoa asiantuntijalausunto: "Sen vuoksi rationalistit eivät vielä nykyäänkään myönnä minkäänlaisten parapsykologisten kokemusten olemassaoloa, koska se voisi murskata heidän maailmankuvansa". Koska se voisi murskata heidän maailmankuvansa. Carl Gustav Jungin, vuosisatamme suurimman ihmismielen tuntijan karut sanat eivät totisesti jätä tulkinnan varaa. Mutta ehkäpä skeptismiä - järkeisuskon viisastelevaa rintaperillistä - kannattaa katsoa hieman tarkemmin. Tehkäämme siis niin ja seuratkaamme kappaleen matkaa epäilevän älyn outoja harhapolkuja Salon Gahlinin kuolemattoman ajatelman hengessä: "Poikamies on mieshenkilö, joka oppii erehdyksestä, minkä muut miehet tekevät".

Skeptisyyden käsite kätkee monia vivahteita, mutta siitä voidaan erottaa kaksi pääsuuntausta. Julkisuudessa näyttäytyvän, varsin meluisasti ja usein kovin epäkorrektisti käyttäytyvän epäilemisen muodon voisi ristiä asenneskeptismiksi. Suomalaisen järjestöskeptismin "raamattu" Paholaisen asianajaja määrittelee sen seuraavasti: "Skeptisyys on asenne tai näkökulma, ei mikään uskonto eikä ideologia". Toista päämuunnelmaa voisimme kutsua asiaskeptismiksi. Tällöin on kysymyksessä se terve epäily, jota jokainen normaali ihminen vaistomaisesti noudattaa arkielämässään. Asiaskeptismi suhtautuu käsittelemiinsä ilmiöihin puolueettomasti, omaksumatta esitettäviin väitteisiin mitään etukäteiskantaa, asennetta tai näkökulmaa. Yhdysvalloissa käytävässä keskustelussa asenneskeptikkoja kutsutaan "kovan linjan skeptikoiksi" (hard-line skeptics) ja asiaskeptikkoja "kriittisiksi skeptikoiksi" (critical skeptics). Asiaskeptisessä terveessä epäilyssä ei ole mitään ihmeellistä eikä liiemmin tutkimisen aihettakaan, niinpä skeptismillä seuraavassa tarkoitetaan yksinomaisesti asenneskeptismiä.

Skeptismin jäljet voidaan johtaa siihen "Jumalan asianajajan" ja "Paholaisen asianajajan" väliseen vuoropuheluun, joka katolisen kirkon piirissä kehittyi eräänlaiseksi maanpäällisen vaelluksensa päättäneen "hyvän ihmisen" sisäänpääsytutkinnoksi pyhimyskuntaan. Katolisuus oli ja on edelleenkin valmis hyväksymään ihmeet, mutta Paholaisen asianajajan tehtäväksi tuli etsiä niille luonnollisia selityksiä. Tätä voidaan pitää skeptismin ensimmäisenä kehitysvaiheena: ihmeelle pyrittiin löytämään vaihtoehtoisia selityksiä, mutta ihmeen mahdollisuutta sinänsä ei torjuttu. Kun protestanttinen liike irtautui katolisuudesta, ihmeistä tuli sille valtapoliittinen valttikortti: se ei tarvinnut pyhimyksiä ja saattoi siten leimata ihmeet katolisuuteen kuuluvaksi taikauskoksi. Asettaessaan väitteet yliluonnollisten ilmiöiden olemassaolosta kokonaisuudessaan epäilyksenalaiseksi protestantismi tuli tahtomattaan toimineeksi "rationalismin savuverhona", kuten joku historioitsija on asian ilmaissut.

Orastava tieteellinen ajattelu toi skeptisyyteen 1600-luvun loppua lähestyttäessä uuden kerrostuman: ihmeiden luonnonlakien vastaisuuteen vedoten alettiin epäillä aiempienkin, jopa raamatullisten ihmeiden todenperäisyyttä. Satakunta vuotta myöhemmin skeptismi lopulta vakiintui nykyiseen muotoonsa sen tieteellisen kädenväännön myötä, minkä taivaalta putoilevat kivet (meteoriitit) saivat aikaan. Meteoriittien mahdottomuuteen uskova sveitsiläinen säätieteilijä Deluc tuli määritelleeksi skeptismin periolemuksen lähes täydellisesti todetessaan, että jos taivaalta tipahtaisi palava kivi hänen jalkoihinsa, hän myöntäisi kyllä nähneensä sen, mutta ei sittenkään uskoisi! Epäuskosta oli tullut ikään kuin nurinpäin käännettyä taikauskoa, kuten Goethe asian sattuvasti ilmaisi."

Ilmianna