Pekka Kedostako Vuoden Varkautelainen 2015

Varkauden kaupunki palkitsee tänäkin vuonna henkilön tai yhteisön, joka on kuluvan vuoden aikana tehnyt Varkautta tunnetuksi positiivisessa mielessä tai muuten toiminut Varkauden eduksi.
Palkittava voi olla esi. elinkeinoelämän, politiikan, kulttuurin, urheilun tai viihdemaailman edustaja.
Palkinnon saaja julistetaan 6.12.2015 klo 15 alkavassa Suomen Itsenäisyyspäiväjuhlassa Warkaus-salissa.
Arvonimen saaja saa ansioistaan kunniakirjan ja varkautelaisen taiteilijan teoksen.
Ehdotuksen lähettäneiden kesken arvotaan 5 palkintoa.
Ehdotuksia perusteluineen voi lähettää 20.11.2015 mennessä sähköpostilla [email protected] tai postitse Varkauden kaupunki/konsernihallinto, PL 208, 78201 Varkaus.

Pekka Keto on pitänyt lujasti meidän varkautelaisten puolia hyväveli-porukoita vastaan ja toiminut esimerkillisesti ja tarmokkaasti kaupunkimme parhaaksi. Oikeudenmukaisuuden puolesta taistelija!
Tehdään yhdessä Kedosta vuoden 2015 varkautelainen!
32119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Ehdottomasti! Pekka on sen ansainnut!

Äänestä

Mikä tekee Pekka Kedosta nk kuuluisa Varkauden ulkopuolella?
Paitsi tietenkin jos jaossa on titteli "Vuoden valittaja".Tietysti tämä sopii kaupungin sisäiseen negatiiviseen ilmapiiriin.

Googlettamalla henkilöstä Pekka löytyy satunnaisia Varkauden lehden ja Sykkeessä kirjoituksia. Molemat lehdet eivät ole valtakunnallisesti kovinkaan merkittäviä.

10.9 2012 tämä näyttäisi Persujen puheenjohtajana kommentoineen Diablos Mc asiaa.Tämä sentään ylitti uutiskynnyksen:
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/perussuomalaisen-ehdokkaan-kytkoksia-moottoripyorajengiin-tutkitaan/1882448

Äänestä
  • https://www.google.fi/search?q=pekka keto&hl=fi&biw=1366&bih=599&site=webhp&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0CAYQ_AUoAWoVChMIi8vi6OHzyAIVRZIsCh1c5QJp&dpr=1

    Näitäkö googlasit?

    Äänestä

  • demarinuori kirjoitti:

    https://www.google.fi/search?q=pekka keto&hl=fi&biw=1366&bih=599&site=webhp&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0CAYQ_AUoAWoVChMIi8vi6OHzyAIVRZIsCh1c5QJp&dpr=1

    Näitäkö googlasit?

    Ei vaan tekstihaulla:
    https://www.google.fi/search?q=pekka keto varkaus&oq=Pekka Keto&aqs=chrome.1.69i59l2j0l4.5271j0j7&sourceid=chrome&es_sm=93&ie=UTF-8
    Kuten hyvin tiedät vaikka yrität provoilla.
    Katso itse. Jätkästä ei löydy edes suomen mittapuulla mitään mainitsemisen arvoista.

    Googletin myös itseäni kuvahaulla.Sivullinen ja yli tulee kuvia, vaikka en ole mukana missään.Pitäisikö minusta tehdä vuoden varkautelainen?

    Jos googlen kuvahaku on kriteerisi: Valitaanpa vuoden varkautelaiseksi Aku Ankka. Tästäkin on kuvia netissä.
    Katsoppas:
    https://www.google.fi/search?q=aku ankka&es_sm=93&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0CAcQ_AUoAWoVChMI6KezoMz0yAIVSBMsCh2HFQdp&biw=1024&bih=499

    Äänestä

  • Ristosta on päivittyneitä kuvia sivullinen Akku Ankka on sentää valkoinen.

    https://www.google.fi/search?q=risto husu&hl=fi&biw=1093&bih=479&site=webhp&source=lnms&tbm=isch&sa=X&sqi=2&ved=0CAYQ_AUoAWoVChMInr6S_OL0yAIVZI9yCh2WKgUV#imgrc=_

    Äänestä

  • tai.mikki.hiiri kirjoitti:

    Ei vaan tekstihaulla:
    https://www.google.fi/search?q=pekka keto varkaus&oq=Pekka Keto&aqs=chrome.1.69i59l2j0l4.5271j0j7&sourceid=chrome&es_sm=93&ie=UTF-8
    Kuten hyvin tiedät vaikka yrität provoilla.
    Katso itse. Jätkästä ei löydy edes suomen mittapuulla mitään mainitsemisen arvoista.

    Googletin myös itseäni kuvahaulla.Sivullinen ja yli tulee kuvia, vaikka en ole mukana missään.Pitäisikö minusta tehdä vuoden varkautelainen?

    Jos googlen kuvahaku on kriteerisi: Valitaanpa vuoden varkautelaiseksi Aku Ankka. Tästäkin on kuvia netissä.
    Katsoppas:
    https://www.google.fi/search?q=aku ankka&es_sm=93&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0CAcQ_AUoAWoVChMI6KezoMz0yAIVSBMsCh2HFQdp&biw=1024&bih=499

    https://www.google.fi/search?q=timo suhonen&hl=fi&biw=1093&bih=479&site=webhp&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0CAYQ_AUoAWoVChMI1Pnthfn0yAIVYyZyCh2bMgjR
    Nuoriso demari

    Äänestä

  • noJOOsesiitä kirjoitti:

    https://www.google.fi/search?q=timo suhonen&hl=fi&biw=1093&bih=479&site=webhp&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0CAYQ_AUoAWoVChMI1Pnthfn0yAIVYyZyCh2bMgjR
    Nuoriso demari

    Ei löydy Timostakaan paljoja juttuja netissä.
    Eikä Hususta.Ehkä ne tekee enemmän kuin puhuu pelkkää paskaa ja ovat linssiluteena.

    Kuka sitten tulee voittamaan?
    Veikkaus: Vekaravarkaus. Positiivinen ja tunnetaan varkauden ulkopuolella.

    Äänestä

Onkos muut Voden Varkautelaiset tunnettuja muuakka,,eivät ole. Pekka Keto on tehnyt hyvää työtä kyseenalaistamalla asioita ja hän on oikeassa kaikissa valtuksissaan menköön ne miten tahansa. Toivon että hänestä tulisi Vuoden Varkautelainen...nyt kaikki äänestämään Pekkaa

Äänestä
  • "Varkauden kaupunki palkitsee tänäkin vuonna henkilön tai yhteisön, joka on kuluvan vuoden aikana tehnyt Varkautta tunnetuksi positiivisessa mielessä tai muuten toiminut Varkauden eduksi."

    = Nyt ne kuitennii ettii muualla tunnettua varkautelaista.

    Äänestä

Mies joka antaa Varkauden lehdelle tietoisesti valheellista lausuntoja vääristelee summia ja ei kerro koko totuutta ei suostu vastaamaan tiettyjen ihmisten kysymyksiin ja on puheissaan muka pienen ihmisen asialla. Keto saa aikaan paskapuheillaan kaupungissamme vain negatiivista ilmapiiriä ja ei ole mielestäni oikea valinta hölmö tuollaista äänestää mihinkään enää

Äänestä

Pekka Keto on toiminut Varkauden eduksi !

Äänestä

  • "Pekka Keto on toiminut Varkauden eduksi ! "

    Miten?

    Tämä kai keksi asioita sotkevan lakimiehensä kanssa nämä takaukset. Olisi edes keksinyt tuonkin asian ihan itse.
    Tämä Pekka ei ole tehnyt mitään muuta kuin sekoitellut varkauden pakkaa. Tehnyt näyttäviä paikallisia stuntteja ja lisännyt epäsopua kaupungissa. Tyypillä itsellään on vastenmieliset käytöstavat ja erittäin huono pukeutumistyyli. Varkaudessa toki on kategoriassaan samanhenkisiä ihmisiä, mutta tämä marginaali ei edusta kaikkia varkautelaisia. Olisi aika päästä yli perinteisestä juntti-idealismista.

    Äänestä

  • selkosanaisesti kirjoitti:

    https://www.youtube.com/watch?v=WBWjcQq09-Y&feature=youtu.be
    Keto on pakolaisten ottamista vastaan juttelin hänen kanssaan asiasta ja ihmetteli Selkomaan lausuntoja.

    Pidä sinäkin äärikristitty oikeistolainen pääsi kiinni.
    Hyvä että sinulla on vain Keto, ettet pääse äänestämään Hitleriä.

    Äänestä

Tiedän, että Keto ei itse titteleistä välitä ja on vain oma itsensä persoonallisesti pukeutumista myöten.

Äänestä

Kiitokset Pekka asioiden esille tuomisista, kuten nytten tämän wp-35
Taisi mennä kyseiseltä seuralta uskottavuus, kun paljastit asioiden
oikeellisuuden.

Äänestä
  • Luitko muuten wp-35 Kososen haastattelun Varkauden lehdestä ei tainnut kedon jutut pitää paikkaansa ruotsalaista kaupunkia myöden taas puhdasta paskapuhetta mieheltä. Tuntuu olevan pikkasen totuus hakusessa tällä "perusrehellisellä"

    Äänestä

  • Haukkumalla wp35:tä Keto taisi mainostaa Hukka-Palloa.Taitaa olla tuttu lakimies seuran taiteellisena johtajana.
    http://www.hukka-pallo.fi/

    Äänestä

  • Missä kohtaa Keto on haukkunut WP-35? Minun ymärtääkseni hän perusteli avustuksen antoa velalliselle yhdistykselle.

    Äänestä

  • Niin perusteli ja samalla valehteli taas wp ei edes käynyt Ruotsissa vaan Torniossa eikä saanut matkaan kedon ilmoittamaa summaa
    Kumma kun yksi mies voi jauhaa torilla paskaa ja muunnella totuutta mielin määrin ja te tyhmät pidätte sitä jonain messiaana ja kaupungin talouden pelastajana, on tullut valituksineen niin kalliiksi tälle kaupungille ettei ole tottakaan. Ja laskun maksaa kunnallisveron muodossa..... no kysykää kedolta

    Äänestä

  • Kuka osaa laskea?
    Paljonko maksaa rahassa yksi valitus?Tiedäme että valituksen laatiminen on ileisesti ilmaista tai kirjoituspalkkiollinen. Tuskin Pekka näitä itse täysin kirjoittaa.
    Mites valituksen käsittely. Montako työtuntia siihen menee?
    Varsinkin jos se käy pyörähtämässä varkauden ulkopuolella.

    Mietitäänpä.Onko niistä Pekan nimissä tehdyistä valituksista lopulta ollut hyötyä? Että valittaja osapuolen toimesta joku sopimaton projekti on jäänyt toteuttamatta.Tai rahoitus etsitty muualta kuin kaupungilta?

    Antakaa esimerkkejä. Mitä Pekka on TODELLA SAANUT AIKAAN?
    Eli kun kävelemme kadulla, voime sanoa : "Tämän on saanut aikaan Pekka Keto."
    Vammelille tämä kai sentään on onnistunut kerjäämään lisää rahoitusta.Onko muuta?

    Äänestä

  • Pekka yrittää estää kaupungin velkaantumisen uuden kuntalain velvoittamana. Teollisuuskylä oy on riskiyritys kaatuessaan.

    Äänestä

  • Teollisuuskylä saa mennä nurin ...Sairaat rönsyt on leikattava pois.

    Äänestä

WL:n nettilehti paljastaa kaviaarin tappiollisuuden. Onko mahdollisesti odotettavissa Teollisuuskylän vuokrasaatavien anteeksi antaminen?

"Toistaiseksi Carelian Caviarin omistajat, suurimpina sijoittajat Trygve Eriksson ja Henrik Kuningas, ovat olleet kärsivällisiä. Carelian Caviar on tehnyt jatkuvasti tappiota".

Äänestä

Ranskan presidentin kokki EI SUOSTU tarjoilemaan PRESIDENTILLE Varkauden kaviaari. Se kertoo laadusta.

Äänestä

Pekka paljasti kuprut. Hyvä Pekka.

Äänestä

Oikea sähköposti ehdotukselle on siis [email protected]

Ehdotuksia perusteluineen voi lähettää 20.11.2015 mennessä sähköpostilla [email protected] tai postitse Varkauden kaupunki/konsernihallinto, PL 208, 78201 Varkaus.

Äänestä
  • Joo ja sen lakimies äänestää itseään...Molemmat äänestävät Rajamäkeä.Taulumäen tori puolestaan äänestää Pekkaa.

    Äänestä

Lisää nimiä kaivataan että saadaan tasainen kisa !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äänestetään kirjoitti:

Varkauden kaupunki palkitsee tänäkin vuonna henkilön tai yhteisön, joka on kuluvan vuoden aikana tehnyt Varkautta tunnetuksi positiivisessa mielessä tai muuten toiminut Varkauden eduksi.
Palkittava voi olla esi. elinkeinoelämän, politiikan, kulttuurin, urheilun tai viihdemaailman edustaja.
Palkinnon saaja julistetaan 6.12.2015 klo 15 alkavassa Suomen Itsenäisyyspäiväjuhlassa Warkaus-salissa.
Arvonimen saaja saa ansioistaan kunniakirjan ja varkautelaisen taiteilijan teoksen.
Ehdotuksen lähettäneiden kesken arvotaan 5 palkintoa.
Ehdotuksia perusteluineen voi lähettää 20.11.2015 mennessä sähköpostilla [email protected] tai postitse Varkauden kaupunki/konsernihallinto, PL 208, 78201 Varkaus.

Pekka Keto on pitänyt lujasti meidän varkautelaisten puolia hyväveli-porukoita vastaan ja toiminut esimerkillisesti ja tarmokkaasti kaupunkimme parhaaksi. Oikeudenmukaisuuden puolesta taistelija!
Tehdään yhdessä Kedosta vuoden 2015 varkautelainen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu