Olen 45-vuotias tavallinen nainen Helsingistä. Olen naimisissa, 3 aikuista lasta, joista nuorin vielä hetken kotona. Olemme mieheni kanssa molemmat töissä, ja vapaalla puuhaamme milloin mitäkin, useimmiten kahdestaan, viihdymme hyvin toistemme seurassa. Viikolla mies tekee pidempään töitä, joten yhdessä olo/tekeminen keskittyy lähinnä viikonloppuun ja lomiin. Meillä on muutamia hyviä ystäviä (joita näemme harvakseltaan) ja sukulaisia Helsingissä. Olen muuttanut Helsinkiin 80 -luvulla, jolloin kaikki kaverini ja sukulaiset jäivät pitkän matkan taakse.
Perus asiat kunnossa, siitä huolimatta tunnen yksinäisyyttä, jo pidemmän aikaa. Kaipaan itselleni ystävää/ystäviä. En ole soittelija, tykkään tavata kasvotusten vaikka kahvilassa.
Olen siis ihan tavallinen nainen. Tykkään jutella ihmisten kanssa, pidän mm. askartelusta, elokuvista, sisustamisesta, remontoinnista ja kukkapenkkien laitosta. Minulle ulkoista olemusta tärkeämpää on aito läsnäolo ja välittäminen. En ole baareissa pyörijä, vaikka en syljekään kuppiin, minulla on todella huono "viinapää". En ole malli, vaan sopusuhtainen = naisten tauti, ikuinen oikean painon etsijä. Tuotettu teksti voi olla laadultaan mitä sattuu, mitä sitten, minulla on lukivaikeus, sisältö on tärkein.
Jos tunnet itsesi yksinäiseksi ja tuntuu, että voisi olla kiva tutustua, ota rohkeasti yhteyttä.
Ps. en siis kaipaa ns. K-18 asioita, enkä oikeastaan vitsikkäitä vastauksia siihen suuntaan. Niille jutuille on ihan omat kanavat ;)
Perus asiat kunnossa, siitä huolimatta tunnen yksinäisyyttä, jo pidemmän aikaa. Kaipaan itselleni ystävää/ystäviä. En ole soittelija, tykkään tavata kasvotusten vaikka kahvilassa.
Olen siis ihan tavallinen nainen. Tykkään jutella ihmisten kanssa, pidän mm. askartelusta, elokuvista, sisustamisesta, remontoinnista ja kukkapenkkien laitosta. Minulle ulkoista olemusta tärkeämpää on aito läsnäolo ja välittäminen. En ole baareissa pyörijä, vaikka en syljekään kuppiin, minulla on todella huono "viinapää". En ole malli, vaan sopusuhtainen = naisten tauti, ikuinen oikean painon etsijä. Tuotettu teksti voi olla laadultaan mitä sattuu, mitä sitten, minulla on lukivaikeus, sisältö on tärkein.
Jos tunnet itsesi yksinäiseksi ja tuntuu, että voisi olla kiva tutustua, ota rohkeasti yhteyttä.
Ps. en siis kaipaa ns. K-18 asioita, enkä oikeastaan vitsikkäitä vastauksia siihen suuntaan. Niille jutuille on ihan omat kanavat ;)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sinulla tuntuu olevan jo aika paljon sosiaalisuutta: hyvä parisuhde, työ ja jopa yhteisiä ystäviä ja jälkikasvua, jota ilmeisesti tapaat. Jospa yksinäisyyden taustalla onkin enemmän tuo " itseltä hukassa oleminen, joka oireilee ettei hyväksy itseään, ei osaa olla yksin, itsensä kanssa. Onko sinulla yhteys omiin tunteisiin, koetko olevan kotona itsessäsi. Jatkuva tarve laihduttaa, olla jokin muu, olla kasvotusten porukoissa ja lörpötellä, voi olla pakoa omalta itseltään.
Mielenkiintoinen näkökulma näinvoiolla, kiitos siitä...
On haastavaa kertoa itsestä niin, että toinen joka ei tunne minua, ymmärtää kirjoitetun kuten itse ajattelin. Yritän nyt kertoa hiukan lisää..
En kiellä, etteikö minulla olisi sosiaalista verkostoa. Kerroin sen heti rehellisesti, jotta oikea tilanteeni tulisi ilmi. En koe, että olisin mitenkään hukassa, päin vastoin, olen hyvin sinut itseni kanssa. En todellakaan halua olla joku muu, vaan ihan oma persoonallinen itseni. Osaan olla ja viihdyn yksin, tiettyyn pisteeseen asti. Ja mitä tuohon painoon tulee, painoa saa kyllä helposti pois, mutta itselleni sen poissa pitäminen on haasteellista. 45-vuotiaana on pakko jo ajatella terveyttä, eikä ylipaino edistä sitä.
Mielestäni yksinäisyyttä on monenlaista, ja jokainen kokee sen erilailla.
Pahimmillaan on niin lohduton ja pettynyt jo kaikkeen, että hautoo kenties jo päivien päättämistä. Voi olla myös yksinäinen, ihmisten keskellä, kuten minä. Todella outoa, mutta minulle jokapäiväistä ja aito tunne.
Kuten aikaisemmin rehellisesti kerroin, minulla on perhe, ja muutama ystävä, koen silti yksinäisyyttä. Lue niin, että mies on töissä ja on myös muita vapaa-aikaa sitovia juttuja, aikuisilla lapsilla omat kuviot ja ystäviä näemme satunnaisesti. Olen ikään kuin uuden edessä, lapset ovat kasvaneet isoiksi, ja nyt on oma-aika lisääntynyt. Olen havahtunut siihen, ettei ystäviä olekaan kuin muutama, ja olen paljon yksin.
Työelämä on muuttunut, ihmisiä tulee ja menee. Ei ehdi tutustumaan kunnolla. Viimeisin läheinen ystävä töistä, kuoli pari vuotta sitten Ms-tautiin. Ehdimme tehdä töitä ja viettää vapaa-aikaa yhdessä 15 -vuotta.
Vietän siis paljon aikaa yksin. Käyn kahviloissa töiden jälkeen, nyhjään kotona joko katson telkkaria, surffaan netissä, askartelen, siivoan jne.
Kaipaan todella paljon ystävää, mieli on apea kun oivaltaa, olen yksinäinen vaikka en ole yksin :(
Ihan aidosti kaipaan ystävää... kahvikin maistuisi paremmalle, kun olisi juttukaveri.
Eli, jos tuntuu, että voisin olla tutustumisen arvoinen, ota yhteyttä. Minulle voi myös laittaa viestiä osoitteeseen: [email protected]
Uskot pahan olon taustalla olevan yksinäisyyden, mutta onko totuus se. Tartuin kommenttiisi. "Pahimmillaan on niin lohduton ja pettynyt jo kaikkeen, että hautoo kenties jo päivien päättämistä. Voi olla myös yksinäinen, ihmisten keskellä, kuten minä. Todella outoa, mutta minulle jokapäiväistä ja aito tunne. "
Jospa ongelmasi on piilevä masennus, tai väsymys tai elämäsi tarkoituksettomuus. Tarvitset nyt apua ja tiedostat, että jotain tulisi tehdä asian eteen.
Olet tarttunut kommenttiin, mutta jätit sitten osan pois: mielestäni yksinäisyyttä on monenlaista, ja jokainen kokee sen erilailla.
Kyse oli esimerkistä. Halusin kuvata sitä, kuinka erilailla ihmiset kokee yksinäisyyden.
En ole masentunut tai väsynyt, edes piilossa, olen vain yksinäinen = päivässä liikaa omaa aikaa. Oletko itse koskaan ollut yksinäinen?
Viihdyn myös yksin, mutta kyllä ystävän kanssa olisi kivempi istua kahviloissa, leffassa jne.. Olen ystäviä vailla, ja päätin tehdä asialle jotain ajoissa. Ei kukaan voi tietää, että olen ystäviä vailla, jos en itse kerro siitä.
Ajatuksiani voi käydä lukemassa myös ystävyys-palstan puolella, ja yksityisesti osoitteessa: [email protected]
Tietenkin ihmisinä olemme erilaisia ja voihan olla, että on puoliso, työkavereita, aikuisia lapsia ja pyörii sosiaalisussa piireissä, mutta ei silti pysty avaamaan sisimpiä tunteitaan näille lähipiirin ihmisille.
Olen reilusti yli 50 vuotta, eronnut noin 20 vuotta sitten. Ei ole lapsia, ei lapsenlapsia ja en ole tällä hetkellä töissä. Sukulaisia ei ole paljoa elossa. Ystäviä on ja toimintaa ja on kyllä myös niitä läheisiä luottoihmisiä. Vietän suurimman ojan ajastani yksin ja mutta en koe yksinäisyyttä. Ei ainakaan muistu mieleen, milloin olisin potenut mieltä rassaavaa yksinäisyyttä.
Käyntipaikkoja ja harrastukia on. En viihdy istua kahviloissa, baareissa en käy leffoissa tai konserteissa. Ja jos menen tilaisuuksiin, niin voin mennä hyvin yksinkin. Ostareissa ja shoppaillessa ei kulu aikani. Vaikka olen perheetön työtön, niin aikapula taitaa olla se suurin ongelmani. Ei ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisi.