Eli osaakohan joku fiksu vastata, että mikäköhän vika vois olla? Tilanne seuraavanlainen. Valojen viiksestä laitan valot päälle ja ne toimii aivan normaalisti. Kuitenkin jonkin matkaa ajettuani, kojetauluun tulee pitkien valojen merkkivalo päälle, vaikka pitkät ei ole edes päällä. Pitkien valojen merkkivalon palamisesta huolimatta, pitkät valot eivät pala, myöskään lähivalot eivät ole päällä, vaan pelkissä parkkivaloissa palaa valot. Valojen toimintahäiriö saattaa kestää pitkäänkin tai häviää jonkin ajan kuluttua. Yleinen tilanne on se, että ne pelaa aamulla normaalisti, mutta päivän aikana vika ilmaantuu. Aluksi luultiin, että kyse olisi viallisista lisävalojen kytkennöistä. Tämä asia on kuitenkin nyt jo katsottu moneen kertaan, eikä vika johdu siitä, sillä niiden piuhat on kokonaan irroitettu ja vika vaan jatkuu. Lisävalot toimi myöskin aivan normaalisti, mutta sitten vaan yhtäkkiä alkaa kojetaulussa palamaan tuo pitkien valojen merkkivalo ja kaikki on aivan sekaisin. Pimeällä ei uskalla ajaa muuta kuin niin, että valoja ei ole kytketty päälle ollenkaan, sillä silloin valojen automatiikasta johtuen sentään lähivalot palaa koko ajan. Mittariston valot ei tosin silloin pala. Autosähköliikkeessä olen jo kerran autoa käyttänyt, mutta vikaa ei pystytty paikantamaan. Pidemmän ajan sain varattua vasta seuraavalle viikolle. Itse epäilen, että vika on valojen viiksessä, mutta koska se maksaa hurjat 310€, en alkanut sitä ostamaan ennen kuin asia selviää. Koska vika voi olla myös valojen ohjausboxissa tms. Eli onko jollain muulla ollut joskus samansuuntaisia ongelmia ajovalojen kanssa?
Ajovalojen toimintahäiriö
3
2232
Vastaukset
- Ex.autosähköasentaja
Auton tiedot saattaisivat antaa jollekin kyseisen asian kanssa tekemisisä olleelle vihiä. Itsellä kokemusta wanhemmista malleista, joista turha elektroniikkaroska loistaa poissaolollaan. Itse etsisin vikaa merkkivalopuolelta, siis oikosulkua, katkosta, maadoitusvikaa... Voi se maadoitusvika olla jossakin lampussakin: ne maadoitusviat tekevät joskus melkoisen mielenkiintoisia ilmiöitä...
Sellaisen osan rikkoontuminen mitä autossa ei ole, ei haittaa vähääkään!
Siis kerro automerkki, malli, vuosimalli. - Zyrtek
Ehkä kuitenkin koittaisin ensin valorelettä vaihtaa, mutta todennäköisesti kyse kuitenkin on valokatkaisimesta.
- Näkemättäparas
Autoa näkemättä, kääntäisin katseeni lisävalokytkentään. Miten oli kytketty, miten kytkennät purettu? Ja sitä kautta sitten tutkailemaan miten valojen on tarkoitus toimia. Arvailla voi mitä vain, valoreleestä can-väyläboksin kylmäjuotokseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin27110084IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3277256Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?851933Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1161640Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61501- 1091191
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut751189Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin48969Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26828MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312762